Tulin tässä ajatelleeksi, kuinka hyvin minulla asiat oikeastaan on. En elä afrikassa nälänhädässä tai tautien tartutettavana, en ääriuskoisten vanhempien tai sukulaisten keskellä, en paikassa, jossa minulta vaadittaisiin aivan liikaa, en epätasa-arvon valtakunnassa, en ilman kattoa pääni päällä, ja paljon muiltakin asioilta olen välttynyt. Joten mitä sitten, vaikka veljeni on raivohullu, ja tuntuu kuin en pääsisi mihinkään. Onhan minulla elämän perusedellytykset ja kavereita auttamassa minua löytämään itseni.
Toki voinhan miettiä, kuinka huonosti asiani ovat. Pelkään ties mitä ja koen vähän kaiken ahdistavana, jonka takia olen jäänyt jumiin lähes haluttomana jatkamaan, kunnes löydän salatien pois ongelmastani. Olen sisältä hyvin epätasapainoinen, osittain jo senkin takia, etten hyväksy sukupuoltani, joka tällä hetkellä kantaa nimeä 'ei määriteltävissä'. Enkä edes tiedä, kuka olen, millainen on oikea minä.
Mutta kerran minua käskettiin ajattelemaan, mistä saan energiani jatkaa. Elämän pienistä iloista. Siitä ilosta, kun tajuaa onnistuvansa. Siitä ilosta, jonka oma koira voi tuoda, kun huonon päivän jälkeen se juoksee syliisi, sillä sillä on ollut sinua ikävä. Siitä, kuinka saa tehdä jotain, josta pitää.
Pienten ilojen lisäksi elämään mahtuu aina pieniä ihmeitä. Kuinka jokin meneekin loistavasti. Musiikin maailmakin on eräänlainen ihme. Ja se ihme, joka avautuu edessämme katsoessamme pihalle. Kirjallisuus, ja se kaikki, mitä se on meille tuonut. Ja niin paljon muutakin.
Ilman niitä ei minua olisi tässä. Rankempinakin aikoina olen saanut energiaa hetkittäin niistä jaksaakseni seuraavaan päivään. Ja juuri nytkin menen pitkälti niiden antamalla voimalla eteenpäin.
Elämän pienet ilot ja ihmeet tuovat mahtavan lisän ihmisen elämään. Mutta entä jos niitä ei olisi. Jaksaisimmeko me jatkaa eteenpäin? Luultavasti, mutta se olisi aika harmaata. Ja heikommat eivät jaksaisi ollenkaan. Siksi elämämme tarvitsee pieniä iloja ja ihmeitä. Ja vaikkemme elä niiden vuoksi, kuitenkaan niiden puutos ei ole suurissa määrin hyödyllistä. Samoin kuin vaikka ruoka, joka ei ole elämämme tarkoitus, mutta joka auttaa meitä jaksamaan eteenpäin.
Ovatko pienet ilot ja ihmeet välttämättömiä? Eivät.
Hyödyllisiä? Ehdottomasti.
Entä teidän mielestänne? Ovatko ne välttämättömiä? Mihin joutuisimme ilman niitä? Milloin erityisesti kaipaat piristystä pienestä ilosta tai ihmeestä?