Miksi kannatat sosialismia?

Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja biologinalku » 28 Maalis 2015, 19:48

Kysymys on Icepickedille ja muille kyseistä aatetta kannettaville.
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja icepicked » 28 Maalis 2015, 21:09

Eihän täällä muita lienekään.

Minun mielestäni on mahdotonta mitata ihmisen arvoa rahassa. Miksi toinen ihminen ansaitsisi paremman elintason, paremman elämän ihan perusasioista kuten ruoasta ja kodista (niiden olemassaolosta) lähtien? Mikä oikeus yhtiöllä on riistää työntekijöitä, mikä oikeus tuhlata luonnonvaroja, mikä oikeus saada kaikki itselleen?
Puolet maapallon pääomasta on yhden prosentin hallussa. Ihmiskauppa voi pulskasti ympäri maailman.

Nykyisyyden lisäksi on tarkasteltava tulevaisuuttakin: talous ei voi kasvaa loputtomiin. Luonnonvarat ovat rajalliset, ja tällä menolla ne hupenevat hälyttävää vauhtia.

Siinä oli lyhyesti muutamia syitä. Haluan muutosta, minkä vuoksi en tyydy olemaan sosiaalidemokraatti.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 28 Maalis 2015, 21:30

icepicked kirjoitti:Eihän täällä muita lienekään.

Minun mielestäni on mahdotonta mitata ihmisen arvoa rahassa. Miksi toinen ihminen ansaitsisi paremman elintason, paremman elämän ihan perusasioista kuten ruoasta ja kodista (niiden olemassaolosta) lähtien? Mikä oikeus yhtiöllä on riistää työntekijöitä, mikä oikeus tuhlata luonnonvaroja, mikä oikeus saada kaikki itselleen?
Puolet maapallon pääomasta on yhden prosentin hallussa. Ihmiskauppa voi pulskasti ympäri maailman.

Nykyisyyden lisäksi on tarkasteltava tulevaisuuttakin: talous ei voi kasvaa loputtomiin. Luonnonvarat ovat rajalliset, ja tällä menolla ne hupenevat hälyttävää vauhtia.

Siinä oli lyhyesti muutamia syitä. Haluan muutosta, minkä vuoksi en tyydy olemaan sosiaalidemokraatti.


Aate ei onnistunut, se todistettiin jo kauan sitten. Aattessahan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se ei toimi.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja morso97 » 28 Maalis 2015, 21:38

Yurika_ kirjoitti:Aate ei onnistunut, se todistettiin jo kauan sitten. Aattessahan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se ei toimi.


Vika oli sosialististen maiden johtajissa. Kyllä se saattaisi toimiakin oikein toteutettuna.
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja icepicked » 28 Maalis 2015, 21:47

morso97 kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:Aate ei onnistunut, se todistettiin jo kauan sitten. Aattessahan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se ei toimi.


Vika oli sosialististen maiden johtajissa. Kyllä se saattaisi toimiakin oikein toteutettuna.

Tähän voisi yleensä vastata, ettei kapitalismikaan toimi. Tai pikemminkin kysyä: "toimiiko kapitalismi?"
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja Herra X » 28 Maalis 2015, 22:09

Tarjoaako sosialistinen talousjärjestelmä ratkaisun talouskasvun loppettamiseen liittyvään ongelmaan? Talouskasvuhan pitäisi ehdottomasti saada loppumaan, mutta siihen liittyy lama-aikana esiin tulevia ongelmia esimerkiksi julkisen talouden rahoituksessa ja työttömyydessä. Itse en ole perehtynyt riittävästi asiaan.
Herra X
 

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 28 Maalis 2015, 22:10

biologinalku kirjoitti:Kysymys on Icepickedille ja muille kyseistä aatetta kannettaville.


Olikos se just SDPssä: "Veroja halutaan korottaa"-juttu.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja icepicked » 29 Maalis 2015, 02:55

Herra X kirjoitti:Tarjoaako sosialistinen talousjärjestelmä ratkaisun talouskasvun loppettamiseen liittyvään ongelmaan? Talouskasvuhan pitäisi ehdottomasti saada loppumaan, mutta siihen liittyy lama-aikana esiin tulevia ongelmia esimerkiksi julkisen talouden rahoituksessa ja työttömyydessä. Itse en ole perehtynyt riittävästi asiaan.

Pitää kirjoittaa kysymyksesi ylös ja kysyä sitä tilaisuuden tullen, terv. paska talousasioissa. Minulla on vielä hitosti opiskeltavaa.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja biologinalku » 29 Maalis 2015, 14:08

Herra X kirjoitti:Tarjoaako sosialistinen talousjärjestelmä ratkaisun talouskasvun loppettamiseen liittyvään ongelmaan? Talouskasvuhan pitäisi ehdottomasti saada loppumaan, mutta siihen liittyy lama-aikana esiin tulevia ongelmia esimerkiksi julkisen talouden rahoituksessa ja työttömyydessä. Itse en ole perehtynyt riittävästi asiaan.


Tuo on hyvä kysymys. Kuitenkin joka tapauksessa tiedetään, että vapaa markkinatalous ei voi toimia pitemmän päälle vaan johtaa luonnonvarojen ylettömään riistoon.
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja biologinalku » 29 Maalis 2015, 14:08

Yurika_ kirjoitti:
biologinalku kirjoitti:Kysymys on Icepickedille ja muille kyseistä aatetta kannettaville.


Olikos se just SDPssä: "Veroja halutaan korottaa"-juttu.


Vasemmistohan on perinteisesti kannattanut korkeaa verotusta.
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja fluttershy-yey » 29 Maalis 2015, 14:32

Voisikpo joku selittää mitä sosialismi on? tiedän perusidean, mutta en tarkempaa tietoa. :D
Olen kaunis :D
Avatar
fluttershy-yey
 
Viestit: 3
Liittynyt: 29 Maalis 2015, 13:10
Paikkakunta: Espoo

Re: Miksi kannatat sosialismia?

ViestiKirjoittaja icepicked » 29 Maalis 2015, 15:17

fluttershy-yey kirjoitti:Voisikpo joku selittää mitä sosialismi on? tiedän perusidean, mutta en tarkempaa tietoa. :D

Lyhyesti sosialismi on järjestelmä, jossa tuotantovälineet ovat yhteisomistuksessa, siis yksityisiä yrityksiä ei ole siinä mielessä, jossa me ne ymmärrämme, ja taloutta säännellään voimakkaasti. Suunnitelmataloudessa päätetään etukäteen valmistettavat tuotteet ja niiden määrät.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38


Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron