Kirjoittaja pofuksio » 11 Helmi 2015, 08:34
Aivan, kielien suulliset kokeet ovat hirveitä. Välillä tulee paniikkikohtaus tai menettää kontrollin tähän maailmaan, niin siinä sitten puhut opettajalle, kun ei näe tai kuule mitään, ja sydän hakkaa niin kovaa, että tekisi mieli ottaa se pois. Puhuminen opettajalle on jo yksistään pelottavaa, eikä asiaa auta se, että kuuloni ei erota, kuinka nämä sanat tulisi lausua, joten lausumiseni on todella huonoa, mikä taas saa tuntemaan alemmuutta, kun vielä olen aivan surkea oppimaan uusia kieliä (kyse ei ole vain 1/2 kielestä, vaan englanti, ruotsi, saksa, japani, ranska, venäjä. Tosin kolmessa viimeisimmästä en päässyt alkeita pidemmälle, ja saksassa ja ruotsissa olen samalla tasolla, millä minun kuuluisi olla silloin, kun olen lukenut kyseistä kieltä puolet siitä ajasta. Englannissa taas olen aivan surkea, arvosanatkin kokeissa ja todistuksissa viiden ja kuuden luokkaa).
Mutta suulliseet kokeetkaan eivät ole niin pelottavia, kuin se, kun joutuu puhumaan muun nuorison kanssa. Pelkään muutenkin sosiaalisia tilanteita, mutta samanikäisten kanssa se on hirveintä. Samoin kuin luokassa puhuminen on pelottavaa, ja opettajat vain luulevat, että en osaa tai minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti osaisin, ja kiinnostaisikin.
Kerran eräs luokkalaiseni aloitti keskustelun, ja se oli todella pelottavaa. Onnistuin kuitenkin olemaan änkyttämättä, ja hivenen viemään sitä keskustelua eteen päin. Lopputuloksena pari poikaa, jotka olivat kuunnelleet, sanoivat vain: "Sä oot siis ihan vitun ujo." Se oli todella helpottavaa, sillä kerrankin joku tajusi, kuinka paljon puhuminen vähänkin vieraammille henkilöille pelottaa.