Kaikki täällä varmaan tietävät, että minulla on koira kotona, joten minut voitaisiin jakaa kissa- ja koiraihmisten kesken koiraihmisiin. Mutta oikeastaan olen sekä kissa- että koiraihminen. Pidän molemmista yhtä paljon. Koirat ovat silti ehkä tutumpia minulle, sillä ennen kuin meillä oli oma koira, isovanhemmillani oli labradorinnoutaja ja yhdellä parhaista ystävistäni oli sekarotuinen koira. En tuntenut kovin hyvin kissanomistajia. Jollain maalla asuvilla sukulaisillani oli kissoja, mutta ne viipottivat yleensä vapaana ja olivat melko epäluuloisia tuntemattomia kohtaan. Pienempänä olinkin ehkä enemmän koiraihminen, koska koirat olivat helpommin lähestyttäviä kuin kissat. Teini-ikäisenä aloin myös tykätä kissoista enemmän (vaikka olin kyllä aina pitänyt kissoja söpöinä) kun eräs kaverini kotiin hankittiin kaksi kissaa. Muistan, kun he hankkivat niistä toisen ja olin siellä ensimmäistä päivää: pieni valkoinen kissanpentu nukkui kaulaani solmitussa hatussa. Olin sulaa vahaa.
Myös toisella parhaista ystävistäni on kissa ja kun ensimmäisen kerran näin sen 13-vuotiaana, se lähti aina huoneesta kun minä tulin paikalle. Nykyään saan jopa rapsuttaa sitä vähän eikä se karkaa kun astun huoneeseen. Kissojen luottamuksen ja kiintymyksen voi ansaita.
Haluaisin itselleni kissan, mutta en koe, että se olisi vielä järkevää. Kissoista on kuitenkin seuraa, mutta ne myöskin viihtyvät yksinään eivätkä tarvitse yhtä paljon huolenpitoa kuin koirat. Kissojen kouluttaminen ja hoito on silti joltain osin vielä udun peitossa, mutta uskon, että oppisin kyllä. Osaan hoitaa koiraakin.
Koiran ajattelin hankkia vasta joskus, kun elämäni on tasaisempaa ja kun minulla on mahdollisesti joku auttamassa siinä.
Mitäköhän se sitten kertoo minusta, että olen sekä kissa- että koiraihminen?
). Kissoja onkin haastavampi kouluttaa.
