Päivän potti + kilpailuohjeet

Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 18:23

Ensin tulevat kilpailuohjeet. Linkitätte tai piirrätte tai kirjoitatte jotakin, mikä saa setän nauramaan ääneen. Tapahtumaa todistaa Bulle.

Voittaja saa täysi-ikäisenä lunastaa setältä sikspäkin olutta tai vaihtoehtoisesti vastaavan summan rahaa.

Eli jos sen haluaa käyttää esmes suklaaseen, niin kai minä voin sen aiemminkin maksaa. Kun velkaannutaanhan tässä muutenkin, niin että eipä se yksi sikspäkin hinta enää tilannetta olennaisesti pahenna.

Tausta: tämän vuorokauden kuluessa erilaisia laskuja on mätkähtänyt yhteensä 1200 euron edestä, mikä muistaakseni onkin ennätys. Työkykyinen reagoisi asiaan varmaan siten, että suunnittelisi hieman lisätöiden tekoa, mutta kun suurin osa laskuista on hauskalla tavalla syntynyt juuri siitä, kun se työkyky meni.

Että tota. Tota noinnniin.

Ei naurata. Alkakaapa nyt nyt linkittää jotain.

terveisin setä jota ei juuri nyt naurata
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 18:35

Yritän tässä epätoivoisesti itse itseäni piristää. Mikä saatana tämä muka on http://naurunappula.com/1254419/pikkanen-kamu-3.jpg
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 18:39

Niin ja jos onnistun (tai Bulle onnistuu) löytämään jotain huvittavaa roskaa ensimmäisenä, niin arvatkaa vaan kuka lunastaa oluen.

(Vaikken juo olutta. Koskaan. Nasse-setä "juo olutta" ja Karolin, joka on Nasse-setän siviilivastine, ei voi sietää olutta. Karolin kuitenkin silloin tällöin juo vodkaa tai konjakkia. Nassesetäily palstalla yllyttää Karolinia käyttämään alkoholia tosielämässä erityisesti silloin, kun joku palstalainen - Trotski - on lähettyvillä.)
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 05 Maalis 2015, 19:36

Hyvä diili sinänsä, koska Trotski on ainoa, joka pystyy lunastamaan palkinnon. XD
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja icepicked » 05 Maalis 2015, 20:19

En tiedä, miksi päädyin nauramaan kakkavitseille. No, löysin tämän:
Siitä olisi pitänyt tulla sellainen kuin vasemmalla, mutta... Noh, oikealla näette tuloksen.
Spoiler: näytä
Kuva
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 21:47

Kurpizza kirjoitti:Hyvä diili sinänsä, koska Trotski on ainoa, joka pystyy lunastamaan palkinnon. XD


No saa sen minun sanaani nojaten vaikka vuosien kuluttua jossakin missä tahansa. Tai tilille.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 21:50

icepicked kirjoitti:En tiedä, miksi päädyin nauramaan kakkavitseille. No, löysin tämän:
Siitä olisi pitänyt tulla sellainen kuin vasemmalla, mutta... Noh, oikealla näette tuloksen.
Spoiler: näytä
Kuva


Vain pieni puhahdus nenän kautta. Valitan. Mistään repeämisestä ollaan vielä kaukana.

Onhan tuo nallukka aika groteski.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja icepicked » 05 Maalis 2015, 22:11

Piirsin namusetävitsin, mutta se ei liene tarpeeksi hauska.

Venäjäntunnilla löysin tällaisen sanakirjan helmen:
Kuva
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 22:20

Se namusetäjuttu kuulostaa sinänsä lupaavalta.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja icepicked » 05 Maalis 2015, 22:35

Nasse-setä kirjoitti:Se namusetäjuttu kuulostaa sinänsä lupaavalta.

Spoiler: näytä
Kuva

No tässä. Setä kirjoittaa iskurepliikkejä. Sano, jos et ymmärrä tekstiä.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Santiny » 05 Maalis 2015, 22:42

Iso kuva. En ymmärrä, miksi noin iso, mutta olkoon.
Spoiler: näytä
Kuva


Lyhyt oppimäärä valtiotiedettä Wanha mutta ihan hauska
Spoiler: näytä
Sosialismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Valtio antaa toisen niistä naapureillesi.

Fasismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja ampuu sinut.

Maolaisuus: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja myy maitosi.

Kommunismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja antaa sinulle maitokortin.

Byrokratia: – Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ampuu toisen, lypsää toisen ja kaataa maidon pois.

Kapitalismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Myyt toisen ja ostat sonnin.

Imperialismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Myyt molemmat naapurillesi, noudat yöllä häneltä neljä lehmää ja myyt maidon hänelle.

Demokraattinen sosialismi: – Sinulla on kaksi lehmää. Keskuskomitea ottaa molemmat ja antaa niille sosiaaliturvaa.

Anarkia: – Sinulla on kaksi lehmää. Jätät navetan oven auki ja unohdat koko jutun.

EU: – Sinulla on kaksi lehmää. Direktiivin mukaan lehmät ovat juureksia ja maito kalasäilyke, joiden tuottamiseen voit anoa vuoristotukea.

Aparthaid: – Sinulla on kaksi lehmää. Valtio vaati sinut pitämään lehmät eri laitumilla, koska ne ovat erivärisiä. Kukaan ei suostu ostamaan maitoasi. Lisäksi Bruce Springsteen kieltäytyy soittamasta ladossasi.

Hippiaate: – Sinulla on kaksi lehmää. Kaikki huolehtivat lehmistäsi. Lehmät lopettavat ruohonsyönnin ja alkavat polttamaan sitä.

YK: – Sinulla on kaksi lehmää. Lypsäessäsi puristat utareista liian kovaa. Lehmä valittaa asiasta, ja naapurit rientävät välittömästi apuun. Naapurit alkavat vartioida lypsyaitausta vaaleansiniset maitopurkit päässään. Joudut lypsämään lehmäsi navetan takana naapureilta piilossa.

Uskonsodat: – Sinulla on kaksi lehmää. Ne karkaavat naapurin laitumelle ja uhkaavat tappaa kaikki hevoset, jos ne eivät ala käyttäytyä kuin lehmät.

Surrealismi: – Sinulla on kaksi kirahvia. Valtio vaatii sinua sen takia opettelemaan haitarinsoittoa.


BREAKING NEWS: Button injured in serious F1 accident
Spoiler: näytä
Kuva


Minä olen hauska, ihan totta. En vain ole erityisen hauska just nyt.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja icepicked » 05 Maalis 2015, 22:52

Tästä kai puhuimme jo:
Kuva
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 05 Maalis 2015, 22:52

Tämä video. Nauroin jostain syystä. Ellette sitten ole nähneet.

https://www.facebook.com/video.php?v=3409615692996
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 22:54

icepicked kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:Se namusetäjuttu kuulostaa sinänsä lupaavalta.

Spoiler: näytä
Kuva

No tässä. Setä kirjoittaa iskurepliikkejä. Sano, jos et ymmärrä tekstiä.


Keksin kyllä karseampiakin iskurepliikkejä. Vai oliko tarkoitus, että kuva iskurepliikin kirjoittamisesta olisi hauska?

Hörähdin kyllä tuolle kaljulle. Miksi namusedillä on aina tuollainen kalju X'D
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 22:57

Kurpizza kirjoitti:Tämä video. Nauroin jostain syystä. Ellette sitten ole nähneet.

https://www.facebook.com/video.php?v=3409615692996


Vähän oli tukka takussa loppusuoralla.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Fnfn » 05 Maalis 2015, 22:58

Spoiler: näytä
Kuva
Kuva


Here's a bouncy tit :kulmis:
Spoiler: näytä
Kuva


Joo, en minäkään löydä mitään hauskaa.


When you sleeping in class and you remember how much college costs
Spoiler: näytä
Kuva


Ulkomaalaisille hauska ja osuva. Heh heh.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 05 Maalis 2015, 23:00

Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:Tämä video. Nauroin jostain syystä. Ellette sitten ole nähneet.

https://www.facebook.com/video.php?v=3409615692996


Vähän oli tukka takussa loppusuoralla.


Vähän joo. Sinua ei taida naurattaa, jos joku soittaa hätäkeskukseen ja kiroilee savon murteella? Njaah.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:03

Sikspäkki menee Santinylle. Valtioppi, lyhyt oppimäärä, byrokatia. Toki koko listan lukeminen valmistaa olemaan huvittunut.

Naurunrähähdys. No, lunastamisen hoitanemme yksäritse.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:04

Kurpizza kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:Tämä video. Nauroin jostain syystä. Ellette sitten ole nähneet.

https://www.facebook.com/video.php?v=3409615692996


Vähän oli tukka takussa loppusuoralla.


Vähän joo. Sinua ei taida naurattaa, jos joku soittaa hätäkeskukseen ja kiroilee savon murteella? Njaah.


Miten savoksi sitten kirroillaan? Oocen kirroilu on kyllä aika karsseeta.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:09

Kurpizza kirjoitti:Vähän joo. Sinua ei taida naurattaa, jos joku soittaa hätäkeskukseen ja kiroilee savon murteella? Njaah.


Turun murre sen sijaan naurattaisi.

Mitä mää nyttee ku akka hukkus tuu ny autta ku emmää kato yletä
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 05 Maalis 2015, 23:09

Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:Tämä video. Nauroin jostain syystä. Ellette sitten ole nähneet.

https://www.facebook.com/video.php?v=3409615692996


Vähän oli tukka takussa loppusuoralla.


Vähän joo. Sinua ei taida naurattaa, jos joku soittaa hätäkeskukseen ja kiroilee savon murteella? Njaah.


Miten savoksi sitten kirroillaan? Oocen kirroilu on kyllä aika karsseeta.


Tämä on ihan oikea puhelu ja käytetään nykyään kuulemma opetustarkoituksessa, kuinka asiakas voi olla vaikea. Ymmärtäähän sen, jos on paniikki, mutta kun kommentteja lueskeli...

Noh, ainakin saa kuunnella kirroilua, jos ei ite enää jaksa.

https://www.youtube.com/watch?v=zw8x8cfSoQc
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:15

Kurpizza kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:Tämä video. Nauroin jostain syystä. Ellette sitten ole nähneet.

https://www.facebook.com/video.php?v=3409615692996


Vähän oli tukka takussa loppusuoralla.


Vähän joo. Sinua ei taida naurattaa, jos joku soittaa hätäkeskukseen ja kiroilee savon murteella? Njaah.


Miten savoksi sitten kirroillaan? Oocen kirroilu on kyllä aika karsseeta.


Tämä on ihan oikea puhelu ja käytetään nykyään kuulemma opetustarkoituksessa, kuinka asiakas voi olla vaikea. Ymmärtäähän sen, jos on paniikki, mutta kun kommentteja lueskeli...

Noh, ainakin saa kuunnella kirroilua, jos ei ite enää jaksa.

https://www.youtube.com/watch?v=zw8x8cfSoQc
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:16

Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:
Tämä on ihan oikea puhelu ja käytetään nykyään kuulemma opetustarkoituksessa, kuinka asiakas voi olla vaikea. Ymmärtäähän sen, jos on paniikki, mutta kun kommentteja lueskeli...



https://www.youtube.com/watch?v=zw8x8cfSoQc


Myöhästyit viidellä minuutilla mitä tulee siihen sikspäkkiin.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 05 Maalis 2015, 23:21

Nasse-setä kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:
Tämä on ihan oikea puhelu ja käytetään nykyään kuulemma opetustarkoituksessa, kuinka asiakas voi olla vaikea. Ymmärtäähän sen, jos on paniikki, mutta kun kommentteja lueskeli...



https://www.youtube.com/watch?v=zw8x8cfSoQc


Myöhästyit viidellä minuutilla mitä tulee siihen sikspäkkiin.


Voi jee! Olisinko saanut jotain? No ei siinä mitään, oli mulla tänään muuten ihan hyvä päivä... ilta... no kuitenkin. Luovaa kielenkäyttöä. Sanon itsekin perkeleen melkein noin, mutta se ei kuulosta läheskään yhtä tunteikkaalta.

Painun nyt kuitenkin nukkumaan; hyvääs yötä ja ööh... namusetien kuvia? En minä tiedä.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:22

Hitto, miksen itse muistanut tätä https://www.youtube.com/watch?v=ZzesLjDhmEc

Virolainen sienimyyjä arvelee, että sieniä saa myydä missä vain ilman varauksia, maksuja, tullia...
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:26

Kurpizza kirjoitti:
Voi jee! Olisinko saanut jotain?


Olisit, sikspäkin arvosta esmes namuja. Olisin ryhtynyt namusedäksi.

Huh, onneksi Santiny täysi-ikäisenä voitti, niin kukaan ei pääse sanomaan että setä jakelee namuja alaikäisille.

Saat lohdutuspalkinnoksi vaikka pullakahvit. Ja olihan se helevetin hywä video, perrrrkele.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja icepicked » 05 Maalis 2015, 23:28

Kalju tuli luonnostaan. XD

Haja-asutusalueitten natsit.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 23:39

icepicked kirjoitti:Kalju tuli luonnostaan. XD

Haja-asutusalueitten natsit.


No se oli XDDDD
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja icepicked » 05 Maalis 2015, 23:46

Poika kysyi isältään: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"
Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaanpa esimerkiksi tämä meidän perheemme:
Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä; hän on hallitus.
Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.
Ajamme sinun etujasi, eli sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äitinsä nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskuntajutun."
Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerropas nyt ihan omin sanoin sitten."
Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, kun markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan, kun maamme tulevaisuus makaa kaulaansa myöten omassa paskassaan!"

Aikuista Pikku-Kalle-huumoria.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Santiny » 06 Maalis 2015, 00:05

Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:
Voi jee! Olisinko saanut jotain?


Olisit, sikspäkin arvosta esmes namuja. Olisin ryhtynyt namusedäksi.

Huh, onneksi Santiny täysi-ikäisenä voitti, niin kukaan ei pääse sanomaan että setä jakelee namuja alaikäisille.

Saat lohdutuspalkinnoksi vaikka pullakahvit. Ja olihan se helevetin hywä video, perrrrkele.


Kiitos, kiitos - Ottaisin sixarini mieluummin muumilimulla, jos sopii :thumbup:
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 06 Maalis 2015, 00:11

Santiny kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:
Voi jee! Olisinko saanut jotain?


Olisit, sikspäkin arvosta esmes namuja. Olisin ryhtynyt namusedäksi.

Huh, onneksi Santiny täysi-ikäisenä voitti, niin kukaan ei pääse sanomaan että setä jakelee namuja alaikäisille.

Saat lohdutuspalkinnoksi vaikka pullakahvit. Ja olihan se helevetin hywä video, perrrrkele.


Kiitos, kiitos - Ottaisin sixarini mieluummin muumilimulla, jos sopii :thumbup:


Pikaisen googletuksen perusteella sikspäkki maksaa noin kympin. Okei, ostan kympillä muumilimpparia :thumbup:
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Santiny » 06 Maalis 2015, 00:13

Nasse-setä kirjoitti:Pikaisen googletuksen perusteella sikspäkki maksaa noin kympin. Okei, ostan kympillä muumilimpparia :thumbup:


Muumilimua saa nykyään sikspäkeissä sellaisenaan. Olin fuksiristeilyn kovin jätkä ikinä sellaisen kanssa :D Olen kyllä maissakin nähnyt.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Päivän potti + kilpailuohjeet

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 06 Maalis 2015, 00:20

Santiny kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:Pikaisen googletuksen perusteella sikspäkki maksaa noin kympin. Okei, ostan kympillä muumilimpparia :thumbup:


Muumilimua saa nykyään sikspäkeissä sellaisenaan. Olin fuksiristeilyn kovin jätkä ikinä sellaisen kanssa :D Olen kyllä maissakin nähnyt.


Miksei Laitilan limua saa sikspäkissä !!11!111!1
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14


Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron