Käänteentekevät hetket

Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja Santiny » 14 Syys 2015, 20:37

Kertokaas käänteentekeviä hetkiä elämässänne. Sellaisia hetkiä, jotka saivat teivät oivaltamaan jotain itsestänne tai kenties haaveistanne. Tai hetkiä, jotka muutoin muuttivat elämäänne.

Tämän aloituksen innoittama hetki oli se hetki, jona innostuin tieteestä, olkoonkin, että unohdin sen pitkäksi ajaksi ja löysin uudestaan pari päivää sitten.

Okei olin siis tosi pieni. Tositositosi pieni. Niin pieni, etten muista juuri mitään siltä ajalta. No katsoin silloin joskus kakarana Leijonakuningasta VHS:ltä. No niissähän on alussa aina ne mainokset, joita ei edes halua kelata, koska nostalgia ja muksuna ne oli tosi jänniä. Yksi niistä mainoksista muutti elämäni. Silloin en tiennyt, mitä siinä mainostettiin, mutta siinä oli kaikkia avaruusjuttuja ja sen lukija oli tosi dramaattinen. Innostuin siitä aina, vaikken tiennyt, mikä se oli. No ilmeiseti Disneyland Pariisin Space Mountain oli kyseessä. Se innostus on kantanut tähän päivään, vaikka alkuperä on aikain saatossa unohtunut. Toisin sanoen Disney teki minusta insinöörin.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja Fnfn » 14 Syys 2015, 21:19

Ei tule ihan mitään noin randomin valtaisaa mieleen, mutta katsotaampa.

1. Koulun vaihtaminen [jälleen] vitosluokalla
- En oikein osaa selittää, mutta tästä alkaa alamäki ja osittain (tai oikeastaan sanoisin pääasiassa) se johtui tuosta koulun vaihtamisesta, jossa ne kaverit, keiden kanssan olin eniten aaltopituudella, meni toiselle luokalle kuin minä. Rinnakkaisluokalla oli muutenkin kaikki me parhaat tyypit.

2. Se, kun kutosluokalla paras ystävä lemppasi
- Vaikutti minäkuvaan ihan helvetisti ja anteeksi itsediagnoosi, mutta kaiken muun lisäksi mitä ala-asteen viimeisinä vuosina tapahtui, masennuin (en ymmärtänyt sitä jokapäiväistä raivoa ja ahdistusta silloin masennukseksi koska kuvittelin, että masentuneet on vain toivottoman alakuloisia ja yrittävät itsemurhaa) mikä taas jollain tasolla vaikuttaa yhä siihen miten näen itseni muihin ihmisiin verrattuna.

3. Kun tapasin uuden bestikseni
- Kiinnostuin taiteesta enemmän.

4. Omilleen muuttaminen

Olen varmana nähnyt joitain leffoja mitkä on tehnyt minuun niin lähtemättömän vaikutuksen, että se on vaikuttanut öööh, olemiseeni ihmisenä? :D Yksi tälläinen on eräs muumijakso, se missä Tahmatassu tulee käymään. Silloin on paljon lunta ja yhdessä kohdassa nähdään miten muumitalossa nukutaan sellaisissa ihanissa kerrossängyssä (oliko se Pikku Myy vai Tiuhti ja Viuhti? No, ihan sama). Tämä kuulostaa jotenkin oudolta, mutta voin vannoa että se on saanut minut jotenkin enemmän sisäänpäinkääntyneeksi :? Se on niin kamalan kotoinen olo kun on talvi ja ne vaan koisii paksun peiton sisällä. Sitten on sellainen kohtaus myös, jossa Tahmatassu tungetaan jonnekin repun sisään niin, että pää vain näkyy ja Muumimamma kävelee sateevarjo edessään niin, että se sysää sen lumen tieltä pois.

Ei mitään hajua miksi nuo on vaikuttaneet minuun niin paljon! Ja oikeastaan tajuan sen vasta nyt.

Sitten Liisa Ihmemaassa, se piirretty versio. Sen psykedeelisyys on vaikuttanut. Ja etenkin Leijonankuningas ja sen traaginen juoni.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 15 Syys 2015, 19:19

-Vanhempien ero.
-Koiran ja morfarin syöpään kuoleminen (molemmat kahden kuukauden sisällä) Jälkeen päin minulla oli aivan älytöntä kuolemanpelkoa.
-Sekopää-kaverista eroon pääseminen.
-Yläasteelle meno. Sain kavereita pitkästä aikaa, luin tosi paljon ja minulla oli hauskaa seuraa välituntisin.
-Rippikoulu. Sain kavereita ja itseluottamusta lisää ja aloin kuuntelemaan hevimpää musiikkia.
-Suolisto. (Vai tulisiko se ylemmäs?) Minulla oli jokin paikka, johon melkein tunsin kuuluvani ja täällä/siellä olevilta ihmisiltä oppi ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Niin ja kirjoittamaan ja aukomaan päätä.
-Lukio. Yhtäkkiä piti kulkea bussilla, opiskella paljon enemmän, olikin jaksot ja piti/ää tehdä päätöksiä tulevaisuuden varalta...
-Lokakuun kynäpurkkivallankumous; ei enää isällä käyntejä.
-Nassen itsemurha.
-Kesä 2015(& koulunalku). Meni paljon lujempaa kuin sitä edellisenä kesänä, tosin se ei täällä näkynyt. Sellainen muutos, että mantrani "En ymmärrä ihmisiä" vaihtui "En jaksa" mantraan.

Yeih. On siellä muutama positiivinenkin.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja Ihaa » 15 Syys 2015, 22:38

-Kuinka menetin ainoan kaverini kolmannella (sain seuraavan kaverin seiskalla)

-Toinen veljeni syntyi (tämä muutti ensimmäistä veljeäni äärimmäisen paljon, jolloin se vaikutti minuunkin)

-Eräs lukemani kirja (tällöin aloin miettiä sukupuoltani ja seksuaalisuuntaustani uudelleen)

-Suolisto

-Rippikoulu (josta sain nykyisen parhaan ja ainoan ystäväni, ja joka on ainut oikean elämän ihminen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen, ja tukee minua olemaan oma itseni (ja ainut oikean elämän ihminen, joka tietää, etten ole tyttö))(Paikka, jossa löysin itseni uudestaan, tajusin todella kuka olen)
(Löysin tätä kautta myös seuriksen, ja mm sain tietää erään tuttuni olevan myös bi, ja seurustelevan toisen bi-tytön kanssa)

-Nyt. En saanut unta, ja mietin asioita. Ja se tuli kuin taivaalta, kun tajusin voivani määritellä sukupuoleni ainoastaan 'ei määriteltävissä'
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja icepicked » 16 Syys 2015, 17:31

Kaikki on osa jatkumoa.
Seitsemännen luokan lopussa luin tekstin, jonka mukaan Nikolai II:n vaimo puhutteli miestään lempinimellä,

minkä seurauksena kiinnostuin historiasta,

minkä seurauksena minunta tuli kommunisti,

minkä seurauksena aloin ajatella,

minkä seurauksena hylkäsin minuuteni ja kehitin tilalle jotakin parempaa,

minkä seurauksena kiinnostuin psykologiasta,

minkä seurauksena aloin hengailla kirjastossa,

minkä seurauksena näin siellä erään kirjan

JA

minkä seurauksena kiinnostuin kielitieteestä,

minkä seurauksena tapasin Nassen,

minkä seurauksena ystävystyimme,

minkä seurauksena olin surullinen hänen kuolemastaan,

minkä seurauksena minulla oli ikävä kesällä,

minkä seurauksena muistin kirjan uudelleen.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja <Empty> » 18 Syys 2015, 06:26

Sanoisin että yksi käänteentekevimmistä asioista elämässäni oli varmaan se, kun synnyin.
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja biologinalku » 19 Syys 2015, 08:46

<Empty> kirjoitti:Sanoisin että yksi käänteentekevimmistä asioista elämässäni oli varmaan se, kun synnyin.


Onneksi syntymäänsä ei muista. On varmasti melkoinen trauma tulla pehmeästä ja lämpimästä kohdusta tähän kylmään maailmaan ja alkaa hengittää omilla keuhkoilla.
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja morso97 » 19 Syys 2015, 12:44

Merkittävimmät on varmaan
-Kun menin yläasteelle.
-Kun menin lukioon. Pääsin eroon "yläasteen jonneista" ja sain uusia kavereita. Oikeita kavereita, ei sellaisia, joiden kanssa vaan hengaillaan kun ei ole parempaakaan seuraa.
-Kun hyväksyin seksuaalisuuteni.
-Kun tulin kaapista.
(Kaksi viimeistä vielä tavallaan kesken)
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: Käänteentekevät hetket

ViestiKirjoittaja Ihaa » 19 Syys 2015, 22:36

morso97 kirjoitti:-Kun hyväksyin seksuaalisuuteni.
-Kun tulin kaapista.
(Kaksi viimeistä vielä tavallaan kesken)

En ihmettele. Omassakin elämässä ne ovat aika suuria asioita, ja tavallaan kesken. Mutta toivon sinulle onnea seksuaalisuutesi hyväksymiseen yms :angel:
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha


Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron