Minäkin rakastan pehmoleluja, jos näen oikein söpön pehmolelun vielä tänä päivänäkin, niin minun tekisi mieli ostaa se. En kuitenkaan osta, koska en minä niillä enää leiki, joten se olisi vähän turhaa rahanmenoa.
Mullakin oli pienenä sänky ihan täynnä pehmoleluja
Nukuin niiden kanssa varmaan 16/17 -vuotiaaksi
Tosin aikojen saatossa määrä oli romahtanut hurjasti, mutta viimeisetkin meni silloin. En vain osannut luopua niistä, sänky tuntui liian isolta. Mutta sitten meille tuli koira ja se himoitsi yhtä minun pehmoleluani, sellaista pientä pinkkiä pupua, jonka olin saanut papaltani about 4-5 -vuotiaana. Yhtenä yönä se oli sitten napannut sen ja sitten kävi niin, että pupuraukalta raadeltiin naama melko tunnistamattomaan kuntoon... Pupu on silti vielä tallessa, en minä siitä luovu kun papaltani sen kerta sain!
Myös koiran raatelut kertovat elämästä. Näytän sen pupun sitten lapsilleni.
Sitten on myös yksi nalle, jonka veljeni kaverin mummo oli meille kolmelle lapselle tehnyt (ei isosiskolleni, en tiedä miksi. Ehkä hän oli jo liian iso). Hän harrasti niitten nallejen tekoa ja kuulemma kaverin huone oli ihan täynnä niitä. Olin silloin kolme vuotias, kun sen nallen sain ja muistan sen vieläkin. Oli syyskuu, satoi ja me nukuttiin siskoni kanssa äitin kanssa parisängyssä, kun ovikello soi. Oli siis ilmeisesti todella aikainen aamu, kun mekin vielä silloin nukuttiin. Siellä oli se mummo kolmen nallen kanssa ja se antoi ne meille
Enempää en muista, muuta kuin sen, että nimesin nallen myöhemmin päivällä. Se nalle on minulla vieläkin ja se on todella tärkeä, mutta se on TODELLA huonossa kunnossa, niin huonossa että se mummo teki minulle uuden kun täytin 14-vuotta. No, en suostunut siltikään luopumaan vanhasta nallestani, mutta otin kyllä uuden vastaan oikein ilolla, vaikkei siitä yhtä tärkeää luonnollisesti muodostunutkaan
Lisäksi on muitakin tärkeitä pehmoleluja. Kaikki vanhat unikaverini, oikeastaan.
Muistan, että minulla oli lapsena sellainen pyjama-pehmo, sellainen pupu! Niitä oli monilla 90-luvun lapsilla. Niiltä meijän pehmoilta lähti aina välillä pää irti ja sitten äiti kärsivällisesti aina ompeli ne takaisin.
PS. Pupu ja nalle tulevat minun kanssa hautaan