Pofun monologi Pofun runoista

Pofun monologi Pofun runoista

ViestiKirjoittaja Ihaa » 19 Tammi 2016, 17:00

Minä olen Kurpizzan innostamana kirjoittanut viimeaikoina runoja jäätävän paljon. Siis 54 sivullista, ja joukossa on vain muutama runo, joita ei ole kirjoitettu tänä vuonna. Eli siis oikeasti kova tahti.
Suurin osa runoistani on aika huonoja, mutta jotkut ovat ihan hyviäkin. Ja sitten jotkin säkeistöt jäävät kummittelemaan päähän. Säkeistöjä on tullut kirjoitettua 251, mutta onneksi vain kymmenkunta kummittelee päässä (: Ja onhan niistä osa pakko nyt tänne kirjoittaa XD

Tanssin kadulla yksin
Itseni kanssa kaksin
Sen kanssa olemme kolmisin
Kunnes jään taas yksin

Tämä ensimmäisenä alkoi kummitella. Rakastan tuossa sitä, kuinka kertoja kuulostaa häiriintyneeltä olemalla useampi.

Veitsi leikkaa hiljaa
Minun käteni sitä ohjaa
Kohti tummenevia kasvojasi
Tämä on oikeastaan yhden säkeistön alkuosa, mutta se kuulostaa paremmalta näin. Ihanan uhkaava.

Sairaan lapsen toiveita
Elättelen turhia
Suruissani varron vaan
Tutustuakseni Kuolemaan

Runossa josta tuo siis on otettu, on kuolemansairas lapsi. Minusta se tuntuu aina tuota ajatellessa jotenkin niin julmalta lapsen tietää kuolevansa. Samanlaisten tuntemusten aikaan kirjoitin sen, joten se kytkeytyi syvästi kiinni.

Elämä kuin valssia
Aina tiettyjä askelia
Vain niitä noudattavia
Katsotaan kuin kunnollisia

Eli yhteiskunnan normeja noudattavia pidetään yleensä hyvinä ja normaaleina ihmisinä. Minusta tuntuu aina kurjalta, kun minua normeja rikkovaa ei katsota hyvällä, vaikka ne normit eivät ole mistään kotoisin.

Ei Saatanaa
Ei Saatanaa
Sitä ainoa
Mielen vapahtajaa

Tämän säkeitön olen kirjoittanut eilen, mutta silti tiedän sen jäävän ylitsepääsemättömäksi. Tuo on siis runosta, jossa Saatana koetetaan kieltää ja käskeä unohtamaa ja asiasta soditaan, kunnes todetaan ettei Saatanaa voi unohtaa.

Verta maassa
Puukko kädessä
Mitä oikein tein

Jalat lumessa
Kuolema vieressä
Hengen minä vein

Tuossa on kyllä kaksi säkeistöä, mutta silti. Siinä siis on tuore murhaaja, joka on aivan paniikissa.

Risto raiskaa persettä
Pofu katselee vierestä
Pofustakin tulee raiskari
Ruskean reiän ritari

Perustuu nimeen 'Risto Rape Ass', jota Wapissa pidin.

Ja sitten tiedän, on tullut aika
En jaksa, askel painaa
Ja kuin muutkin mustaakin mustemmat
Vajoan lopulta takaisin syvälle, syvälle

Viimeinen säe runosta, jossa on skitsofreenikko.

---------------------------------------------------

Että tällaista hilpeää tänään :lol:
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron