Aina sitä suunnittelee ja toivoo mutta silti mikään ei koskaan mene niin kuin sen pitäisi. Alan olla jo epätoivoinen ja masentunut. En taida jaksaa kohta enää pitempään.Kun sain tietää asiasta, olin kauhuissani, mutta pyrin vaikuttamaan iloiselta ja normaalilta, niin kuin kaikki olisi hyvin.
Mutta pääni sisällä itkin.
Olisin halunnut vain luovuttaa ja lähteä karkuun, paeta kaikkia ongelmia, olla välittämättä muista pätkän vertaa.
Mutta en voi. Minun täytyy olla vahva! Se on vaikeaa, mutta se on oikein.
Täällä sitä nyt taas
On se elämä vaan paskaa. Mutta musta on siihen!!!
