Taivaan ilmiöt

Taivaan ilmiöt

ViestiKirjoittaja biologinalku » 06 Maalis 2015, 12:28

Tähän heti alkuun mainittakoon, että 20.3.2015 on osittainen auringonpimennys. Helsingissä se alkaa klo 11.00 ja on syvimmillään klo 12.07, jolloin Auringon läpimitasta peittyy noin 82 prosenttia. Pimennys päättyy Helsingissä klo 13.16. Oulussa pimennys on suunnilleen samaan aikaan. Syvimmillään se on Oulussa klo 12.11, jolloin Auringosta peittyy 88 prosenttia. Täydellisimmillään pimennys näkyy Utsjoella, missä syvin vaihe on klo 12.14 ja auringosta peittyy 92 prosenttia.

Sitten ketjun varsinaiseen aiheeseen eli yleisesti pimennyksiin, komeettoihin, meteoreihin ja muihin ilmiöihin. Minä en ole koskaan nähnyt komeettaa. Yksi hyvä mahdollisuus olisi ollut, kun olin ala-asteella. Silloin näkyi kirkas komeetta ilta- tai aamutaivaalla. Marras- ja joulukuussa 2013 odotettiin, että komeetta ISON olisi kirkastunut selvästi paljain silmin näkyväksi, mutta niin ei käynytkään. Komeetta tuhoutui ohittaessaan auringon.

Olen nähnyt kerran elämässäni osittaisen auringonpimennyksen. Se oli jo loppuvaiheessa, kun pilvet sallivat Auringon näkyä.

pimennys.JPG
Tiaisia kuvatessani huomasin, että aurinko oli tullut näkyviin. Se ei ollut kuitenkaan aivan pyöreä kiekko, koska osittainen auringonpimennys ei ollut aivan vielä päättynyt.
pimennys.JPG (17.63 KiB) Katsottu 121 kertaa


Täydellistä tai osittaista kuunpimennystä en ole nähnyt, mutta kuun Kuun puolivarjopimennyksen olen havainnut. Siinä Kuu ei mene Maan täysvarjoon vaan puolivarjoon. Puolivarjopimennyksiä on vaikea havaita, koska Kuu himmenee vain hieman. Paljain silmin puolivarjopimennystä tuskin huomasi, mutta kuvista näkyi paremmin, kuinka pieni alue kuun laidasta oli normaalia himmeämpi.

Tässä kuvat puolivarjopimennyksen aikana ja sen jälkeen.

kuu1.JPG
Kuu puolivarjopimennyksen aikana.


kuu2.JPG
Kuu pimennyksen jälkeen.


Yhdestä havainnostani voin olla ylpeä. Olen havainnut Venuksen ylikulun. Suuntasin kaukoputkeni 6.6.2012 Aurinkoon ja projisoin Auringon kuvan valkoiselle paperille. (Suoraan kaukoputken läpi ei Aurinkoon saa koskaan katsoa ilman asianmukaista aurinkosuodatinta, koska silloin voi sokeutua.) Siinä se oli - Venus-planeetta näkyi tummana pallona Auringon kiekkoa vasten. Seuraavan kerran Venus kulkee Auringon edestä vuonna 2117, joten toista mahdollisuutta havaita Venuksen ylikulku minulle tuskin tulee.

ylikulku.JPG
Ylikulku päättymässä. Pian Venus katosi Auringon edestä.
ylikulku.JPG (11.52 KiB) Katsottu 121 kertaa
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Taivaan ilmiöt

ViestiKirjoittaja Herra X » 06 Maalis 2015, 15:31

Meteoriparvia on mukava havainnoida silloin tällöin kuten muitakin (yö)taivaan kohteita.
Herra X
 

Re: Taivaan ilmiöt

ViestiKirjoittaja morso97 » 06 Maalis 2015, 16:16

Hienoja kuvia olet ottanut :thumbup: Minä en ole ikinä nähnyt komeettoja, vain kerran meteoriitin. Odotan innolla tuota pimennystä :D (Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat istumaan terveystiedon yo-kirjoituksissa koko pimennyksen ajan :lol: )
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: Taivaan ilmiöt

ViestiKirjoittaja <Empty> » 06 Maalis 2015, 16:45

morso97 kirjoitti:Hienoja kuvia olet ottanut :thumbup: Minä en ole ikinä nähnyt komeettoja, vain kerran meteoriitin. Odotan innolla tuota pimennystä :D (Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat istumaan terveystiedon yo-kirjoituksissa koko pimennyksen ajan :lol: )


Minulla on tuolloin kahden viikon päästä välitunti meneillään. Jes!
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: Taivaan ilmiöt

ViestiKirjoittaja <Empty> » 06 Maalis 2015, 16:46

<Empty> kirjoitti:
morso97 kirjoitti:Hienoja kuvia olet ottanut :thumbup: Minä en ole ikinä nähnyt komeettoja, vain kerran meteoriitin. Odotan innolla tuota pimennystä :D (Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat istumaan terveystiedon yo-kirjoituksissa koko pimennyksen ajan :lol: )


Minulla on tuolloin tasan kahden viikon päästä välitunti meneillään. Jes!
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus


Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron