Mielenterveys ja -sairaus

[icepicked]

Löysin tällaisen kiinnostavan videon:


https://www.youtube.com/watch?v=uPkOyPZdKhg

Millaisia ajatuksia teissä herää? Onko jollakulla muita kokemuksia tai aiheeseen liittyviä juttuja? Olen vasta nyt käsittämässä joitakin juttuja itsestäni, minkä takia aihe tuli mieleeni.

[morso97]

Hyi mikä video. En tiennyt että hallusinaatiot voivat olla noin creepyjä ja ahdistavia O.o Itselläni ei ole kokemusta mielenterveyden häiriöistä ja tuon videon jälkeen en todellakaan halua että kukaan sairastuisi skitsofreniaan tms. ja joutuisi kokemaan jotain tuollaista.

[Kurpizza]

Minäkin olin jotenkin kuvitellut hallusinaatioita vihreiksi miehiksi tms.

Noh, minulla ei ole tuollaista.

Joskus kun yritän saada unta yöllä epätoivoisena ja umpiväsyneenä, oma sisäinen puheeni puhuu yksinään sekavia ja päässäni soi jokin rasittava musiikki niin isolla, että korviini melkein sattuu enkä pysty sitten nukahtamaan, mutta ei todellakaan mitään videolla kuvattua ole.

En tiedä. Itse tulisin hulluksi tuollaisesta kuorosta.

[Fnfn]

Kamala, mutta mielenkiintoinen video. Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut skitsofreniasta. Ihmismieli on mielenkiintoinen.

En ole onneksi kokenut itse mitään kuuloharjoja (niitä normaaleja lukuunottamatta) tai vastaavaa, eikä kukaan lähisukulaisistanikaan. Äitini pikkuserkulla on skitsofrenia mutta eihän minulla on ole minkäänlaista sosiaalista yhteyttä äitini pikkuserkkuihin, niin en tiedä tapauksesta sen enempää.

Tuohon videoon olisin toivonut jos sen, krhm, "pääkopan" omistaja (oma persoona) olisi ollut äänessä, vai oliko se? Tosin enhän minäkään aktiivisesti ajattele koko aikaa. Muutenkin, ajattelua ja kaikkia sen ominaisuuksia on varmasti muutenkin tarpeeksi hankalaa yrittää autenttisesti kuvata, että ihan hyvin tuossa varmaan meneteltiin. Ja tarkoitus oli nimenomaan kuvata aistiharjoja.

[Kurpizza]

En ole onneksi kokenut itse mitään kuuloharjoja (niitä normaaleja lukuunottamatta) tai vastaavaa, eikä kukaan lähisukulaisistanikaan. Äitini pikkuserkulla on skitsofrenia mutta eihän minulla on ole minkäänlaista sosiaalista yhteyttä äitini pikkuserkkuihin, niin en tiedä tapauksesta sen enempää.

Vaarillani oli paranoidi skitsofrenia (ilmoitan tämän nykyään tosi usein? Anteeksi jos näin on). En ollut hänen kanssaan oikein tekemisissä, mutta hänellä oli hyvä mielikuvitus ja aika jänskät jutut välillä, mutta lääkitys kai pelasi.

[pikkuponi]

Hyvä aihe, näistä puhutaan oikeesti ihan liian vähän sellasella asiallisella tasolla! Mulla on ilmeisesti menneisyyden traumatisoivien asioiden takia juurikin kuuloharhoja jonkin verran. Joskus niitä ei oo lainkaan ja joskus taas tuntuu, että koko ajan on jotain pientä. Pahoja ne siis ei oo. Tyypillisimmin nää äänet kutsuu mua nimeltä, haukkuu, nauraa ja lisäks kuuluu askelia. Mutta ei, mulla ei ole skitsofreniaa eikä sen puoleen mitään muutakaan psykoosia mitä todennäköisimmin. Kannattaa googlailla (jos sitä ei oo jo tehny, kun on mun tekstejä lueskellu), mikä on dissosiaatio. Virallista diagnoosia mulla ei ole mistään ko. tautiryhmän sairaudesta, mutta mun terapeutti ja lääkäri on molemmat sitä mieltä, että tää on selkeetä dissosiatiivista oireilua kuten myös monet muut outoudet mun elämässä.

[Santiny]

Itsellä ei onneksi hallusinaatioita pahemmin ole. Tai tietysti joskus kuulen omiani, mutta se on ihan eri asia. Satunnainen aistiharha on vain satunnainen asitiharha.

Okei paitsi ehkä sen kerran kun kuulin tosi ihmeellistä ääntä ja menin ihan paniikkiin, mutta kun poistuin huoneesta, ääni lakkasi kokonaan. Kun menin takaisin, se oli lakannut. Jumalauta istuin siellä kuuntelemassa sitä pirun ahdistavaa ääntä varmaan vartin ja sitten se vain lakkasi kun sain hilattua ahterini liikkeelle. En usko, että ääni oli todellinen. En osaa kuvailla sitä. Se oli silleen aavemainen ja samaan aikaan olin varma, että talossa on joku hullu kirvesmurhaaja. Jos joskus kuulen saman äänen uudestaan, on se liian pian.

En kyllä tiedä mitä tekisin, jos alkaisin kuulla tuollaisia ääniä. Ahdistuisin varmaan vielä enemmän.

[Ihaa]

Tuo video... Minä koen joskus tuollaista. Ihmisiä, jotka puhuvat minulle, mutta joita ei ole. Mutta se ei kuitenkaan ole kovin paha. Alkuun kun en niistä välittänyt, vaan koetin unohtaa ja ignoorasin ne, alkoivat ne vain yltyä. Mutta sitten kun koetin tulla niiden kanssa toimeen, ajatuksillani viestitin niille ystävällisesti, vaihdoin mielipiteitä niiden kanssa, sitten ne rauhoittuivat, ja nykyään ne ovat hyvin satunnaisia.
Aiemmin lääketieteessä tällaisia ääniä koetettiin kitkeä pois usein lähinnä keskemällä unohtaa ne, mutta kun koetat olla ajattelematta jotain, et voi unohtaa sitä, vaan ajattelet sitä alvariinsa. Siksi tuollaiset äänet pitää hyväksyä, ja niiden kanssa pitää oppia tulemaan toimeen, sillä silloin ne useimmilla helpottavat. Tokikin tietoni tästä perustuvat lukemaani, ja pieniltä osin omiin kokemuksiini.