Yleiset WC-tilat

Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja biologinalku » 06 Tammi 2016, 21:16

Löytyykö teidän mielestänne kaupungeista tai taajamista tarpeeksi yleisiä käymälöitä? Ainakin ulkomailla isoissa kaupungeissa on vessoja, jotka on helppo löytää kadulta. On tietenkin ymmärrettävää, että pienemmissä asutuskeskittymissä ei tällaisia ole, koska ylläpito voisi olla vaikeaa ja käyttäjämäärät liian pieniä. Usein WC on etsittävä jostain isommasta kaupasta, kirjastosta tai huoltoasemalta. Pienistä liikkeistä ja ruokakaupoista ei yleensä löydy asiakas-WC:tä. Varsinkin varhain aamulla tai myöhään illalla liikkeellä ollessa saattaa käymälän löytyminen olla vaikeaa - tällöin houkutus puiston puskan juureen virtsaamiseen kasvaa. Ulkotyöläiselläkin saattavat pidätystaidot tulla tarpeeseen. Kesätöissä olen joutunut etsiskelemään vessoja niin terveyskeskuksesta, kirjastosta kuin ravintolastakin. Linturetkellä kaupungissa turvauduin metsikköön virtsaamiseen.
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 06 Tammi 2016, 21:53

Siinä oliskin vuoden luontokuva: Bilse virtsaamassa metsään, pari tinttiä päällänsä haloilmiön edessä.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja biologinalku » 06 Tammi 2016, 22:30

Yurika_ kirjoitti:Siinä oliskin vuoden luontokuva: Bilse virtsaamassa metsään, pari tinttiä päällänsä haloilmiön edessä.


Hei, tämä on vakava aihe! :)
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Fluttershy » 06 Tammi 2016, 22:45

Mielestäni vessoja on hieman liian vähän. Myös sukupuolineutraalit vessat olisi hyvä lisä useimpiin paikkoihin. Silloin olisi vaihtoehto myös niille, jotka eivät koe kuuluvansa kumpaankaan kahdesta yleisimmästä sukupuolesta (nainen ja mies). Marketeissa olisi usein käyttöä vessalle. Jos kaikissa marketeissa olisi vessa, hädän tullessa voisi vain etsiä lähimmän marketin.
Fluttershy
 
Viestit: 136
Liittynyt: 10 Helmi 2015, 15:51

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja <Empty> » 06 Tammi 2016, 22:48

En tiedä, kun en käytä. Toisaalta, harvemmin poistunkaan kotoa. Roskiksia saisi olla kaikkialla enemmän.
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Fnfn » 06 Tammi 2016, 22:58

Yleisiä vessoja voisi toki olla enemmänkin, mutta ainakin pikkukaupungissa mistä minä olen kotoisin, on ihan hyväksyttävä määrä yleisiä vessoja: kirjastossa on, kirkkoon pääsee ( :lol: ), ABC:lla on... Nuo ovat ne maksuttomat, lisäksi S-Marketissa on piilossa asiakasvessa josta ei kyllä moni tiedä! Yöllä asia on tietenkin vähän erilainen, pitäisi olla maksullisia WC:itä sitä varten.

Eräässä pikkukaupungissa Etelä-Euroopassa väkimäärä kasvoi sesonkina 50 000 ihmistä. Siellä oli bajamajoja paljon. Muutenkin niitä näkee yleisesti käytettävän enemmän etelässä. Bajamajoja olen Suomessa nähnyt lähinnä kesäisin rannoilla ja erilaisissa tapahtumissa.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Siiliö » 07 Tammi 2016, 14:12

Onneksi olen hyvä pidättelemään.
Henkilö x: Tiesin olevani elin-tärkeä ❤
Minä: Mäkin tiesin olevani elin. Mulkku nimittäin.

-Siiliö-
Siiliö
Von Sadist
 
Viestit: 674
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 15:21

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Tammi 2016, 15:03

Siiliö kirjoitti:Onneksi olen hyvä pidättelemään.

Mutta on epäterveellistä pidätellä tuntitolkulla 8-) Ja miehet voi nyt kusta helposti mihin tahansa.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Ihaa » 07 Tammi 2016, 16:06

Fnfn kirjoitti:
Siiliö kirjoitti:Onneksi olen hyvä pidättelemään.

Mutta on epäterveellistä pidätellä tuntitolkulla 8-) Ja miehet voi nyt kusta helposti mihin tahansa.

Kyllä minäkin yleensä mieluummin pidättelen, kuin käytän yleisiä vessoja. Ja kuten Fluide sanoi, sukupuolineutraaleja vessoja saisi olla enemmän (:
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Siiliö » 08 Tammi 2016, 15:41

Fnfn kirjoitti:
Siiliö kirjoitti:Onneksi olen hyvä pidättelemään.

Mutta on epäterveellistä pidätellä tuntitolkulla 8-) Ja miehet voi nyt kusta helposti mihin tahansa.


Kaduille kuseksiminen on käsittääkseni kiellettyä. Tosin... Perniö? Katuja? Tänne se luuri!
Henkilö x: Tiesin olevani elin-tärkeä ❤
Minä: Mäkin tiesin olevani elin. Mulkku nimittäin.

-Siiliö-
Siiliö
Von Sadist
 
Viestit: 674
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 15:21

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Supikoiratar » 21 Helmi 2016, 11:59

Lidleissä ei ole asiakasvessoja..

Mutta juu, sitten on vielä paikkoja, joissa vessat ovat maksullisia, joka perseestä. Toisen hädän siivellä rahankeräämistä. Eihän niin vain voi tehdä!
"Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!" ~ Juksu
Avatar
Supikoiratar
 
Viestit: 54
Liittynyt: 13 Loka 2015, 12:32
Paikkakunta: Melkein Ebzun alanaapuri

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Atrytone » 21 Helmi 2016, 13:04

Minun pitää käydä usein vessassa. Siksi tunnen julkiset ja ilmaiset vessat aika hyvin Oulussa, Helsingissä ja kotipaikkakunnallani, jossa niitä on yhteensä 3 keskustan alueella.

Oulussa julkinen vessa on esimerkiksi Stockmannilla, Oulu 10:ssä, kirjastolla ja Amarillossa. Rautatieasemasta en tiedä, vaikka siellä tulee joskus liikuttua. Helsingissä hyviä paikkoja on esimerkiksi metroasemat, Stockmann ja osa kauppakeskuksista.

Julkisia vessoja tarvittaisiin enemmän.
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 21 Helmi 2016, 21:55

En löytänyt Stockmannin vessaa.

En nyt tiedä, oikeastaan aivan sama.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Atrytone » 21 Helmi 2016, 22:00

Kurpizza kirjoitti:En löytänyt Stockmannin vessaa.


Se on 2. kerroksessa ja ihan sairaan hankala löytää.
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 21 Helmi 2016, 22:09

Atrytone kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:En löytänyt Stockmannin vessaa.


Se on 2. kerroksessa ja ihan sairaan hankala löytää.


Juoksin niitä kerroksia läpi siskoni kanssa eikä löydetty. :lol:
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Yleiset WC-tilat

ViestiKirjoittaja <Empty> » 22 Helmi 2016, 10:28

Supikoiratar kirjoitti:Lidleissä ei ole asiakasvessoja..

Mutta juu, sitten on vielä paikkoja, joissa vessat ovat maksullisia, joka perseestä. Toisen hädän siivellä rahankeräämistä. Eihän niin vain voi tehdä!



Lol




Porin BePopin maksullisen vessan saa auki tarpeeksi kovaa kiskaisemalla...
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus


Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron