Mä suhtaudun omiin masennuslääkkeisiini vähän silleen, että ne on yhtä kuin kipulääke luunmurtumasta toipuvalle. Mitään ne ei korjaa varsinaisesti, eikä luunmurtumakaan oo oire vaikkapa parasetomalin puutteesta (tai mitä ikinä murtumiin määrätäänkään kipujen mukaan), mut lääke nyt vaan lievittää oireita. Tai onhan näillä masennuslääkkeillä toki hermokasvutekijöihin vaikutusta ja se SAATTAA auttaa masiksesta toipumisesta, sikäli kun liiat kielteiset tunteet on saanu tietyt alueet aivoista yliaktiivisiksi ja näiden alueiden kutistumista on voitu osoittaa masennuspotilailla ja se kutistuminen on vähän itseään ruokkiva kierre.
No kuitenkin: On totta, et noita määrätään aivan liian herkästi ja on tosi ikävää, että Santiny on joutunu tommosen painostuksen kohteeksi. Mä itse oon lopettanu oma-aloitteisesti mun edellisen masennuslääkkeen, kun siitä hiipui teho, mutta sitten mulle tulikin vajaan puolen vuoden sisään sellainen masennuskausi (sisältäen muitakin oireita), jota ei koskaan ollut lääkkeitten syönnin eli siis vajaan kahden vuoden aikana. En nukkunut juurikaan, itsemurha oli aivan koko ajan mielessä, olin vuoroin levoton ja vuoroin hidastunut, hallusinaatiot räjähti potenssiin sata jne. ja kaikki stressasi mielettömästi.
Eli nyt oon taas alottanu masennuslääkkeen, mutta oon kyl aika tarkka siinä, mimmosii psyykenlääkkeitä huolin. Lääkäri on ehdottanu mulle monen monta kertaa ihan psykoosilääkkeitä "mielialaa tasaamaan" ja "ahdistuskohtauksiin", ja ne aiheuttaa tutkitusti pysyviä vaurioita kognitiivisiin kykyihin. Viime kerralla se lääkäri koitti myös tarjota voimakkaasti lihottavaa masislääkettä, joka toki sekin vaikuttaa kognitiota alentavasti, koska se salpaa histamiini- ja muskariinireseptoreita, ja siitäkin kieltäydyin. Mulla on pientä problematiikkaa myös syömisen kanssa ja välilä ahmin ja oksennan paljonkin, joten tommonen lääke ei voisi sopia mulle ruokahalun lisääntymisen takia, eikä se lääkäri edes muistanut mun syömisongelmiani ilmeisesti.
Joka tapauksessa mä uskon, että (tarpeeksi pahoissa) masennuksissa noilla lääkkeillä on paikkansa, vaikka en voikaan sanoo, et ne ois jotain ihmepillereitä. Mä oon nyt uuden lääkkeeni kanssa alkanu nukkua paremmin, mikä on mulle helpotus ja mulla on päivässä vähän enemmän semmosia aikoja, etten oikein tunne mitään. Näitähän mulla on ollut aina jonkin verran dissosiaation takia ja ne on mulle taivaan lahja sen helvetillisen masennuksen rinnalla, vaikka tätä lääkkeen niin sanottua täyttä tehoa pitääkin odotella vielä, kun annos nostettiin hoitotasolle vasta viikko sitten ja sitä ennen olin syöny sitä kaks viikkoa pienemmän määrän. Ja ehkä nukkumisen aiheuttaman stressin lievityksen kautta mun äänetkin on taas hyvin hiljaisia. Tää kyseinen pilleri on essitalopraamia, eli mitään hirveän tujua tavaraa se ei edes ole. Mun onnekseni mä oon kai herkkä SSRI:n väsyttävälle vaikutukselle, käytön alussa ainakin.
Itsemurhariskihän kasvaa, kun alottaa masennuslääkkeen, etenkin SSRI:n, eikä jotain tosi vanhoja lääkkeitä juuri enää käytetä niitten sivuvaikutusten vuoks, mutta en sitten tiiä. Mä ainakin nyt kokeilen JOTAIN, jolla ehkä voisin saada oloni paremmaksi ja se mun aiemmin mainitsema lihottava ja kognitoon vaikuttava masennuslääke, mirtatsapiini, ois toisaalta voinut lihottavan taipumuksensa vuoksi myös vain huonontaan mun mielialaa, koska otan aika raskaasti nää painonnousujutut ja onhan se hallitsematon ahmiminenkin itsessään jo saanut mut kokemaan itseni aivan arvottomaksi ja sellaiseksi, että ois parempi vaan tappaa itsensä. Että semmosta