Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja biologinalku » 21 Huhti 2015, 18:08

Mannerheimin lastensuojeluliiton yksi toimintamuoto on tukioppilastoiminta, ja Suomen peruskouluissa koulutetaan vappaehtoisia tukioppilaita, jotka yleensä lienevät 8.- tai 9.-luokkalaisia. Heidän tehtävänään on auttaa nuorempiaan - tai miksei myös ikätovereitaan - esimerkiksi ykinäisyyden vaivatessa tai mennä kiusaamistilanteessa väliin. Monet teistä varmaan ovatkin nähneet huppareita, joiden selässä lukee "TUKIOPPILAS". Tekevätkö nämä tällaista hupparia päällään pitävät kuitenkaan mitään auttaakseen toisia? Mannerheimin lastensuojeluliitossa luullaan, että apu menee parhaiten nuorelta nuorelle, mutta onko asia näin?

Ainakaan itse en ole ikinä päässyt todistamaan tilannetta, jossa tukioppilas olisi tehnyt jotain. En ole nähnyt, että tukioppilas olisi mennyt juttelemaan yksin nurkassa kyyhöttävän oppilaan kanssa, en ole nähnyt, että tukioppilas olisi mennyt väliin kiusaamis- tai nahinatilnateessa. Yhden jutun sentään olen tällaisesta kuullut. Epäilen, että vaikka joku tukioppilas yrittäisikin toteuttaa tehtäväänsä, häntä ei välttämättä otettaisi vakavasti. Tuskin tukioppilaalle on myöskään yksinäisen paljon helpompi mennä puhumaan kuin kenelle tahansa muulle oppilaalle koulussaan. Samanlaisia tukioppilaat ovat kuin muutkin oppilaat, eivät ehkä niitä, jotka polttavat tupakkaa ja kiroilevat alituiseen, mutta kuitenkin ihan tavallisia oppilaita, jotka voivat nauraa päin naamaa ja joita ei sido vaitiolovelvollisuus.

En väitä, että tukioppilastoiminta pitäisi lopettaa, enkä väitä, että sittä ei olisi mitään hyötyä. Kyseenalaistan vain sen tehon. Minusta apua tarvitseva nuori tarvitsee aikuista.
Viimeksi muokannut biologinalku päivämäärä 21 Huhti 2015, 18:50, muokattu yhteensä 2 kertaa
"Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan."
-Sir David Attenborough
Avatar
biologinalku
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 2224
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 22:35

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja icepicked » 21 Huhti 2015, 18:14

Eipä ainakaan minua ole autettu, vaikka olisin kaivannut apua kaksi vuotta sitten. Tuntuu, että tukioppilaiksi pääsevät he, joilla on esiintymiskykyä, he, jotka hösäävät koko ajan paikasta toiseen kovaäänisesti ja "pitävät hauskaa" eli riehuvat ja lesoavat. Opettajathan heidät valitsevat.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Atrytone » 21 Huhti 2015, 18:27

Meidän luokalla tukioppilaita on lähes kaikki. Oon mä joskus yrittänyt osallistua niiden keskusteluihin, mutta ne on vaan silleen että "mitä vittua sä sekaannut meidän juttuihin?". En ole koskaan nähnyt tukioppilasta auttamassa ketään. Kiusaamassa olen nähnyt. Kyllä apua tarvitseva tarvii aikuista. Tiedän yhdenkin tukioppilaan joka on itse masentunut, yksinäinen ja kiusattu.

icepicked kirjoitti:Tuntuu, että tukioppilaiksi pääsevät he, joilla on esiintymiskykyä, he, jotka hösäävät koko ajan paikasta toiseen kovaäänisesti ja "pitävät hauskaa" eli riehuvat ja lesoavat. Opettajathan heidät valitsevat.


Asia on juuri näin. Toisin meidän koulussa lähes kaikki tytöt ovat.
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja morso97 » 21 Huhti 2015, 18:52

Meillä tukioppilaat lähinnä järjesti juhlia yms. toimintaa seiskoille ja välillä kaseillekin. En tiedä auttoiko ne jotenkin kiusattuja tai yksinäisiä... Kiusaamisen lopettamiseen tarvitaan aikuisia.
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja pofuksio » 21 Huhti 2015, 18:56

Vanhassa koulussani tukioppilastoiminnasta oli hyötyä; pari kertaakin kun olin yksin tuli tukioppilas juttelemaan ja varmisti että on kaikki hyvin. Tukioppilaat myös menivät väliin, jos näkivät kiusausta tai kertoivat kuraattorille asiasta, ja menivät aina jututtamaan kouluajan ulkopuolellakin tuttuja ja hivenen yksinäisiä. Tukioppilaat olivat kaikkien kavereita ja pyysivät kaikki mukaan, eivätkä syrjineet/kiusanneet ketään.
Ainakin minulla on todella positiivinen käsitys tästä toiminnasta, ja on ikävää, jos asia ei ole kaikkialla muualla toiminut näin hyvin.

Nykyisessä koulussani muuten ei ole tukioppilaita, mutta ei ole tarvettakaan, sillä kiusaaminen on kouluajalla todella vähäistä.
Tämä on vain yksi osa minua
Avatar
pofuksio
 
Viestit: 2031
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 21:51
Paikkakunta: En ole varma, mutta tämä on joko komero tai kaappi

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Santiny » 21 Huhti 2015, 20:28

Aika usein käy niin, että tutorit, isot ja tukioppilaat (mitä näitä nyt onkaan) ovat niitä bilehileitä, jotka sitten opastavat nuoremmat kännikulttuuriin. Ainakin lukiossa useimmat tutorit valehtelivat ihan pokkana nasutuksen luonteesta ja trokasivat nuuskaa nuoremmille. Täällä isot ovat lähinnä ryyppykavereita, tosin minun ryhmässäni oli yksi, joka sentään viitsi näyttää meille kampusta, opettaa tulostamista jne. Ja yleensä se on selvinpäin tai ainakin ihan hyvässä kunnossa bileissäkin. Useimmat käyttävät tutortoimintaa vain tekosyynä ryyppäämiseen.

Ajatushan näissä on kaunis, mutta kun hakijoita ei seulota tarpeeksi, koska niistä on muutenkin pulaa. Toisaalta itse olisin hakenut isoksi, jos ei se olisi yhtä isoa ryyppyputkea koko juttu, eli seulomalla hakijoita saataisiin mahdollisesti enemmän ja tasokkaampia isoja ja tutoreita.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Atrytone » 21 Huhti 2015, 21:26

Santinyn allekirjoitus on hauska :D
1 + 1 = 10
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja morso97 » 21 Huhti 2015, 21:29

Atrytone kirjoitti:Santinyn allekirjoitus on hauska :D
1 + 1 = 10

Jep :D Minulta tosin kesti hetki tajuta, että 10 on kakkonen binäärijärjestelmässä :D
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Santiny » 21 Huhti 2015, 22:40

morso97 kirjoitti:
Atrytone kirjoitti:Santinyn allekirjoitus on hauska :D
1 + 1 = 10

Jep :D Minulta tosin kesti hetki tajuta, että 10 on kakkonen binäärijärjestelmässä :D

Muualta nyysitty, mutta sopii tämmöiselle nörtille. Ajattelin, että voisin toisaalta nyysiä eräästä t-paidastani tekstin "You read my t-shirt. That's enough social interaction for one day." Ja vaihtaa t-paidan allekirjoitukseen. Sain muuten kyseisen paidan äidiltäni, jolla on välillä vähän omituinen huumorintaju :lol:
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Atrytone » 21 Huhti 2015, 23:15

Santiny kirjoitti:
morso97 kirjoitti:
Atrytone kirjoitti:Santinyn allekirjoitus on hauska :D
1 + 1 = 10

Jep :D Minulta tosin kesti hetki tajuta, että 10 on kakkonen binäärijärjestelmässä :D

Muualta nyysitty, mutta sopii tämmöiselle nörtille. Ajattelin, että voisin toisaalta nyysiä eräästä t-paidastani tekstin "You read my t-shirt. That's enough social interaction for one day." Ja vaihtaa t-paidan allekirjoitukseen. Sain muuten kyseisen paidan äidiltäni, jolla on välillä vähän omituinen huumorintaju :lol:


Mä haluaisin paidan jossa lukee "sudo apt-get install a-life".
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 25 Huhti 2015, 14:20

Minun silmääni koko touhu on aina vaikuttanut vähän sellaiselta "annetaan hyvä vaikutelma ulospäin"-jutulta, ja päälle päätteeksi tukioppilaallekin kihahtaa päähän keltainen neste, joka kaasuntuu muotoon: "olen hyvä ihminen".

Oikeaa tukea on yksilön tuki toiselle yksilölle. Se, että tekee itsenäisesti ja oma-aloitteisesti oikein. Ja kuulkaas kakarat, mua ON KYSYTTY KOULUUN TÖIHIN. Jos menen, tulen sanomaan, että jokainen vastaa omasta yksilöstään eli itsestään.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Atrytone » 25 Huhti 2015, 14:25

Nasse-setä kirjoitti:oma-aloitteisesti


TÄMÄ!
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Onkohan tukioppilastoiminnasta hyötyä?

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 25 Huhti 2015, 14:53

Atrytone kirjoitti:
Nasse-setä kirjoitti:oma-aloitteisesti


TÄMÄ!


Ja edelleen, jos tulen sinne kouluun, aion moittia laumassa ääliöitymisestä. ja siitä, että mitään ei osata tehdä itse, vaan aina katsotaan muilta. Tai vaan seisotaan rivissiä muiden kanssa ja tuijotetaan ja hihitetään, kun ei tule muuta sijaistoimintoa mieleen. Se on nössöilyä. Helvetti tulta perseen alle! Oman perseeen alle!
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14


Paluu Pulinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron