Kaksi yötä jouluun on

Täältä löytyvät upeaakin upeammat suolistotarinat ja muut luovat tuotokset.

Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 22 Joulu 2015, 20:08

Image
Oli jo 22. päivä joulukuuta, kun Pulinoiden väki tajusi kuinka lähellä joulu todella oli.
Lumen puuttumisen johdosta ihmiset eivät olettaneet joulun olevan jo näin lähellä!
Näin siis tapahtui:

Oli rauhallinen aamu, kello oli siinä yhdentoista paikkeilla.
Kurpizza kuunteli musiikkia omassa huoneessaan stereot täysillä, ja Ebzu yritti päästä sisään, kun kuuli Turmion kätilöiden Jalopiinan. Kurpizza ei kumminkaan kuullut mitään, koska fiilisteli musiikkia.
Image
Ebzun hakatessa ovea täysillä Santtu voivotteli keittiössä. Juurihan he olivat Fnfnin kanssa tulleet laivalta, jonka vuoksi hän oli muumilimsakrapulassa, ja nyt hän joutui kuuntelemaan kovia ääniä, jotka aiheuttivat päänsärkyä.
”Miksi tuota ei voisi kuunnella hiljempaa?”
Image
”Kurpizza ei kuule mitään kun musiikki on niin kovalla, eikä hän tajua että se on niin kovalla”, Morso vastasi.
”Eikö hän yleensä kuuntele kuulokkeilla?” Santtu kysyi.
”Joo, mutta JT pölli ne ja ne ovat hänen huoneessaan. Hän itse nukkuu”, sanoi Ebzu, joka oli lopettanut Kurpizzan huoneeseen pyrkimisen, kun Turmion Kätilöt oli vaihtunut Nightwishiin, josta hän ei niinkään välittänyt.
”Ahaa...”
Sitten Fnfn astui keittiöön.
”Eikö me voitaisi kuunnella jouluauluja?”
”Minä sitten vihaan joulua”, Ebzu murisi.
”Hetkonen... onko jouluaatto tosiaan kahden päivän päästä?” ihmetteli Fluttershy, joka oli ollut ulkoiluttamassa koiraa.
”On”, vastasi Pofuksio, joka leipoi illuminatipipareita.
”Meillä ei ole edes joulukuusta!” huudahti Supikoiratar, joka auttoi Pofua.
Image
”Minä sitten vihaan joulukuusia.”
”Pakko meillä on joulukuusi olla!” Supikoiratar sanoi hätääntyneenä.

Niin lähtivät joulukuusta hakemaan Ebzu, jolla ihan vain oli tylsää, Morso, joka oli vahvin, Fluttershy, joka rakasti joulukuusia, ja Alice, koska oli pakko olla vielä yksi hakemassa, koska seuraavat asiat perustuvat osittain tositapahtumiin, ja Ali on pienin, eikä ollut ketään joka voisi olla pikkuveljeni paremmin kuin Ali.
Image

”Entä jos otetaan ihan pieni kuusi, joka ei juurikaan tiputa neulasia, ja koristellaan se näyttämään discopallolta, ja ripustetaan se kattoon?” kysyi Ebzu.
”Otetaan kaikille oma pieni joulukuusi, ja istutetaan ne kukkaruukkuihin”, ehdotti Morso.
”Minä tarvitsen välttämättä ainakin kaksi kuusta, koska yksi tulee pihalle ja yksi huoneeseeni ja-” Fluide ei ehtinyt jatkaa kun Ali sisäisti mitä Morso oli sanonut ja huusi:
”MINÄ TARVITSEN OMAN KUKKARUUKKUKUUSEN!!!”
He käveleskelivät metsässä rauhassa katsellen kuusta, kunnes Ali alkoi hermostua.
”Otetaan tuo!”
”Se on liian iso”, sanoi Morso.
”UUUUHHH IT'S TOO BIG!” Ebzu huudahti.
Morsoa alkoi mietityttää, miksi helvetissä hän oli lähtenyt mukaan.
Image
”Mutta jos otetaan siitä vain latva?” Fluide kysyi rauhallisesti.
”Sen latva on liian harva.”
”Otetaan tämä!!11!1” Ali innostui.
”Se on mänty...”
Silloin Ebzu alkoi kiinnittää huomiota ympäristöönsä.
”MMMMITÄ!? Syrjitkö mäntyjä??” hän kysyi. ”Miksemme muka voisi ottaa joulumäntyä? Onko sinulla jotain joulumäntyjä vastaan? Minusta mänty on yhtä hieno ja arvokas puu kuin kuusikin, ellei jopa parempi, ja-”
Fluide sulki Ebzun suun.
Image
”Saat ihkaoman joulumännyn! Lupaan sen.”
Ebzun silmät alkoivat loistaa innosta.

Tässä välissä Ali oli löytänyt pienen kuusen ison kuusen juuresta, ja kyyneleet silmissä hän katsoi Morsoa.
”Tämä puu ei voi kasvaa jos tuo iso puu estää sen! Pelastetaan se!”
Image
Morso huokaisi syvään, ja katkaisi puun varren iskemällä sitä kerran vesurilla. Silmät loistaen onnesta Ali otti kuusen ja hellästi halasi sitä.
”Rakastan sitä!”
Image

Fluide oli löytänyt kaksi ”kerrassaan ihanaa” kuusta, jotka hän välttämättä halusi. Hän nappasi Morsolta vesurin, ja avuttomasti koitti saada puun mukaansa. Hän ei kumminkaan lyönyt tarpeeksi kovaa, ja puun runko oli ihan naarmuilla. Morso auttoi ja löi rungot poikki. Sitten hän meni Ebzun luo, joka oli löytänyt ”maailman kauneimman joulumännyn”.

Morso otti vielä yhden tuuhean ja sopivan mittaisen joulukuusen, ja he lähtivät takaisin kohti Pulinataloa. Ali auttoi Fluidea kantamaan toista kuusista, mutta matkan puolivälissä heille tuli jäätävä riita jostain turhasta.
”Onneksi vesuri on sinulla... muuten tämä ei päättyisi hyvin...” Ebzu sanoi helpottuneena.

...
Talolla:
Musiikki oli loppunut, ja Kurpizza auttoi Supikoiratarta ja Pofua leipomaan. Santtu oli tehnyt nörttipiparkakkutalon.
Image
Image
Image
Kuvien oikeudet: Santiny

JT oli herännyt syömään suklaita, joita Fnfn oli laittanut oleskeluhuoneeseen jouluista tunnelmaa luodakseen.
Image
Kuulokkeita hänellä ei kuulemma ollut.
Kun kuus(i)en (ja männyn) hakijat palasivat, kaikkien päät kääntyivät ovelle päin.
Image
Yhtäkkiä maagisesti Alille ilmestyi lasit.
”Tuota... emmekö me sopineet yhdestä kuusesta? Täällä on kuusiyliherkkiä...” Santtu parahti.
”No, mutta jos vain tämä yksi jää oleskeluhuoneeseen, etkä tarkasta minun tai Alicen huoneiden siistiyttä, niin sittenhän sinulla ei ole hätää!” Sanoi Fluide pirteästi, ja suihkutti kuuseen jotain, minkä ansiosta se ei enää haissut kuuselta.
”Nyt ei enää tuoksu joulu!” Fnfn murehti.
”Minä sitten vihaan joulun hajua”, Ebzu marisi. Sitten hän otti JT:tä kädestä ja vei huoneeseensa, jonka jälkeen kuului hetki supinaa, ja sitten hiljaisuus.

Raippari oli liimautunut oveen kiinni ja koitti kuunnella.
Image
”Täällähän ei tule tapahtumaan mitään mitä minä en tiätäisi!” hän huusi ja vilkaisi Kurpizzaa ja Siiliötä.
Lopulta hän kumminkin meni syömään pipareita.
Hetken päästä Ebzun huoneesta alkoi soida täysillä Turmion Kätilöitä, ja Fuffe kaatui uupuneena polvilleen.
Image
”Miksi aina örinää? Eikö välillä voitaisi kuunnella joululauluja?”
Tästä seurasi se, että Raippari alkoi laulaa ”Kulkusia”, Bilse ”Varpunen jouluaamuna”, Pofu ”Sylvian joululaulua” ja Santtu ”Joulumaata”.
Fnfn peitti kasvonsa käsillään. ”Miksi minä olen täällä?” hän ajatteli, ja päätyi siihen lopputulokseen, että ulkona olisi ihanan rauhallista, ja lähti kävelylle.

Kyllästyttyään laulamiseen Santtu meni toimistoonsa, missä hän oli aloittanut Fuffen kanssa lahjojen paketoinnin.
Image Oveen oli laitettu kyltti, jossa luki ”Pääsy kielletty. Etenkin Yurikalta.” Vielä paljon oli paketoimatta, ja Santtu otti lahjapaperin ja alkoi paketoida kaikkia poneja, joita he olivat ostaneet. Muutama Fluttershylle, jolla kylläkin oli jo koko kokoelma, yksi Raipparille, joka oli ollut tuhma lapsonen, Ebzullekin pari, ja Herra X:lle ja Pikkuponille.

(jatkuu)
Viimeksi muokannut Ebzuli päivämäärä 23 Joulu 2015, 00:48, muokattu yhteensä 1 kerran
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 22 Joulu 2015, 20:09

Anteeksi ettei lopussa ole kuvia. Jouduin tämän tarinan takia istumaan noin seitsemän tuntia (miinus ruoka- ja kotitöidentekotauot) ja silmiäni särkee ja jalkani ja perseeni ovat kipeät... en jaksanut piirtää enää yhtäkään kuvaa.
Edit: Kaikki muut kuvat on nyt lisätty, paitsi yksi, mutta joudun odottamaan aamuun että saan tietää, saanko edes laittaa sen.
Edit 2: En saa.
Viimeksi muokannut Ebzuli päivämäärä 23 Joulu 2015, 11:06, muokattu yhteensä 2 kertaa
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Fluttershy » 22 Joulu 2015, 20:55

Älä huoli, se on oikein upea tarina :clap:
Fluttershy
 
Viestit: 136
Liittynyt: 10 Helmi 2015, 15:51

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 22 Joulu 2015, 21:04

Fluttershy kirjoitti:Älä huoli, se on oikein upea tarina :clap:

Kiitos. :)
Muita kommentteja?
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Atrytone » 22 Joulu 2015, 21:45

Mahtava tarina ja kuvat on hauska lisä.
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 22 Joulu 2015, 21:53

Atrytone kirjoitti:Mahtava tarina ja kuvat on hauska lisä.

*Tarinanalku.
Mutta tack. :)
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ihaa » 22 Joulu 2015, 23:08

Wtf XD Mahtavaa :clap: Kuinka sinä oikein jaksoit keskittyä niin kauan :o ?????
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Fnfn » 22 Joulu 2015, 23:15

”Nyt ei enää tuoksu joulu!” Fnfn murehti.

:-------------------(

Nyyh.

I WANT CHRISTMAS.

Tämä oli ihana! Tai siis on ihana! JATKA JATKA JATKA JATKA! Rakastin noita kuvia.

Kyllästyttyään laulamiseen Santtu meni toimistoonsa, missä hän oli aloittanut Fuffen kanssa lahjojen paketoinnin. Oveen oli laitettu kyltti, jossa luki ”Pääsy kielletty. Etenkin Yurikalta.” Vielä paljon oli paketoimatta, ja Santtu otti lahjapaperin ja alkoi paketoida kaikkia poneja, joita he olivat ostaneet. Muutama Fluttershylle, jolla kylläkin oli jo koko kokoelma, yksi Raipparille, joka oli ollut tuhma lapsonen, Ebzullekin pari, ja Herra X:lle ja Pikkuponille.

Me muuten katsoimme teille joululahjoja Santun kanssa (huom! katsoimme, emme ostaneet). Fluidelle ponilelu, Rapelle ponihilpetööriä, Bilselle semmoset puu-maastohousut, JT:lle... JT:lle ei mitään koska hän on huumorintajuton paska eikä ota huomioon sitä, että oli suuri määrä ihmisiä joille me ei keksitty mitään ja että se oli vaan heitto (ne Bilsen housut oli myös vitun rumat).
Viimeksi muokannut Fnfn päivämäärä 23 Joulu 2015, 10:29, muokattu yhteensä 1 kerran
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 22 Joulu 2015, 23:29

Fufu kirjoitti:Wtf XD Mahtavaa :clap: Kuinka sinä oikein jaksoit keskittyä niin kauan :o ?????

Se on helpompaa kuin luulisi, jos on jotain mistä pitää, mihin keskittyy.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 22 Joulu 2015, 23:32

Fnfn kirjoitti: Rakastin noita kuvia.

Kuvia tulee muuten tuohon ensimmäiseen osaan vielä lisää.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Supikoiratar » 23 Joulu 2015, 02:10

Awsawsawsawsaws!! :3 Pakko mursuilla, ihanat kuvat ja suloinen tarina, ehkä hieman epäselvähkö, mutta sopii Pulina-tyyliin ja saatan olla hieman paljon väsynyt.
"Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!" ~ Juksu
Avatar
Supikoiratar
 
Viestit: 54
Liittynyt: 13 Loka 2015, 12:32
Paikkakunta: Melkein Ebzun alanaapuri

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Santiny » 23 Joulu 2015, 02:32

Ihanan hyperaktiivinen tarina! Pulinatalon joulu on ehdottomasti kaoottinen. Minä en kyllä osaa laulaa Joulumaata (paitsi tietysti jos saa laulaa "joulumaa on paras paikka, joulumaa on iloinen, joulumaassa vietät vaikka, koko päivän lumisen", mutta et tainnut tarkoittaa sitä). En minä osaa juurikaan joululauluja. Pelkästään pilaversioita. Minähän lupasin kommentoida yöllä ja olen sanojeni mittainen. Ja se helvetin hattu on näköjään jäänyt elämään. Tää tulee teille ehkä järkytyksenä, mutta mulla ei ole suippokärkistä hattua saati että sellaista sitten käyttäisin.

Fnfn kirjoitti:
Kyllästyttyään laulamiseen Santtu meni toimistoonsa, missä hän oli aloittanut Fuffen kanssa lahjojen paketoinnin. Oveen oli laitettu kyltti, jossa luki ”Pääsy kielletty. Etenkin Yurikalta.” Vielä paljon oli paketoimatta, ja Santtu otti lahjapaperin ja alkoi paketoida kaikkia poneja, joita he olivat ostaneet. Muutama Fluttershylle, jolla kylläkin oli jo koko kokoelma, yksi Raipparille, joka oli ollut tuhma lapsonen, Ebzullekin pari, ja Herra X:lle ja Pikkuponille.

Me muuten katsoimme teille joululahjoja Santun kanssa (huom! katsoimme, emme ostaneet). Fluidelle ponilelu, Rapelle ponihilpetööriä, Bilselle semmoset puu-maastohousut, JT:lle horoskooppikynä...

Totta. XXL:ssä oli jättimäinen eräjormaosasto. Btw. vieläkin keinuttaa sen risteilyn jäljiltä.
Saatanakin soi vielä päässä. Jos en olisi admin, eikä minun siksi tarvitsisi käyttäytyä kypsästi, laittaisin sen allekirjoitukseeni. Tai sitten en. En tiedä.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 23 Joulu 2015, 09:14

Santiny kirjoitti: Ja se helvetin hattu on näköjään jäänyt elämään. Tää tulee teille ehkä järkytyksenä, mutta mulla ei ole suippokärkistä hattua saati että sellaista sitten käyttäisin.

Ajattelinkin että sinulla ei sellaista ole.
Mutta sellainen sopisi sinulle todella hyvin. Ja olet sellainen velho.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 23 Joulu 2015, 09:38

Fnfn kirjoitti:JT:lle horoskooppikynä...

Mikä helvetti se edes on? Miksi minulle vittuillaan, vaikka muille keksitään jotain asiallista? Miksi tuo täytyi mainita erikseen? Oletko miettinyt parantavasi maailmaa ampumalla itsesi?
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Santiny » 23 Joulu 2015, 11:11

jokutyyppi19 kirjoitti:
Fnfn kirjoitti:JT:lle horoskooppikynä...

Mikä helvetti se edes on? Miksi minulle vittuillaan, vaikka muille keksitään jotain asiallista? Miksi tuo täytyi mainita erikseen? Oletko miettinyt parantavasi maailmaa ampumalla itsesi?

Älä huoli, emme me ole sadisteja. Näimme vain laivan kaupassa horoskooppikyniä (siis tavallisia kuulakärkikyniä, joihin on painettu horoskooppimerkki siihen läpsyttimeen) ja naureskelimme about 5 sekuntia sille, miten kieroutunutta olisi antaa sinulle sellainen. Emme me sinulle oikeasti sellaista antaisi. Kivojen lahjojen antaminen on hauskempaa. Ei kyllä ole myöskään kovin rakentavaa vastata vitsiin, vaikka sitten huonoon(?) sellaiseen kehottamalla kertojaa ampumaan itsensä. Pahoitteluni, että tästä tuli sinulle noin paha mieli, mutta se ei silti oikeuta noin yliampuvan huonoon käytökseen.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 23 Joulu 2015, 11:45

Santiny kirjoitti:

Ei sinun mitään pahoitella tarvitse. Saatte te siitä vitsailla keskenänne. Mutta asian erikseen mainitseminen tällä...
Kohtelias en jaksa enää olla niitä kohtaan, jotka eivät koskaan ole sillä tapaa käytöstään muuttaneet. Joihinkuihin tällainen yliampuvuus on ikävä kyllä ainoa toimiva keino.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Santiny » 23 Joulu 2015, 11:52

No tehdäänpä sitten selväksi, että tuomitsen tuollaisen käytöksen ja vastaisuudessa siitä voi tulla seuraamuksia. Tällä palstalla monilla on mm. mielenterveysongelmia ja itsemurhaan kannustaminen ei missään tapauksessa kuulu tänne. Lisäksi Fuffe tuskin kuuluu mainitsemaasi ryhmään, johon yliampuvan huono käytös on ainoa toimiva keino. Hän on ystävällinen ja huomaavainen, mutta virheitä sattuu kaikille. Luultavasti olisi riittänyt, että olisit (asiallisesti) ilmaissut pahastuneesi vitsistä ja me olisimme välttyneet tältä keskustelulta.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 23 Joulu 2015, 11:57

Santiny kirjoitti:Lisäksi Fuffe tuskin kuuluu mainitsemaasi ryhmään, johon yliampuvan huono käytös on ainoa toimiva keino. Hän on ystävällinen ja huomaavainen, mutta virheitä sattuu kaikille. Luultavasti olisi riittänyt, että olisit (asiallisesti) ilmaissut pahastuneesi vitsistä ja me olisimme välttyneet tältä keskustelulta.

Huomaavainen hän ei todellakaan ole. Et toki voi tietää, kun et ollut silloin wappiryhmässä, mutta hän esimerkiksi intti kuvaani ja nimeäni, ja jopa yritti saada ne Siiliöltä, Alicelta ja Ebzulta, vaikka olin useasti kieltänyt, ja jopa sanonut ahdistuvani siitä.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Fnfn » 23 Joulu 2015, 12:12

En tajunnut vielä silloin miten tärkeä se asia sinulle oli.
Ja se oli myös osittain vitsiä.
Minulla on ilkikurinen huumorintaju.
Mutta ei enää sinua kohtaan.
Et ymmärrä.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 23 Joulu 2015, 12:23

NYT HELVETTIIN TÄSTÄ KETJUSTA.
VIHAAN TEITÄ.
JOKA IKISTÄ.
MENKÄÄ POIS.
PILASITTE TARINANI.
PILASITTE INSPIRAATIONI.
PILASITTE JOPA SEN VÄHÄISEN JOULUMIELENI, MINKÄ JOSTAIN REPÄISIN.
JOPA MÄNTYNI PUDOTTI NEULASIA VUOKSENNE.
JOS MÄNTYNI KUOLEE NYT EN PUHU ENÄÄ KENELLEKÄÄN TEISTÄ.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Santiny » 23 Joulu 2015, 12:27

Ebzu ota pipari, nuuhki glögiä ja mäntyäsi, kyllä se joulumieli palaa.

IMG-20151223-WA0006.jpeg

Siinä lisää nörtähtäviä piparitaloja. Saa käyttää.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Fnfn » 23 Joulu 2015, 12:37

Anteeksi Ebzu. En tarkoittanut pilata inspiraatiotasi tai joulumieltäsi.

Tässä sinulle vilauttava pukki.
Liitteet
drunkSanta.jpg
drunkSanta.jpg (32.03 KiB) Katsottu 7766 kertaa
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja kiekkoilija94 » 23 Joulu 2015, 15:11

Ebzuli kirjoitti:
Santiny kirjoitti: Ja se helvetin hattu on näköjään jäänyt elämään. Tää tulee teille ehkä järkytyksenä, mutta mulla ei ole suippokärkistä hattua saati että sellaista sitten käyttäisin.

Ajattelinkin että sinulla ei sellaista ole.
Mutta sellainen sopisi sinulle todella hyvin. Ja olet sellainen velho.

You're a wizard, Santiny.
It does not do to dwell on dreams and forget to live, remember that. - Albus Dumbledore
Avatar
kiekkoilija94
The most excellent Potions master
 
Viestit: 327
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 19:23
Paikkakunta: Turenki, Kanta-Häme, Etelä-Suomen Lääni

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja morso97 » 23 Joulu 2015, 18:01

Hauska tarina ja hienoja kuvia :D :heart: Jatka toki :thumbup:
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 24 Joulu 2015, 00:17

Enää yksi yö!
- - -

Ilmassa leijuu jännittyneisyys. Sen voi melkein haistaa.
Eikun oho, se Santtu, joka hikipäässä teki toista piparkakkutaloa erään nimeltämainitsemattoman syötyä toisen.
Image

Ebzu itki nurkassa.
”Mikä on?” kysyi Biologinalku rikkoen hiljaisuuden.
"Mäntyni pudottelee neulasiaan.”
Bilse katsahti mäntyä.
”Ihan hyvin se näyttää voivan.”
Image
”Ei yhtä hyvin kuin eilen.”
”Paremmin kuin tuo kuusi...”
Image

Bilse huokaisi ennen kuin jatkoi:
”Hyvin se kestää. Kyllä siihen koristeita saa, ja-” Bilse ei ehtinyt jatkaa kun Ali tajusi jotakin.
”KORISTEITA! KORISTELLAAN KUUSI!”
Santiny huokaisi.
”Jätetään se iltaan. On vielä paljon tehtävää.” sitten hän jakoi tehtäviä pulinalaisille.
”Trotski ja Kurpizza saavat vastuulleen siivoamisen. Atry voi auttaa jos haluaaa.”, hän sanoi ja ojensi Kurpizzalle ämpärin ja mopin. Kurpizza katsoi moppia kuin ei tietäisi mikä se on.
Image
”Supi, Pofu ja Fluttershy voivat tehdä ruokia”, hän hymyili Pofulle joka sädehti innosta.
”Jonkun pitäisi käydä kaupassa... Bilsellähän on ajokortti?”
”Joo.”
”Pikkuponi, Empty ja Ooce voivat lähteä mukaan.” Nyt Empty sädehti onnesta.
Santtu alkoi kirjoittaa kauppalistaa.
”Jos jotain puuttuu, tulkaa lisäämään.”
Image

”Koristeita pitäisi tehdä ja laittaa johonkin, ja pestä pyykkiä... Morso, Kiekkoilija, Sinisiipinen ja Yurika. Nuo ovat nyt teidän tehtäviänne.”
Moso kohautti olkapäitään. Kiekkoilija huokaisi ja haki ison pyykkikorin, johon hän meni keräämään Sinisiipisen kanssa pyykkejä ympäri suurta taloa.
Morso vilkaisi Raipparia, joka pläräsi kännykkää.
”Mistä aloitetaan?”
”Hmm.”
”Hei haloo?”
”Mmmmh”
Morso vei Raipparin kännykän ja laittoi sen taskuunsa.
”Nyt voidaan aloittaa. Haetko sinä sak- eikun odota, sinä voisit vaikka hakea... öö... kuusenhavuja!”
”Kuusenhavuja?”
”Juuri niin! Paljon kuusenhavuja!”
Rika katsoi ensin oudosti, mutta kohautti sitten olkapäitään ja lähti metsään. Morso meni Santun toimistoon hakemaan askartelutarvikkeita.

”Fuffe?” Morso sanoi nähdessään Fnfnin.
Image
”Tarvitsetko apua?”
”En.”
Morso poistui huoneesta napaten askartelulaatikon mukaansa.

Kurpizza komenteli ihmisiä siivoamaan huoneitaan. Ikävä kyllä suurimman osan hän joutui itse tekemään, sillä kaikilla oli kiire.
Ebzu yritti parhaansa mukaan, mutta sitten hän löysi kirjan, joka oli jäänyt kesken, ja piilotti kaikki tavarat sänyn alle ja päälle, jonka jälkeen hän haki pari peittoa ja peitteli sängyn niin ettei mitään näkynyt.
Image

Trotski siivosi seinää, joka oli vuoden aikana tuhrittu täyteen, ja irroitti haikeana ”Herreläisyyden 60 käskyä” -julisteen.
Image
”Herre...” yksinäinen kyynel vierähti hänen poskelleen.
Image

Empty nojaili Ooceen. ”Moi. Mä olen poromies.” Ooce katsoi Emptyä kummastuneena.
”No höpöhöpö, pestäänkö sinu suu saippualla pikkunen?” Empty pudisteli päätään.
”Lappalaiset... eivät siellä korvessa ymmärrä iskuyrityksiä...”
Biologinalku katsoi taustapeilistä takapenkille.
”Kohta ollaan kaupungissa.”
”Vihdoin! Sivistystä!” Empty huudahti.
”Älä huua siinä, korviin sattuu.”

Pofu, Supi ja Fluide olivat yvässä vauhdissa. Laatikoita oli jo hyvä määrä, ja salaatit olivat jo jääkaapissa odottamassa. He leipoa vielä.
Mutta aineksia puutui aika paljon.
Pakastimesta löytyi kyllä torttutaikinalevyjä, joten tänä jouluna olisi paljon joulutorttuja.
Tosin tuli kiistaa siitä, kuuluuko hillo alle vai päälle, ja minkä muotoisia niistä pitäisi tulla. Lopputulos oli kasa erinäköisiä ja -kokoisia torttuja.
Image
Image

Pikkuponi katsoi kauppalistaa pitkään.
”Luuletteko meidän tarvitsevan kaikkea tätä? 'Sateenkaarikangasta'? 'Vaahtokarkkeja'?
”Emme tietenkään tarvitse. Se ei tarkoita ettemmekö ostaisi niitä. Paljonko Santiny antoi rahaa?” Empty kysyi.
”Ainiin ne rahat...” Bilse kauhistui ja muuttui kalpeaksi. ”Tu-tuota... öö... voimme käyttää minun korttiani, siellä lienee rahaa... paljonko teillä?”
”Satasissa vai kympeissä?” Empty naurahti.

Kauppareissun jälkeen Emptyllä oli tyhjä lompakko ja kaksi kauppakassillista tavaraa.

Santiny sai Piparnaamion Piparkalloluolan valmiiksi ja katsoi ympärillään olevaa kaaosta.
Image

Sitten hän vilkaisi epätoivoisesti veistä jolla oli veistänyt piparkallon kattoa.
Image
Kuvien oikeudet: Santiny

Kaupassa olleet olivat saapuneet takaisin ja Empty oli kaatunut.
”Mitä tapahtui?” Santiny tiedusteli.
”Empty kompstui tuohon ämpäriin täynnä... havunneulasia?”

Kurpizza ei ollut iloinen joutuessaan imuroimaan uudestaan.

Illalla koristeltiin kuusi.
Image
Siihen osallistui Yurika, jolla ei ollut aavistustakaan mitä oli tapahtunut, valvojat, jotka Santtu oli pakottanut siihen, sekä Supikoiratar, joka on aina pirteä ja avulias.
Ebzu koristeli mäntynsä.
Image
Ali oli jo mennyt nukkumaan.
Viimeksi muokannut Ebzuli päivämäärä 07 Tammi 2016, 20:44, muokattu yhteensä 1 kerran
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 24 Joulu 2015, 00:19

Anteeksi että kesti. Kuvien kanssa piti vähän säädellä...
Myöhästyin 20 MINUUTTIA!
Tänään pitää tehdä viimeinen osa. Siitä tulee ihan lyhyt, ettäs tiedätte.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Fluttershy » 24 Joulu 2015, 00:39

:clap: Oooooooo!! :clap: :clap: :clap:
Fluttershy
 
Viestit: 136
Liittynyt: 10 Helmi 2015, 15:51

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 24 Joulu 2015, 00:44

Fluttershy kirjoitti::clap: Oooooooo!! :clap: :clap: :clap:

Ei-yhtään-älyvapaa kommenttisi sulatti sydämeni.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Santiny » 24 Joulu 2015, 00:55

Jee! Maltan tuskin odottaa finaalia. En kyllä tee enää kolmatta piparitaloa.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Supikoiratar » 24 Joulu 2015, 02:25

Eppu, sinun pitää tehdä useammin tälläisiä tarinoita, joissa kerrotaan Pulinatalon elämästä! Nämä on ihania ja parhaita, kuvat on piste iin päällä. :3
"Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!" ~ Juksu
Avatar
Supikoiratar
 
Viestit: 54
Liittynyt: 13 Loka 2015, 12:32
Paikkakunta: Melkein Ebzun alanaapuri

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 24 Joulu 2015, 08:10

Supikoiratar kirjoitti:Eppu, sinun pitää tehdä useammin tälläisiä tarinoita, joissa kerrotaan Pulinatalon elämästä! Nämä on ihania ja parhaita, kuvat on piste iin päällä. :3

Oli aika jolloin kaikki kirjoittivat näitä.
Muiden pitäisi kirjoittaa enemmän, niin näkisit mikä on oikea suolistotarina. (Älä erehdy miettimään nimeä sen tarkemmin.)
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 24 Joulu 2015, 11:11

Hyvä tarina Eppuli! Lisää minusta kuvia, näyttävät hauskoilta. :D Mutta älä unohda silmälaseja. Jatka pian.
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 24 Joulu 2015, 21:08

Tämänkin päivän osa todennäköisesti myöhästyy.
Ehkä saatte sen vasta huomenna.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 24 Joulu 2015, 22:55

Hahmot ovat hieman pelkistetyn näköisiä.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Fluttershy » 25 Joulu 2015, 01:28

Yurika_ kirjoitti:Hahmot ovat hieman pelkistetyn näköisiä.
älä valita. Ne on hienoja ja ebzu on tehnyt paljon tämän takia. Tarina on upea kuvineen kaikkineen. Älä takerru yksityiskohtiin! Onko sinulla jotain positiivista sanottavaa? Kannattaa sanoa se myös. Kuulostat aika töykeältä.
Fluttershy
 
Viestit: 136
Liittynyt: 10 Helmi 2015, 15:51

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 25 Joulu 2015, 11:47

Kaikki oli ohi. Olin pyytänyt anteeksi, ja sinä tiesit sen. Mutta päätit sitten tuoda sen jutun vielä tarinaasikin.
Näinkö ihmisiä kannustetaan lopettamaan riidat? Jatkamalla mustamaalausta?
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 25 Joulu 2015, 14:06

jokutyyppi19 kirjoitti:Kaikki oli ohi. Olin pyytänyt anteeksi, ja sinä tiesit sen. Mutta päätit sitten tuoda sen jutun vielä tarinaasikin.
Näinkö ihmisiä kannustetaan lopettamaan riidat? Jatkamalla mustamaalausta?

Kirjoitin tuon ennenkuin kaikki oli hyvin.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 25 Joulu 2015, 14:07

Fluttershy kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:Hahmot ovat hieman pelkistetyn näköisiä.
älä valita. Ne on hienoja ja ebzu on tehnyt paljon tämän takia. Tarina on upea kuvineen kaikkineen. Älä takerru yksityiskohtiin! Onko sinulla jotain positiivista sanottavaa? Kannattaa sanoa se myös. Kuulostat aika töykeältä.

Totta on se, että näin paljon tämän eteen, mutta..
Rakentava kritiikki on parasta kommentointia.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 25 Joulu 2015, 14:09

Ebzuli kirjoitti:
jokutyyppi19 kirjoitti:Kaikki oli ohi. Olin pyytänyt anteeksi, ja sinä tiesit sen. Mutta päätit sitten tuoda sen jutun vielä tarinaasikin.
Näinkö ihmisiä kannustetaan lopettamaan riidat? Jatkamalla mustamaalausta?

Kirjoitin tuon ennenkuin kaikki oli hyvin.

Mutta julkaisit sen jälkeen.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 25 Joulu 2015, 16:19

Viimeistä osaa ei muuten tule.
En jaksa.
Olen laiska.
Ei enää inspiraatiota.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 25 Joulu 2015, 18:45

Hyvä tarina (siivous on paskaa) mutta riitelyt...
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Fnfn » 25 Joulu 2015, 19:32

Harmi :(

Mutta niin, oli kiva tarina. Kuvat ja kaikki.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 25 Joulu 2015, 21:58

Yhden kuvan tosin tein, joten toki te sen saatte...
Image
Alin asu joulupäivällisellä olisi ollut tuollainen.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 26 Joulu 2015, 00:02

Fluttershy kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:Hahmot ovat hieman pelkistetyn näköisiä.
älä valita. Ne on hienoja ja ebzu on tehnyt paljon tämän takia. Tarina on upea kuvineen kaikkineen. Älä takerru yksityiskohtiin! Onko sinulla jotain positiivista sanottavaa? Kannattaa sanoa se myös. Kuulostat aika töykeältä.

HEIHEIHEIHETKONEN!
Oliko tämä syy siihen miksei tullut rakentavaa palautetta!?
"Kohteliaisuus"!?
En kyllä tasan enää julkaise täällä mitään, kun kommentit ovat aina samaa "Hyvähyvä jatka" -paskaa, oli tarina mikä tai kenen tahansa.
Ei ihme ettei mitään ole tullut pitkään aikaan ennen tätä ja Pofun juttua.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 26 Joulu 2015, 00:05

Yllätys? Minä sanoin sinulle siitäki. Tosin melkein vuosi sitten... :D
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 26 Joulu 2015, 00:07

Hys.
Mutta onko kukaan aiemmin sanonut siitä täällä?
Mitään ei tapahdu jos jotain ei itse tee.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 26 Joulu 2015, 00:13

Ebzuli kirjoitti:Hys.
Mutta onko kukaan aiemmin sanonut siitä täällä?
Mitään ei tapahdu jos jotain ei itse tee.

Mutta haluaako tämä kansa muutosta? Vapautatko maan, vai ajatko sen turmioon? Kyllä oikeaa palautetta saa muualtakin. Täällä on paikka, jossa jokainen helvetin paskakin tarina saa pelkkää kehua. Jotkut tarvitsevat sitä, vaikka sinä itse pidät lytätyksi tulemisesta.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 26 Joulu 2015, 00:16

jokutyyppi19 kirjoitti:
Ebzuli kirjoitti:Hys.
Mutta onko kukaan aiemmin sanonut siitä täällä?
Mitään ei tapahdu jos jotain ei itse tee.

Mutta haluaako tämä kansa muutosta? Vapautatko maan, vai ajatko sen turmioon? Kyllä oikeaa palautetta saa muualtakin. Täällä on paikka, jossa jokainen helvetin paskakin tarina saa pelkkää kehua. Jotkut tarvitsevat sitä, vaikka sinä itse pidät lytätyksi tulemisesta.

Totta...
Mutta NYT puhuinkin rakentavasta kritiikistä, joka ei ole lyttäämistä. Todellakaan.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 26 Joulu 2015, 01:40

Itse... Noh... Esitän hyväntahtoisesti parannusehdotuksia. Tarinasi oli hyvä, mutta juoni oli melko lattea, mutta dialogia oli. En tunne sinua kirjoittajana.

Minulle ei kommentoida juuri mitään ja sitten unohdan tai luulen jatkaneeni....
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Kaksi yötä jouluun on

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 26 Joulu 2015, 02:21

Kurpizza kirjoitti:tse... Noh... Esitän hyväntahtoisesti parannusehdotuksia. Tarinasi oli hyvä, mutta juoni oli melko lattea, mutta dialogia oli. En tunne sinua kirjoittajana.

Kiitos.
Arvostan juuri TÄLLAISIA kommentteja.
Tiedän, että juoni oli lattea (ihmettelen myös miksi kukaan muu ei maininnut siitä...) mutta yritin korjata sitä kuvilla...
Ja normaalisti en kirjoita yhtä paskoja tarinoita kuin ne mitä täällä julkaisen.
Normaaist tarinoissani tapahtuu jotain ja niissä on enemmän kuvailua...
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Seuraava

Paluu Kirjasto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: eyoyadixey ja 2 vierailijaa

cron