Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 18:17

Mitkä teistä on ärsyttäviä piirteitä muissa ihmisissä? Mitä ette voi sietää?

Itse sanoisin, että päteminen, itsekeskeisyys ja "ylittäminen". Ylittäminen on näistä ehdottomasti rasittavin, koska siinä jollain tapaa yhdistyy myös itsekeskeisyys ja päteminen ja sillä tarkoitan sitä, että ihmisen on aina pakko voittaa muut. Jos vaikka Hanna kertoo, että hän sai 8½ kokeesta ja että hän on todella iloinen ja ylpeä siitä, niin Fannin täytyy heti huomauttaa, että hän sai 10-. Jos Hanna kertoo, että hänellä on ollut poskiontelotulehdus nyt kaksi viikkoa, niin Fannin täytyy heti kertoa siitä, että hänellä oli viime vuonna poskiontelotulehdus kuukauden, sen lisäksi oli vielä angiina ja hän joutui syömään antibiootteja ties kuinka kauan ja ramppaamaan lääkärissä harva se päivä.

Eli aina on asiat oltava paremmin tai huonommin kuin toisella, ei osata tavallaan myötäelää toisen kokemuksia.

Sitten on myös toki eräänlainen pinnallisuus ja kuppikuntaisuus on ärsyttävää, mutta aiheuttavat minulle oikeastaan vain lievempiä ärtymisen tunteita, jos ollenkaan. Ne kun harvemmin yhtä suorasti kohdistuu siihen omaan, henkilökohtaiseen tilaan ja olemiseen. Tajuattekos? :shock:
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Siiliö » 07 Marras 2016, 18:30

Jonkinasteinen ylittäminen on aika yleistä. Itsekin saatan joskus ainakin kääntää puheenaiheen itseeni, mutta pyrin kuitenkin noteeraamaan sen toisen ihmisen kertoman asian muutenkin kuin hehkuttamalla omaa äärimmäisyyttäni.

Edelleen lievästi katkerana sanoisin epärehellisyyden olevan ihmisten ärsyttävin piirre. Turha töksäyttely ei ole mielestäni hyvä, mutta mielestäni itse kukin saisi kasvattaa itselleen sen verran sekkärankaa, että osaisi edes suoraan pyydettäessä puhua suunsa puhtaaksi ja kertoa mitä mieltä on jostain. Vittu.

Sit se, että tykkää valittaa siitä kuinka paskaa on, muttei tee asialle yhtään mitään, vaikka voisi, on hieman ärsyttävää. Pyrin hyväksymään jokaisen ihmisen elintavat ja elämänfilosofian jollain tasolla, mutta kun jokin on huonosti, mielestäni asialle pitäisi tehdä jotain. Tai ainakaan ei tarvitsisi jäädä jumiin siihen, kuinka huonosti se jokin asia on.

Siinä nyt pari.
Henkilö x: Tiesin olevani elin-tärkeä ❤
Minä: Mäkin tiesin olevani elin. Mulkku nimittäin.

-Siiliö-
Siiliö
Von Sadist
 
Viestit: 674
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 15:21

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 18:37

Allekirjoitan kyllä nuo sinunkin laittamat piirteet ihan täysin. Se on ehkä huomattu tällä palstallakin, että ne ärsyttää minua, heh heh...

Juu, ylittäminen on yleistä ja itsekin olen huomannut sellaisia piireitä minussa itsessäni. Muutenkin mielestäni on hyvä tiedostaa omat huonot puolensa ja puutteensa, niin pääsee kehittämään itseään. Sen takia haluaisinkin joskus kuulla muilta, että mitä minussa ärsyttää, niin voisin ehkä kehittää niitä jos en ole huomannut. Jos siis olen sellaisessa mielentilassa, että haluan kehittää :angel: Yleensä kyllä pyrin eteenpäin.

Sen takia pyrin, että joskus pidän suuni vain kiinni vaikka minulla olisikin jokin juttu kerrottavana mikä tulee mieleen siitä, mitä toinen sanoo. Aktiivinen kuunteleminen on kuitenkin ihmissuhteissa aika tärkeää. Siitä voi kertoa mahdollisesti sitten vaikka vähän myöhemmin. Joillain ihmisillä vaan näyttää olevan tarve ylittämiseen jatkuvasti. Esim. omista kokemuksista kertominen voi olla ihan hyväkin juttu, mutta siinä pitää olla maltillinen ja osaava.

Ja kyllä, koetuloksista saa kertoa. Ylittäminen on rasittavaa, kun se on jatkuvaa ja tavallaan jokapäiväistä.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 18:47

Joskus olen huomannut itsessäni myös tarvetta päteä, mutta osaan sitä kyllä myös hillitä itsessäni. Lisäksi minua ärsyttää, jos minulle yritetään päteä koska tulee sellainen "LUULETKO ETTÄ OLEN IHAN TYHMÄ SAATANA?????" -tunne.

Joskus on hauska päteä ihminen kanssa joka pätee myös ja sit molemmat on silleen ((((((((:::::

Kaikissa ihmisissä on varmasti näitä piirteitä. Niiden vahvuus ja esiintymistiheys on lähinnä se, mikä määrittää.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Siiliö » 07 Marras 2016, 19:19

Fnfn kirjoitti:Joskus olen huomannut itsessäni myös tarvetta päteä, mutta osaan sitä kyllä myös hillitä itsessäni. Lisäksi minua ärsyttää, jos minulle yritetään päteä koska tulee sellainen "LUULETKO ETTÄ OLEN IHAN TYHMÄ SAATANA?????" -tunne.

Joskus on hauska päteä ihminen kanssa joka pätee myös ja sit molemmat on silleen ((((((((:::::

Kaikissa ihmisissä on varmasti näitä piirteitä. Niiden vahvuus ja esiintymistiheys on lähinnä se, mikä määrittää.


No oothan sä aika ;D
Eivaa...
Henkilö x: Tiesin olevani elin-tärkeä ❤
Minä: Mäkin tiesin olevani elin. Mulkku nimittäin.

-Siiliö-
Siiliö
Von Sadist
 
Viestit: 674
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 15:21

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 19:30

MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Ihaa » 07 Marras 2016, 19:54

Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Siiliö » 07 Marras 2016, 20:11

Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???


Nehän ei ees tarkoittaneet oikein mitään XD
Henkilö x: Tiesin olevani elin-tärkeä ❤
Minä: Mäkin tiesin olevani elin. Mulkku nimittäin.

-Siiliö-
Siiliö
Von Sadist
 
Viestit: 674
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 15:21

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 20:28

Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.

Hertsimaleijaa. Niinpäs onkin.

Siiliö kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???


Nehän ei ees tarkoittaneet oikein mitään XD

ÄLÄ VALEHTELE!!!
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 07 Marras 2016, 21:07

Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.


Falloksia ne ovat. Falloksia!
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 21:37

jokutyyppi19 kirjoitti:
Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.


Falloksia ne ovat. Falloksia!

Nyt te alatte psykolosoida minä:a ))))):

Keksin vielä yhden ärsyttävän piirteen! MARTTYYRIUS! Ei satan. Eli siis tavallaan uhriutuminen. Pitää toki tässä asiassa tökkiä itseänikin hieman kovempaa mutta arrrgh.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 07 Marras 2016, 21:49

Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.

Kaikki saman kokoisia?
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 07 Marras 2016, 22:50

Fnfn kirjoitti:
jokutyyppi19 kirjoitti:
Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.


Falloksia ne ovat. Falloksia!

Nyt te alatte psykolosoida minä:a ))))):

Keksin vielä yhden ärsyttävän piirteen! MARTTYYRIUS! Ei satan. Eli siis tavallaan uhriutuminen. Pitää toki tässä asiassa tökkiä itseänikin hieman kovempaa mutta arrrgh.


Kurbzun ensimmäinen assosiaatio: Eli minä. Olen ärsyttävempi kuin mukaan muu täällä eiku...

Itseä ärsyttää ns. Kurpizzan parantajat. He ehdottelevat Kurpizzalle, miten sen pitää pukeutua, millaista musiikkia kuunnella ja mitä tehdä, mitä syödä ja miten pitää hiuksia. Ja että millainen mies Kurpizzan pitää hankkia. Ja millaisia kavereita. Ja miksi Kurpizzan pitää opiskella (mummu ei vieläkään tajua, etten hae lääkikseen...)

Koen huomauttelun vittumaisena. Olen viime aikoina alkanut pitämään myös kaikki "Paska itsetunto." parantajien diagnooseja paskoina. Koska kukaan ei kerro, mitä minä voisin asialle tehdä. Uskokaa pois. Olen googlannut. Ohjeet olivat luokkaa Pyydä ystäviäsi kirjoittamaan sinusta hyviä asioita ((((::::::::::::::::
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 07 Marras 2016, 22:54

Kurpizzan parantajat on niin kiva termi, että sitä voisi melkein alkaa käyttää kaikista jonkun "parantajista". Mutta vain melkein, koska plagiointi.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Ihaa » 07 Marras 2016, 23:01

Ebzuli kirjoitti:
Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.

Kaikki saman kokoisia?

Joo se koira söi paljon ja vanhemmat menetti massaa talviunen aikana.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 23:03

Älä huoli Kurbzu, monet täällä mainituista piirteistä voidaan yhdistää muihin vakkareihin myös. Jopa minuun.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 07 Marras 2016, 23:03

Ihaa kirjoitti:
Ebzuli kirjoitti:
Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.

Kaikki saman kokoisia?

Joo se koira söi paljon ja vanhemmat menetti massaa talviunen aikana.

Raukkaparat. Äiti kyllä ilahtuu! Miksei iskäkin.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Siiliö » 08 Marras 2016, 09:46

Kurpizza kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:
jokutyyppi19 kirjoitti:
Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.


Falloksia ne ovat. Falloksia!

Nyt te alatte psykolosoida minä:a ))))):

Keksin vielä yhden ärsyttävän piirteen! MARTTYYRIUS! Ei satan. Eli siis tavallaan uhriutuminen. Pitää toki tässä asiassa tökkiä itseänikin hieman kovempaa mutta arrrgh.


Kurbzun ensimmäinen assosiaatio: Eli minä. Olen ärsyttävempi kuin mukaan muu täällä eiku...

Itseä ärsyttää ns. Kurpizzan parantajat. He ehdottelevat Kurpizzalle, miten sen pitää pukeutua, millaista musiikkia kuunnella ja mitä tehdä, mitä syödä ja miten pitää hiuksia. Ja että millainen mies Kurpizzan pitää hankkia. Ja millaisia kavereita. Ja miksi Kurpizzan pitää opiskella (mummu ei vieläkään tajua, etten hae lääkikseen...)

Koen huomauttelun vittumaisena. Olen viime aikoina alkanut pitämään myös kaikki "Paska itsetunto." parantajien diagnooseja paskoina. Koska kukaan ei kerro, mitä minä voisin asialle tehdä. Uskokaa pois. Olen googlannut. Ohjeet olivat luokkaa Pyydä ystäviäsi kirjoittamaan sinusta hyviä asioita ((((::::::::::::::::


Äläs nyt vaahtoa. Tuo johtuu vaan siitä, että sinulla on huono itsetunto. ;D
Henkilö x: Tiesin olevani elin-tärkeä ❤
Minä: Mäkin tiesin olevani elin. Mulkku nimittäin.

-Siiliö-
Siiliö
Von Sadist
 
Viestit: 674
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 15:21

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Siiliö » 08 Marras 2016, 09:47

Fnfn kirjoitti:
Ihaa kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???

Mä luulen, että ne on sun koiras, mutsis ja faijas kaukaa katsottuna.

Hertsimaleijaa. Niinpäs onkin.

Siiliö kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:MITÄ OVAT NUO KOLME PAHAENTEISTÄ PISTETTÄ???


Nehän ei ees tarkoittaneet oikein mitään XD

ÄLÄ VALEHTELE!!!


Tyst tyst. Kaikki hyvin. :angel:
Henkilö x: Tiesin olevani elin-tärkeä ❤
Minä: Mäkin tiesin olevani elin. Mulkku nimittäin.

-Siiliö-
Siiliö
Von Sadist
 
Viestit: 674
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 15:21

Re: Ihmisten ärsyttävimmät piirteet?

ViestiKirjoittaja Fnfn » 08 Marras 2016, 16:36

Lisään listaan tekopyhyys. Ei uskonnollisessa mielessä, vaan ihminen joka neuvoo mutta ei itse noudata. Tai jos ihminen sanoo jotain mutta sitten ajatteleekin asiasta toisella tavalla loppujen lopuksi.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku


Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron