2016

Täältä löytyvät upeaakin upeammat suolistotarinat ja muut luovat tuotokset.

2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 30 Joulu 2015, 14:12

Varoitus tarina sisältää paritusta kenen tahansa kanssa. Jos olet herkkä tai altis paritukselle, emme suosittele tätä tarinaa sinulle. Sinua voidaan parittaa kenen tahansa kanssa, joten jos et kestä sitä älä lue tätä.

Oli pimeä ilta. Bilse oli tulossa kotiin, hänellä oli matkalaukku mukanaan. Hänen vihreä kravattinsa liehui valkoisen kauluspaidan päällä tuulessa. Bilse pyyhkäisi tummaa puvuntakkiansa ja alkoi kaivella asunnon avaimia. Hän oli saapunut ison talon pihalle. Bilse huomasi jotain: Pienen noin 5-vuotiaan lapsen, jolla oli puukko kädessä. Bilse pyöristi päätänsä ja lapsi oli kadonnut. Bilse ajatteli, että hän oli niin väsynyt ,että näki näkyjä.

Päästyään huoneeseen Bilse kaatui sängyllensä.
"Toin sinulle iltapalaa", kuului tuttu ääni.
Se oli Rika. Hän oli mustassa maidasussaan ja pinkin värisillä hiuksillaan hassu näky.
"Jos et syö sinulle tulee nälkä", Rika kuiskasi Bilsen korvaan.
Bilse otti tarjottimelta leivän ja puraisi siitä palasen.
"Syö se.", Rika sanoi tuijottaen sanoisinko jopa pelottavasti Bilseä.
Rikan sormessa oli keltainen kultasormus, jossa oli teksti: "Olet homo."
Bilse katsoi sormusta ja totesi:
"Tuo on se sormus, jonka ostin aikoja sitten."
"Niin , sepäse.", Rika vastasi.

Yhtäkkiä hätäsireenit alkoivat soida. Kaikki vakkarit kokoontuivat kokoushuoneeseen. (Lol oon kopioja.) Ebzu pamautti vasaralla pöytään:
"Kaikki keksit ovat loppuneet!", Ebzu huusi.
"Varmaan Rika söi ne.", Jt totesi selaten netflixiä.
"Minä en niitä taatusti syönyt!", Rika huusi.
"Ehkä varas saadaan selville johtolangoilla.", Fuffe innostui.
Bilse katsoi hermostuneen näköistä Pofua. Hän näpytteli kokoajan pöytää hermostuneesti.
"Olen varma, että joku on syönyt ne!", Ebzu sanoi.
Hän laittoi päähänsä Sherlock Holmesin hatun ja otti suurennus lasin taskusta.
"Ehkä Rika pölli ne kiristääkseen minut ottamaan pois tämän naamion päästäni.", Kurpizza sanoi.
Kurpizzalla oli aina maski päässänsä, joten kaikki eivät tienneet minkänäköinen hän oli.
"Minusta voisimme ostaa keksejä lisää.", Sanity sanoi.
"Mutta lähin kauppa on 40km päässä!", Morso huomautti.
"Antakaa minun jatkaa tutkimuksia!", Ebzu huusi.
Alice vilkuili veljiensä ja sai sanotuksi jotain:
"Minä uskon, että löydämme johtolankoja, mutta eikö meidän pitäisi sen sijaan viettää synttäreitäni."
"N-niinh...", Fluttershy mumisi.
Ebzu kiersi kehää jokaisen vakkarin kohdalla, kunnes pysähtyi Pofun kohdalle potkaisi hieman pöytää.
"Syyllinen on tässä!", hän huusi.
Ebzu katsoi Pofua ja osoitti keksinmurusia, jotka olivat hänen huuliensa ympärillä. Seuraavana hän osoitti sen, että Pofun paidassa oli keksinmurusia. Kaikki katsoivat epävarmoina Pofua.
"En oikein usko, että Pofu tekisi mitään sellaista.", Trotski sanoi kopauttaen lakkiansa suoraan.
"Ja huomenna piti olla Bifun 5.vuotissynttärit.", Fuffe mainitsi. (Pulinoissa aika kulkee eritavalla.)
Alice raivostui:
"TÄMÄKIN PASKA TAPAHTUI SYNTTÄREINÄNI JA VIÄLÄ BIFUN SYNTTÄREINÄ!", Alice huusi potkaisten pöytää.
Tämän jälkeen hän lähti huoneeseensa.
"Ja minä en edes pitänyt niistä kekseistä...", Kurpizza mumisi.

Rika seurasi Alicea tämän huoneeseen. Vihdoin kun kaikki vakkarit olivat poistuneet Trotski jäi kaksin salarakkaansa Sanityn kanssa.
"Vihdoinki, mikä ihana rauha.", Trotski huokaisi.
Hän kapusi Santinyn syliin.
"Mitä tänään pelattaisiin?", Hän sanoi vihjaileva pilke silmäkulmassaan.
"Jotain rajua.", Sanity sanoi.
"Afrikan tähteä!", Sanity sanoi.
"Jes se on suosikkini!", Trotski kiljaisi.

Odottamattomista syistä päädyimme tilanteeseen, jossa:

Bilse seisoo kauhuissaan aivan järkyttyneenä, kun Alice ja Rika suutelevat Alice huoneessa. Rika otti sormuksensa ja heitti sillä Bilseä.
"Ups, unohdin.", Rika virnisti.
Rika marssi huoneesta pois ja törmäsi Morsoon. Heidän huulensa kohtasivat ja he alkoivat suudella.

Jatkuu silloin kun jatkuu.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 30 Joulu 2015, 15:08

Kommenteja kehiin.

Kuva
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 30 Joulu 2015, 16:34

Kuva
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Fnfn » 30 Joulu 2015, 16:46

"Mitä tänään pelattaisiin?", Hän sanoi vihjaileva pilke silmäkulmassaan.
"Jotain rajua.", Sanity sanoi.
"Afrikan tähteä!", Sanity sanoi.

Hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Fluttershy » 30 Joulu 2015, 16:56

Mielenkiintoista, että Rape parittaa itsensä niin monen kanssa...
Fluttershy
 
Viestit: 136
Liittynyt: 10 Helmi 2015, 15:51

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 30 Joulu 2015, 17:25

Fluttershy kirjoitti:Mielenkiintoista, että Rape parittaa itsensä niin monen kanssa...

Siitä puhe mistä puute, vai miten se meni? :)
Minusfa tosin tuntuu, että tämän kommentin vuoksi minut joko paritetaan miljoonalle tai sitten Pofulle. Mytta ihan vapaasti. Tosissanihan en rakasta kuin JT:tä (vakkareista), ja kukaan nyt tuskin ottaa näitä tosissaan...
Btw, eikö tuo ole ylläpidon väri?
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 30 Joulu 2015, 17:30

Alice ja Rika Suutelevat Alicen huoneessa

mutta miksi paritit juuri meidät kaksi?
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 30 Joulu 2015, 17:47

Ebzuli kirjoitti:Btw, eikö tuo ole ylläpidon väri?


Ei sitä kukaan ota enää tosissaan. Minäkin olen siitä muutamasti huomauttanut.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 30 Joulu 2015, 18:33

alice_dolly kirjoitti:Kuva


Kuva
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 30 Joulu 2015, 18:39

alice_dolly kirjoitti:Alice ja Rika Suutelevat Alicen huoneessa

mutta miksi paritit juuri meidät kaksi?


Koska pidän sinusta ihmisenä.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 30 Joulu 2015, 19:44

Yurika_ kirjoitti:
alice_dolly kirjoitti:Alice ja Rika Suutelevat Alicen huoneessa

mutta miksi paritit juuri meidät kaksi?


Koska pidän sinusta ihmisenä.

Et pitäisi jos tuntisit hänet. :)
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 30 Joulu 2015, 20:08

Ebzuli kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:
alice_dolly kirjoitti:Alice ja Rika Suutelevat Alicen huoneessa

mutta miksi paritit juuri meidät kaksi?


Koska pidän sinusta ihmisenä.

Et pitäisi jos tuntisit hänet. :)


Tunnen hänet. :)

Ole hiljaa EbzuUpsu.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 30 Joulu 2015, 21:45

Yurika_ kirjoitti:
Ebzuli kirjoitti:
Alice_dolly kirjoitti:mutta miksi paritit juuri meidät kaksi?


Koska pidän sinusta ihmisenä.

Et pitäisi jos tuntisit hänet. :)


Tunnen hänet. :)

Ole hiljaa EbzuUpsu.[/quote]
No lol et. XD
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 30 Joulu 2015, 22:43

Ebzuli kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:
Ebzuli kirjoitti:
Alice_dolly kirjoitti:mutta miksi paritit juuri meidät kaksi?


Koska pidän sinusta ihmisenä.

Et pitäisi jos tuntisit hänet. :)


Tunnen hänet. :)

Ole hiljaa EbzuUpsu.

No lol et. XD[/quote]

Joku taitaa olla vähän kateellinen :P Aijai Ebzu ;)
Joo, tajusit varmaan että tuo oli läppää.
Ja Rika, mitä tuo muka tarkoitti? Etkö pidäkään minusta avaruusolentona?
Ikävä sanoa, mutta et oikeastaan tunne minua. Siksi sinun pitääkin ladata Whatsapp. 8-)
(ja miksi tuo quote-juttu meni noin oudosti murr)
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 30 Joulu 2015, 23:31

Juu-u, Ali. Lav ju♡
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 31 Joulu 2015, 20:37

Ebzuli kirjoitti:Juu-u, Ali. Lav ju♡


Lööv jy :heart:
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 31 Joulu 2015, 22:30

Rika käveli keksi purkin luo.
"Perkeeleeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!", Kuului hänen kauhun huutonsa.
Alice tuli paikalle.
"Mikä hätänä?", Alice katsoi Rikaa, joka istui maassa tyhjä keksipurkki sylissään.
"Nokun ne ovat loppu!", Rika kiljaisi.
Alice piteli korviaan ja katsoi Rikaa.
"Minä olen piilottanut niitä salaiseen kätköön, johon vain minulla on avain.", Alice sanoi.
"Oikeastikko?", Rika kysyi innosta puhkuen.

Yhtäkkiä ovi potkaistiin auki ja Trotski saapui paikalle pamppu kädessä. Hänen vieressään seisoi Sanity.
"Tule mennään, oikeudenkäynti odottaa.", Trotski sanoi Rikalle.
"Mitä, mitä minä nyt olen tehnyt?", Rika kummasteli.
"Olet parittanut itseäsi 7 pulinalaisen kanssa, suudellut heistä viittä.", Trotski sanoi.
"Pulinoiden lait pykälä 5§ Parittaminen - Pulinoissa saa parittaa itseänsä maximissaan 4 henkilön kanssa, tämä pykälä kieltää myös useampien pulinalaisten suutelun samalla viikolla ja velvoittaa rikoksen tekijän maksamaan 400€ sakkoja ja vahingonkorvauksia.", Trotski selitti.
Rika punastui ja katsoi maahan.
"Voi, voi, kun minä olin nuori tämä pykälä oli vasta uusi sitä oli kehittelemässä suuri Pulinalaine nimeltään mötörhead vai mikä se olikaan? Se oli elokuun kolmaspäivä vai oliko se heinäkuun? No kuitenkin, hän kirjoitti ja saneli tämän pykälän kuin muinainen trolli paritti itseään 20 eri henkilön kanssa, silloin ei ollut rakennettu tätä taloa, vaan Pulinat sijaitsivat keskustassa. Siellä oli semmoinen kiva tyyppi, kuten Nappula, joka oli kuten Bilse nuorempa, mutta vain hieman kekseliäämpi ja hän ja pahamaineinen trolli olivat sama asia, josta syntyi suuria hämmenysaaltoja. Pulinoissa ei tuolloin ollut rauhanpäivääkään, muista ne ajat oi. Silloin oli hyvin pilvinen ja kylmä sää ulkona. Joten olin useimmat päivät sisällä. Juttelin Kurpizzalle ja kuvassani oli... hei mihin he katosivat?", Trotski selosti.
Alice ja Rika olivat jo karanneet etsimään keksejä ,koska he eivät jaksaneet kuunnella Trotskin luentoa. Trotski katsoi Santinya.
"Mikset pysäyttänyt heitä?", Trotski murahti.
"En jaksanut.", Santiny haukotteli.
Trotski huokaisi, mutta hetken päästä rauhoittui.
"No aivan sama, mennään pelaamaan, miten olis tällä kertaa shakki!", Trotski ehdotti.

Sillä välin Alice ja Rika olivat salaisella keksikätköpaikalla. Alice kaivoi avaimen taskustaan ja avasi kaapin lukon. Kaapissa oli lasipurkki, mutta se oli tyhjä. Joku oli vienyt kaikki keksit.
"Mitä, täälläkin tyhjä...", Alice sanoi.
"Ei voi olla.", Rika raivostui.
Alice pyörtyi, mutta Rika koppasi hänet kiinni.
"Onneksi hän on kevyt.", Rika mumisi.
Rika haki hänen takkinsa, puki Alicen päälle takin ja kaulahuivin. Sen jälkeen hän siirsi pyörryksissä olevan Alicen olkapäilleen.
"On vain yksi keino saada keksejä.", Rika sanoi kaivaen lompakostansa vitosen setelin.

Rika lähti lähimpään Siwaan, 40 km päähän. Ensin täytyi kävellä metsän halki tie maaseudulle, josta täytyi päästä pieneen kylään, jossa oli Siwa. Rika oli kävellyt 5 km ja alkoi hämärtyä. Alice alkoi tulla tokkuroihin.
"No nukuitko hyvin?", Rika kysyi.
"Mitä täh, missä nyt ollaan?", Alice hämmästeli.
Rika selitti kaiken ja Alice raivostui ja läpsäisi Rikalle jäljen poskeen.
"Et kysynyt lupaani...", Alice sanoi.
Rika katsoi Alicea ja mutisi:
"Niin... anteeksi."
"Lähdetään kotiin!", Alice sanoi ja otti Rikaa kädestä.
"Ei emme voi kävelin tänne 5km jo!", Rika huusi.
"No mene sitten yksiksesi!", Alice murahti ja lähti kävelemään.
"Ei Alice tulee pimeä ja ja...", Rika mumisi.
Rika ja Alice olivat vanhan autotien varrella, autotieltä ajoi sininen auto. Joka pysähtyi Rikan kohdalla.
Autosta nousi mies, pitkä mies. Hänellä oli mustat aurinkolasit ja sininen kaulahuivi, harmaa smokki.
"Tarvitsetteko sinä ja kaverisi kyytiä?", Mies kysyi.
"Kyllä!", Rika sanoi ja käsimerkein ohjasi Alicen luoksensa.
"Selvä on kunhan ette ole kommunisteja.", Mies sanoi.

Molemmat nuoret istuivat takapenkille.
"Oletko nyt varma, että tämä on täysin turvallista?", Alice kuiskasi Rikan korvaan.
"Älä huoli, tuossa miehessä on jotain tuttua, olen varma, että tämä on täysin turvallista.", Rika sanoi.
Rika selitti miehelle tapahtumat ja kertoi määränpään. Mies lähti ajamaan määränpäätä kohti. Kun he olivat melkein paikalla mies pysähtyi.
"Mitä nyt?", Rika kysyi pelästyneenä.
"Autossa on jotain vikaa.", Mies sanoi.
Hän nousi autosta ja paiskasi Rikan puolimmaisen oven auki, hän kaivoi taskustaan pistoolin ja osoitti Rikaa ja Alicea.
"Nyt ulos autosta, kakarat!", Mies huusi.
Mies vei Alicen ja Rikan metsään. Sitten hän osoitti heitä pistoolilla:
"Housut alas!"
Molemmat tottelivat täysin paniikissa.
"Sitten ottakaa molemmat alushousunne pois!", Mies sanoi varsin tuttuun äänensävyyn.
"Seis, jos minä otan niin hänen ei tarvitse!", Rika huusi.
Ja Rika meni puun taakse ja otti alushousunsa pois. Hän heitti ne miehelle ,joka otti ne. Mies katsoi pinkkejä alushousuja ja tunki ne naamansa. Hän alkoi haistella niitä.
"Etsin aromeita, hormooniaromeita!", Mies sanoi.
"Hullu...", Rika ajatteli mielessään ja vinkkasi Alicelle.
Alice potkaisi mieheltä karate-potkulla hampaan. Miehen pistooli irtosi ja Alice nappasi sen.
"Palauta kaverini alushousut!", Rika huusi.
Mies heitti alushousut Rikalle. Pian molemmat olivat pukeneet housunsa päälle ja sitoneet miehen puuhun. Rika kiskaisi mieheltä aurinkolasit pois.
"Ahaa tiesin, Herre vanha tuttu.", Rika sanoi.
"Mikä nöyryytys, maineeni ei kestä tätä, igoni murtuu kuin tähti taivaalle!", Herre eli IT voivotteli.

Rika ja Alice palasivat autolle. Alice oli napannut miehen autonavaimet. "Mitäs nyt?", Rika kysyi.
Yhtäkkiä he näkivät kaukaa tulevia ilotulituksia.
"Kylä taitaa olla lähellä , mitä jos lähdettäisiin ajelulle? ", Alice ehdotti.
"En oikein tiädä, kummallakaan ei ole ajokorttia ja...", Rika mumisi.
"Älä ole nössö!", Alice sanoi.
Alice avasi auton ovet ja astui kuskin paikalle.
"Kyllä minä tälläistä osaan ajaa.", Hän sanoi.
Rika oli hieman peloissaan ajatuksesta Alicea ajamasta autoa synkällä metsätiellä. Alice painoi kaasua, aluksi hän meinasi ajaa päin puuta, mutta loppu sujui hyvin. Pari saapui kun saapuikin pikku kylään.
"Olitkin aika hyvä kuski.", Rika sanoi.
"Kiitos.", Alice sanoi.
Rika vilkaisi kelloa.
"Kahdeksan!", Rika huusi.
Alice katsoi ilotulituksia autosta, jotka näkyivät hyvin kukkulalta ,johon he olivat pysähtyneet. Kukkulan alla oli ilmeisesti kylä.
"On pimeä ja on aika kylmä, mitä jos jäisimme tänne autoon yöksi.?", Rika ehdotti.
"Kerrankin olen kanssasi samaa mieltä.", Alice huokaisi helpotuksesta.
Rika lukitsi ovet. Alice pani lämmityksen päälle.
"Sitä paitsi täältä on parhaat näköalat katsoa ilotulituksia.", Rika sanoi.
"Totta, erittäin romanttiset." , Alice sanoi.
"Kerrotaanko muuten Bilselle, että se suutelu oli vain haaste.", Rika kysyi naurahtaen.
"Ihan sama.", Alice sanoi hieman hymyillen.
"Olit muuten tosi urhea, kun uskalsit pelastaa mut.", Rika sanoi.
"Ei se mitään ollut, itseassiassa olet ihan kiva tyyppi.", Alice sanoi.
"Anteeksi, kun pilasin syntymäpäivääsi lisää.", Rika sanoi.
"Ei se mitään, minulla on ollut jopa aika hauskaa.", Alice naurahti.
Alice läheni Rikan päätä:
"Kiitos sinun..syntymäpäiväni ei ollut aivan turha."
Hän suuteli Rikaa. Rika oli ihan punastunut ja sulki silmänsä.

Tällä välin Pulinat talolla Pofu oli sidottu tuoliin. Tuolin edessä seisoi pieni musta hahmo. Se oli Bifu. Bifu hymyili ja katsoi Pofua.
"Pofu, biologinen äitini.", Bifu sanoi.
Bifu otti keksipurkin esille.
"Minä ne pyöstin.", Bifu sanoi ylpeänä.
Bifu raahasi taulutelevision paikalle, laittoi kasetin pyörimään. Ja sääti kaukosäätimellä asetukset oikein. Kasetilla pyöri nauha, jonka Bifu oli nauhoittanut, jossa hän söi keksejä.
"Saat katsoa tätä 5 tuntia!", Bifu sanoi ilkeästi viisivuotiaan aksentilla.
Bifu otti kaukosäätimen mukaansa ja poistui tästä hyvin perällä Pulinat taloa olevasta huoneesta.
"Jos joku tulee niin vapautan sinut kaukosäätimen uuden teknologian avulla.", Bifu sanoi ylpeästi.
Hän lähti kävelemään kohti Pulinat talon pitkiä käytäviä. Muut olivat ulkona raketteja katsomassa, joten Bifun oli aika tehdä jotain näyttävää. Hän meni Pofun huoneesen. Etsi Pofun kaapin ja kaivoi sieltä aikuislehdet esille. Hän otti 2 aikuislehteä käsiinsä ja meni ulos missä muut olivat. Bifu taapersi muiden vakkareiden luokse.
"Pofua huoneesta, tämä löyty, mikä tämä on?", Hän sanoi tavallisen viisivuotiaan tapaan.
Trotski kumarsi katsomaan.
"P-Por... vau mitkä...", Trotski järkyttyi.

Jatkuu...
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 31 Joulu 2015, 23:18

En nyt tahdo loukata tai mitään, mutta onpas harvinaisen tylsä tarina. Tyyliin minun tarinoideni tasoa.
Ja kirjoitusvirheet... tarkistathan tekstisi aina ennen lähettämistä?
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 31 Joulu 2015, 23:40

Ebzuli kirjoitti:En nyt tahdo loukata tai mitään, mutta onpas harvinaisen tylsä tarina. Tyyliin minun tarinoideni tasoa.
Ja kirjoitusvirheet... tarkistathan tekstisi aina ennen lähettämistä?


Tylsä, ai koska et ole viälä ollut tarinassa paljoa?
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 31 Joulu 2015, 23:54

Pofu oli sidottu köysiin katsomaan Bifun keksien syömistä. Hän oli saanut selville todellisen luonteen superälykkäältä viisivuotiaalta.

Rika ja Alice olivat nukahtaneet toisiaan vasten. (Kyllä tästä paritusta syntyy)

Muut olivat katsomassa ilotulituksia ja Bifu näytti Trotskille Pofun aikusviihdelehdet.

Oli vain yksi joka voisi pelastaa Pofun. Se oli Ebzu. Hän oli ninjamaisen nopea ja pystyi olemaan kahdessakymmenessäneljässä paikassa samaan aikaan. Ebzu olisi siis katsomassa ilotulista, mutta samalla aikaa Ebzu vakoili Bifun toimia. Ja samalla Ebzu oli pelastamassa Pofua. Ebzu, joka oli pelastamassa Pofua hiipi Pofun luokse ja avasi köydet.
"Pofu, vanha kaveri miten menee, kuulin, että Bifu aikoo näyttää sun viihdelehdet kaikille vakkareille.", Ebzu sanoi.
Pofu oli helpottuneen näköinen.
"Luojan kiitos minun ei tarvitse katsoa sitä nauhaa enään.", Pofu sanoi sulkiessaan tvn.
Ebzu otti Pofun kädestä kiinni.
"Nyt meidän pitää pelastaa Alice.", Ebzu sanoi.
"Miltä?", Pofu kysyi hölmistyneenä.
"Raipparilta tietenkin, idiootti!", Ebzu huusi.
"Mitä Rape on tehnyt?", Pofu kysyi.
"Hän varmasti aikoo murhata Alicen tai jotain.", Ebzu sanoi.
"En olis niin varma...", Pofu mutisi.
Ebzu kiihdytti vauhtiaan ja veti Pofua mukanaan, kunnes huomasi, että Pofun kädestä vuotaa verta.
"Ai niin unohdin, että tämä nopeus ei sovellu jos sitä ei muodosta itse.", Ebzu sanoi.
Ebzu lähti juoksemaan 150km/h vauhdilla kohti määränpäätä. Ongelma oli vain, että hän ei tiennyt missä Rika ja Alice olivat, mutta hän on fiksu ja neuvokas tyttö. Hän päätteli, että he ovat menossa Pulinoiden talon lähintä kauppaa kohti ja ampaisi reitille. Ebzun saavuttua autolle, josta hän löysi Alicen ja Rikan hän yritti avata auton ovia.
"Ovi auki!", Ebzu kiljui.
Mutta Alice ja Rika vain nukkuivat sikeästi. Ebzu katsoi ilotulituksia, vaikka hän olikin nopea ninja hän ei pystyisi ihmeisiin.
"Kai mun on odettava aamuun asti.", Ebzu huokaisi.

Jatkuu...
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 01 Tammi 2016, 00:08

"Kappas on uusivuosi", Ebzu huomasi ja pysähtyi katsomaan sykähdyttävää ilotulitusta. Ebzun aivot kuitenkin olivat lepotilassa ja hän huomasi 8 minuuttia myöhemmin tämän.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 01 Tammi 2016, 00:23

En pyytänyt päästä tarinaan. Tylsyys ei johtunut siitä.
Nyt kun tämän kumminkin teit, laita minut ja Pofu suutelemaan.
(Mikäli Pofu on lähin henkilö? Ei jaksa lukea...)
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 01 Tammi 2016, 00:36

Ebzuli kirjoitti:En pyytänyt päästä tarinaan. Tylsyys ei johtunut siitä.
Nyt kun tämän kumminkin teit, laita minut ja Pofu suutelemaan.
(Mikäli Pofu on lähin henkilö? Ei jaksa lukea...)


Selvä.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 01 Tammi 2016, 01:38

Ihan hauska tarina. :D
Hieman hämmentävä tosin... :o
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 01 Tammi 2016, 11:08

alice_dolly kirjoitti:Ihan hauska tarina. :D
Hieman hämmentävä tosin... :o


Kiitos. Ja miten hämmentävä?
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 01 Tammi 2016, 11:31

Yurika_ kirjoitti:
alice_dolly kirjoitti:Ihan hauska tarina. :D
Hieman hämmentävä tosin... :o


Kiitos. Ja miten hämmentävä?


Mietipä sitä. Toisaalta, viatonta paritusthan tämä vain on...
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 01 Tammi 2016, 14:36

alice_dolly kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:
alice_dolly kirjoitti:Ihan hauska tarina. :D
Hieman hämmentävä tosin... :o


Kiitos. Ja miten hämmentävä?


Mietipä sitä. Toisaalta, viatonta paritusthan tämä vain on...


Aivan niin mitä pahaa on viattomassa parituksessa toiseksi suosikkivakkarini kanssa. :((((((((((
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 01 Tammi 2016, 15:22

Pidän tästä tarinasta paljon. Järjettömyys toimii tietyissä rajoissa, joita et edes lähesty.... Pitää vain tehdä se tyylillä.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Fnfn » 01 Tammi 2016, 16:37

En lukenut, 0/5, liian vähän minua.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ihaa » 01 Tammi 2016, 18:49

Jee, minulla on aikuisviihdelehtiä! XD Ja sinä seikkailet metsässä ja teet kaikkea hienoa Alin kanssa. Minun pitänee kirjoittaa tarina, jossa paritan sinua kaikille, koska siitä puhe, mistä puute ;)
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 01 Tammi 2016, 18:51

Fnfn kirjoitti:En lukenut, 0/5, liian vähän minua.


Odota.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 01 Tammi 2016, 20:57

Oli aamu. Siis ensimmäinen päivä 2016 vuotta. Bilse oli lähtenyt jo kymmenen aikaan ulos kuvamaan elikoita. Muut vakkarit makasivat sängyissään ja yrittivät unohtaa Pofun lehdet. Pofu oli nukahtanut käytävälle. Ebzu oli nukahtanut auton kylkeen. Rika ja Alice heräilivät. Ebzu nukkui yhä auton kyljessä. Oli pimeää ja synkkää, koska aurinko ei ollut noussut. Rika katsoi auton ikkunasta taivaalla olevia pilviä.
"Ja tänään luvattiin revontulia, pyh.", Rika huokaisi väsyneenä.
"Mistä sä semmosta luit?", Alice kysyi.
"Iltalehdestä...", Rika mutisi.
Rika katsoi Alicea.
"Huulesi olivat pehmeät.", Rika mutisi tokkuroissaan.
"Turpa kii! Sinunkin...", Alice sanoi läppäisten Rikan poskeen jäljen.
"Okei...", Rika mumisi.
Alice haukotteli ja avasi auton oven.
"Ebzu?", Alice sanoi, kun hän huomasi Ebzun.
"Mitä me sille tehään?", Rika kysyi.
"Ei me sitä tohon makaan voida jättää, herätetään.", Alice ehdotti.
"Ebz...", Alice ehti sanoa ennen kuin Rikan käsi tukki hänen suunsa.
"Ei me sitä voida tehä, sehän vois vaikka seota.", Rika sanoi hysteerisesti.
"Mitä jos lukitsemme sen autoon?", Rika ehdotti.
"Ainakaan sille ei tulis kylmä?", Rika sanoi.
Ja niin he raahasivat yhdessä Ebzun autoon ja sitoivat hänet turvavöillä autonpenkkiin.
"Kato ny kuinka söpösti se siinä nukkuu.", Alice sanoi.
"Tule lähdetään nyt sinne kauppaan!", Rika ehdotti.
"Mutta meillä on yksi ongelma kaupat eivät ole auki uuden vuoden päivänä.",Alice huomio.
Rika järkyttyi hetkeksi.
"Mutta se on siwa, sen on pakko olla auki!", Rika sanoi.

Rika kaivoi taskustaan vitosen seteliä, mutta tajusi, että se oli tippunut.
"Se on tippunut!", Rika kiljaisi.
"Ei voi olla totta!!!", Alice melkein raivostui.
"Sen oli pakko tippua Herren pelleidyiden aikana...", Rika mutisi.
"Keksit maksavat 2,30€ paketti, joten jos saamme kerättyä 2,30€ niin saamme keksit.", Alice innostui.
Ja niin kaksikolla alkoi pitkä päivä etsien pulloja ja tölkkejä, joista he saisivat keksipaketin hinnan.

Oli keskipäivä ja Morso oli houkutellut Bilsen pulkkamäkeen. Se ei kuitenkaan ollut hyvä idea, koska lunta oli satanut vain 0,5cm. Bilse ja Morso laskivat samassa pulkassa mäkeä. He törmäsivät Fuffeen, joka oli tullut ulos lukemaan kirjaa. Morso ja Bilse katsoivat Fuffea, kun hän heilautti hiuksensa toiselle puolelle molemmat pojat olivat ihan lumoissaan. (Vaikka Morso olikin homo, koska hän näki Fuffen poikana.) Bilse meni Fuffen eteen:
"Mikä kaunis luonnonluomus, saanko pyytä sinua treffeille?", Bilse kysyi.
Fuffe punastui.
"Ei älä mene hänen kanssaan, olet mitä komein... mie... siis nainen , jonka olen nähnyt, tule minun kanssani ja saat kokea jotain mahtavaa.", Morso sanoi leuhkasti.
"Miehet", Fuffe ajatteli huokaistessaan.
Hän kuitenkin päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen:
"Hyvä on, se joka tekee minulle herkullisimman aterian pääsee treffeille kanssani.", Fuffe tokaisi.
Molemmat miehet hyväksyivät tehtävän.

Ebzut olivat kokoontuneet kokoushuoneeseen.
"Hätätapaus yksi meistä on kadonnut!", Ebzu nro. 2 sanoi.
"Meidän pitää etsiä hänet, hajaantukaa!", Ebzu nro. 10 sanoi.
Ja niin nopeat Ebzut hajaantuivat.

Samaan aikaan Bifu oli kellarissa. Hän oli asettanut lähettimen kauan aikoinaan Herren autoon ja seurasi paraikaa tapahtumia älypuhelimestaan.
"Vai, että yrittävät saada keksejä lisää", Bifu virnisti pahankuriseen sävyyn.
"Eivät kauaa.", Bifu sanoi.
Bifu soitti puhelun. 20 minuutin päästä huoneeseen ilmestyi 2 mustapukuista miestä. Toisella oli arpi naamassa ja hän oli hyvin lihaksikas, käyttänyt paljon aineita, muistutti hieman Bull Mentulaa ,paitsi, että hänellä oli irokeesi. Toinen oli hoikka melkein kaksimetrinen blondi, pitempi tukkainen mies.
"Hoitakaa tehtävä keksit kuriin.", Bifu sanoi antaen heille jotain papereita.
"Kyllä oi suuri Bifu-herra!", Blondi sanoi hieman pelokkaana.
"Ja jos epäonnistutte, tiädätte kyllä säännöt.", Bifu naurahti.
Molemmat agentit alkoivat täristä pelosta.
"Emme epäonnistu!", Irokeesihyyppä sanoi.

Jatkuu.
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 01 Tammi 2016, 21:13

Jatka heti!
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 01 Tammi 2016, 23:36

alice_dolly kirjoitti:Jatka heti!


Heti kun jaksan ja ehdin muru. ;> (Nyt se ei näytä liikaa flirttailulta, koska tuon hymiön suu on > ) sijaan.)
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 01 Tammi 2016, 23:39

Yurika_ kirjoitti:
alice_dolly kirjoitti:Jatka heti!


Heti kun jaksan ja ehdin muru. ;> (Nyt se ei näytä liikaa flirttailulta, koska tuon hymiön suu on > ) sijaan.)


Jassoo *whatsappin pervo emojii*...
Ja whatsappista puheen ollen, sinun pitäisi ladata kyseinen sovellus ja antaa puhelinnumerosi minulle.
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 02 Tammi 2016, 14:51

Oli lauantai aamu. Bilse oli kokkaamassa, samoin Morso. Bilse kokkasi munakasta ja Morso oli varma, että saisi Fuffen sydämmen sateenkaaren värisellä piparkakkutalolla.
"el perfecto!", Bilse sanoi kun hän aseti viimeisen pienen maustekasvin palan munakkaan päälle.
Morso oli saanut jo koottua piparkakkutalon. Se oli hyvin koottu, mutta koristelu oli eriasia. Morso yritti pursottaa väriä hienosti, mutta se meni sikinsokin.
"No kai tämä kelpaa.", Morso sanoi katsoen piparkkakkutaloa, jossa oli kaikki sateenkaarenvärit ristiin rastiin kuorruttettuina.
Morso ja Bilse saapuivat Fuffen luokse näyttämään ruokaluomuksensa.
"Tässä arvoisa Fuffe.", Molemmat sanoivat antaen annoksensa.
Fuffe katsoi ensin Morson annosta. Hän otti siitä palasen ja haukkasi.
"Mmm maku ei ole paras, mutta omaperäinen luomus.", Fuffe sanoi hymyillen.
Sitten oli Bilsen annoksen vuoro. Fuffe otti haarukan keittiöstä ja maistoi palasen Bilsen munakasta.
"Mmm... mielenkiintoinen maku, ei hetkinen tämähän on hurmaava makuelämys, bueno!", Fuffe sanoi.
Bilsen silmissä oli riemastunut kiilto.
"Menen siis Bilsen kanssa treffeille.",Fuffe sanoi.
Niin Bilse ja Fuffe lähtivät treffeille ja Morso meni huoneeseensa etsimään deittiseuraa.

Aamun sarastaessa myös Alice ja Rika olivat saanet tarpeeksi pulloja ja tölkkejä kerättyä, jotta he voisivat ostaa keksit. Heillä oli yhteensä 3,15€ rahaa käytettävissä. Alice ja Rika kävelivät kaupalle päin.
"Vihdoinkin, siinä oli urakkaa kerrakseen.", Rika sanoi uupuneena.
"Älä muuta sano.", Alice sanoi.
He olivat lähellä kaupan ovea, iso Siwa-kyltti loisti heidän silmissään. Mutta kello oli vasta 7:54 Siwa aukeaisi vasta kahdeksalta, joten pari joutui odottamaan.
"No eikai auta muukuin odottaa.", Rika mutisi.
"No ainakin olemme päässeet määränpäähän ja nyt meillä on rahaakin.", Alice sanoi onnellisen oloisena.
"Niimpä, toivottavasti muut eivät ole huolissaan meistä.", Rika sanoi.
"Luultavasti ovat, mutta selitämme asiat kun palaamme.", Alice sanoi helpottuneen oloisena.

Sillä välin Pulinat-talolla Santiny oli aloittanut etsintäpartiotoiminnan, jossa yritettiin etsiä Rikaa ja Alicea. Empty ja Oce olivat etsimässä metsässä.
"Miksi meidän piti tulla tänne edes etsiin niitä?",Empty kitisi.
"Älä kitise rakas nappula, kyllähän meidän niitä täytyy etsiä", Ocean sanoi tokkuroisen oloisena.
Pari jatkoi etsintöjä.

Kurpizza, Jt ja Siiliö etsivät Pulinat talosta.
"Mihin ne kakarat ovat voineet mennä...", Kurpizza ajatteli mielessään.
Jt ja Siiliö vain juttelivat toisilleen jostain.

Ebzu heräsi huoneestansa. Kaksi muuta Ebzua toivat hänelle kuumaa kaakaota ja leipää.
"Mitä, missä olen , miksi minut oli lukittu autoon, vaadin selitystä!", Ebzu kiljui.
"Tiirikoimme auton ovet auki ja toimme sinut Pulinat-talolle.", Ebzu nro 4 selitti.
"Miksi ihmeessä?", Ebzu kysyi.
"Koska muuten olisit kuollut nälkään.", Ebzu nro 2 selitti.
Ebzu nousi sängystä ja haukkasi palan leipäänsä.
"Mutta nyt Alice on yhä Rikan kanssa jossain...", Ebzu mutisi.

Sillä välin Alice ja Rika odottivat, että Siwa aukeaisi. Juuri kun Siwa aukesi paikalle ilmestyi musta auto. Mustasta autosta nousi 2 miestä. Toinen oli melkein kaksimetrinen blondi ja toinen lihaksekas arpinaama irokeesi hyyppä. Molemmilla oli mustat puvut. Alice ja Rika katsoivat tyyppejä.
"Mitä noi tyypit mahtaa täällä tehdä?", Rika sanoi ihmetyksissään.
Tyypit tulivat Alicea ja Rikaa kohti.
"Mitä nyt tehdään...", Alice kuiskasi.
Blondi kaivoi aseen taskustaan.
"Kädet ylös!", Hän sanoi.
Alice ja Rika nostivat kätensä ylös.
"Jotain rosvoja varmaan...", Alice kuiskaisi.
"Enpä nyt tiädä, muistuttavat jotain agentteja.", Rika kuiskasi takaisin.
Tyypit sitoivat Rikan ja Alicen köysiin. Sitten Blondi avasi suunsa:
"Bifu lähetti meidät, kuulimme, että tulitte hakemaan täältä keksejä, vakkareiden suosikkikeksejä, me aioimme estää aikeenne.", Blondi sanoi.
"B-Bifu se viisivuotias Bilsen ja Pofun lapsi?", Rika hämmästeli.
"Oletteko ihan sekaisin?!", Rika huusi.
"Ei, hän on älykkäämpi miltä näyttää.", Blondi sanoi hymyillen.
"Olen erittäin kummastunut...", Alice mutisi.

Lihaksekkaampi tyyppi huomasi pullokassin.
"Katoppa mitä niillä on, tyhjiä pulloja ja tölkkejä.", Hän sanoi osoittaen kassia.
Blondi katsoi kassin sisälle.
"Joo, arvioltaan noista saa 3,15€", Blondi sanoi viisalla äänensävyllä.
"Sillä hinnallahan saamme mangan!", Lihaksekas innostui.
"Totta, otetaan pussi!", Blondi tokaisi ja nappasi pussin.
"Sinne menivät tölkit... mitä nyt tehdään.", Alice kuiskasi. hieman vittuuntuneena.
"En tiädä, mietitään ensi miten saadaan köydet auki...", Rika kuiskasi takaisin.
"Mitäs noille kakaroille tehään?", Lihaksikas kysyi.
"Ehkä olisi hyvä, jos tappaisimme ne vain heti, tuskin Bifu pahastuu.", Blondi sanoi siirtäen aseen osottamaan Rikaa ja Alicea.
"Ei, ei älä!", Alice kiljui paniikista.
"Ei odottakaa saanko toivoa viimeisen toiveen!", Rika huudahti.
Blondi kohautti olkapäitänsä.
"Mikäs siinä.", Hän sanoi.
"Saanko laulaa rakkauslaulun rakkaalleni Alicelle.", Rika sanoi.
Alice punastui täysin ja huusi:
"Nyt se turpa umpeen senkin idiootti!"
Rika vinkkasi silmää ja sanoi:
"Usko minua tämä viivästyttää heitä."
Rika alkoi laulaaman, hän lauloi. Kun hän oli laulanut kauneimman säkeistön, lihaksekas herkistyi.
"Miten voimme tappaa noin herkän laulun laulajan?", Hän kysyi Blondilta herkistyneenä.
Kun Rika oli laulanut, molemmat olivat paniikissa.
"Mitäs nyt tollo?", Alice kysyi.
"Bravo kaunis lauluesitys.", Blondi sanoi sarkastiseen äänen sävyyn.
"Mutta meillä ei ole aikaa useammille , joten hyvästi.", Blondi sanoi.

Paikalle ilmestyi polkupyörä tyyppi. Hän oli pyöräillyt pitkän matkan ja oli ihan hiessä. Hän otti kypärnäsä pois. Hänellä oli naamio, jonka alta ei nähnyt kuka hän oli.
"Tulin pelastamaan nuo 2 tuolla köysissä!", Hän sanoi.
Agenttityypit kääntyivät katsomaan pyörätyyppiä kohti.
"Nyt oikeus toteutukoon!", Hän huudahti.


Jatkuu...
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 02 Tammi 2016, 15:58

wöööw jatka nopeasti <3
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 02 Tammi 2016, 16:24

yritän mahdollisimman nopeasti saada jatkoa <3
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 02 Tammi 2016, 16:25

Ebzu No 4 = masentunut Ebzu. Kuollut kauan sitten.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 02 Tammi 2016, 20:35

2 Agenttia katsovat hölmistyneen näköisinä pyörytyyppiä.
"Sallinen esittäytyä, nimeni on Oikeusmies ja toimin oikeuden puolesta!", Polkupyörätyyppi sanoi ylpeästi.
"Noniin, ei meillä ole aikaa juttelulle meillä on vähän kiireitä.", Blondi sanoi.
Hän osoitti oikeusmiestä aseella.
"Kuka tuokin hörhö mahtaa olla?", Rika supatti Alicelle.
"En tiädä, mutta hänestä saattaa olla hyötyä.", Alice vastasi.
"Oikeus toteutukoon!", Oikeusmies säntäsi päin Blondia.
Blondi ehti laukaista aseensa, muutta Oikeusmies mottasi häntä poskeen. Hän aikoi lyödä blondia viälä kerran, mutta unohti kokonaan lihaksekkaan. Lihaksekas mies nosti hänet ilmaan ja paiskasi päin asfalttia. Oikeusmiehen suusta ja olkapäästä vuosi verta.
"Minähän en tuollaisille tyypeille luovuta, tärkeintä on ,että oikeus toteutuu!", Hän sanoi ja säntäsi päin lihaksekasta. Tämä löi oikeusmiehen käsiluun rikki.
"Olen yrittänyt, toimiminen oikeuden puolesta on tärkeintä!", Oikeusmies potkaisi Blondia ja tältä lähti taju.
"Älä lässytä turhia!",Lihaksekas löi oikeusmiestä taas.
Oikeusmiehen naama ja kädet olivat verillä, mutta hän jatkoi sinnikäästi taistelua. Oikeusmies löi lihaksekkaalta mieheltä hampaan irti. Lihaksekas alkoi huutaa kivusta, mutta mottaisi oikeusmiehen maahan.
"Kuinka kauan noi vie tappelee?", Rika sanoi ja haukotteli.
"No ajattele positiivisesti ainakin meillä on enemmän elinaikaa ja aikaa miettiä pakosuunnitelmaa.", Alice vastasi positiivisena.
"No totta tuokin.", Rika sanoi ja katsoi Alicea.
"Tärkeintä ei ole häviänkö vai voitanko vaan se, että olen antanut parhaani!", Oikeusmies sanoi lyödessään lihaksekasta mahaan.
"Et pärjää minulle!", Lihaksekas heitti Oikeusmiehen päin pylvästä ja tämä pyörtyi.
"Vihdoinkin se roska luovutti.", Lihaksekas sanoi.

Lihaksekas kaatoi Blondin päälle vettä ja tämä alkoi heräillä. Rika katsoi Oikeusmiehen naamiota, johon oli tullut ainakin 5 reikää.
"Hän näyttää hieman tutulta.", Rika ajatteli.
"Mitä me nyt tehdään?", Alice sanoi hieman paniikissa.
"Rauhoitu kaikki järjestyy, lupaan sen...", Rika sanoi lohduttavasti, vaikka ei ollut itsekkään varma miten.
Blondi otti aseensa ja lausui:
"Hoidetaan tämä p*ska nyt loppuun."

Jt käveli paikalle.
"Seis, älä koskekkaan siskooni tai toveriini!", hän huusi.
Miehet kääntyivät katsomaan Jt:tä.
"Mitä sinä muka mahdat meille?", Lihaksekas kysyi.
Jt käveli lihaksekkaan miehen luoksi ja tökkäsi tätä sormellansa. Mies kaatui maahan tajuttomana.
"Ai mitä mahdan, haluatko sinäkin tiätää?", Jt kysyi Blondilta.
"E-EI... kiitos jospa vain sopisimme tämän kiistan.", Blondi sanoi.
"Ei sopua!", Jt tökkäsi sormen Blondin mahaan ja Blondi kaatui tajuttomana maahan.
"Mitä ihmettä JT mitä sä täällä teet, miten ,mistä ja milloni sä tänne pääsit?", Alice kysyi kummastuneena.
"Ebzu auttoi minua.", Jt sanoi ja hymyili.
Hänen selkänsä taakse juoksi salaman nopeasti Ebzu.
"Juuri niin muistin viälä tämän paikan reitin.", Ebzu sanoi ylpeänä.
"Miten ehditte tänne ajoissa?", Rika kysyi hämmentyneenä.
"Lainasimme Bilsen autoa.", Jt sanoi.
"Entä miten nujersit nuo 2 agenttia?", Alice ihmetteli.
"Salainen taktiikka.", Jt sanoi ja vilautti sormessaan olevaa pientä piikkiä.
Jt ja Ebzu auttoivat Rikan ja Alicen pois köysistä.
"Häpeäisit, et saa ajaa autoa, olisit pyytänyt Sanityä!", Alice syytti Jt:tä.
"Tule Alice mennään hakemaan niitä keksejä ja palataan pulinat talolle.", Rika sanoi ja vinkkasi silmää JTlle.
Alice ja Rika lähtivät ostamaan keksejä. Keksiostoksien jälkeen agentit sidottiin köysiin ja koko porukka palasi Pulinat-talolle Jtn ajamalla autolla. Automatkalla ilta hämärtyi ja Alice ja Rika nukkuivat toisiaan vasten takapenkillä.
"Katso nyt niitä pikkuisia.", Ebzu sanoi Jtlle.
"Tiädän ne ovat suloisia.", Jt sanoi yrittäen keskittyä ajamiseen.

Kun kaikki olivat kotona ja kaikille oli selitetty päivien tapahtumat ja muut asiat he keskittyivät Bifuun, joka oli sidottu tuoliin. Mutta vaikutti taas aivan normaalilta vauvalta. Pian heidän eteensä käveli robotti versio Bifusta. Silloin kaikki tulivat yhteispäätökseen, että Robotti oli joku järjestelmällinen pahakone ja hävittivät sen.
"Onneksi rakensin tuon robotin jo aikoja sitten...", Bifu ajatteli.

Mutta tärkeintä oli, että vakkareilla oli keksejä. Kaikki viettivät iltaa syöden keksejä ja katsoen Suomi-Kanada jääkiekkopeliä. Rika ja Alice makasivat sohvalla käpertyneinä toisiinsa.
"Olet varmaan aika uupunut , muru.", Rika sanoi.
"Niin olenkin muru...", Alice sanoi.
Jonka jälkeen Rika antoi suukon Alicelle.
"Oletteko suhteessa nyt?", Kurpizza kysyi.
"Tavallaan...", Alice sanoi.
"Ei sillä väliä, kunhan juhlitaan vihdoinkin kunnon uusi vuosi 2 päivää myöhässä vain!", Santiny sanoi innostuneena.
"Trotski mitä jos kokeilisimme jotain digitaalista tänään?", Santiny ehdotti Trotskille.
"Sopii mainiosti.", Trotski sanoi.
Bilse ja Fuffe muhinoivat Bilsen huoneessa sängyllä, Empty, Ebzu, JT ja Siiliö pelasivat korttipelejä. Alice, Rika, Morso ja sinisiipinen olivat ulkona räjäyttelemässä raketteja. Kurpizza etsi Pofua. Ja Pofu oli wcssä lukemassa lehteä. Kaikki olivat yleisesti ottaen onnellisia ja viettivät onnellisen myöhäisen Uuden vuoden. Herra X oli metsässä nuotion äärellä pienen omatekoisen rakennelman luona. Hän silitteli oravaa, joka oli kesysti tullut hänen syliinsä.
"Kyllä tämä ilman Bilseäkin menee.", Hän totesi.

[Loppu]
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 02 Tammi 2016, 22:31

Höh! Loppui liian nopeasti.

Mutta Pulinoiden perinteen mukaan kommentoin: Bravo! :clap:
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 02 Tammi 2016, 22:54

alice_dolly kirjoitti:Höh! Loppui liian nopeasti.

Mutta Pulinoiden perinteen mukaan kommentoin: Bravo! :clap:


Jee! :D
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Fnfn » 02 Tammi 2016, 22:55

Bilse on hyvä kokki mutta pelkään suhteemme kaatuvan melko pian.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ihaa » 02 Tammi 2016, 23:14

Olen vessassa lukemassa lehteä XD Hyvä keksintö
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: 2016

ViestiKirjoittaja morso97 » 03 Tammi 2016, 01:18

Ihan hauska tarina mutta miksi minusta pitää erikseen mainita että olen homo vaikka kaikkia muita voi parittaa sukupuolesta riippumatta? :lol:

PS Korjaisit yhdyssanavirheet
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 03 Tammi 2016, 11:22

morso97 kirjoitti:Ihan hauska tarina mutta miksi minusta pitää erikseen mainita että olen homo vaikka kaikkia muita voi parittaa sukupuolesta riippumatta? :lol:

PS Korjaisit yhdyssanavirheet


Koska melkein kaikki muut ovat bitä. :D
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja Ihaa » 03 Tammi 2016, 12:36

Yurika_ kirjoitti:
morso97 kirjoitti:Ihan hauska tarina mutta miksi minusta pitää erikseen mainita että olen homo vaikka kaikkia muita voi parittaa sukupuolesta riippumatta? :lol:

PS Korjaisit yhdyssanavirheet


Koska melkein kaikki muut ovat bitä. :D


Ei? Alista en ole varma, minä en taida olla, Oce on ja Fuffe on, ja ehkä sinä, mutta muut eivät ole?
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: 2016

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 03 Tammi 2016, 12:45

Fufu kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:
morso97 kirjoitti:Ihan hauska tarina mutta miksi minusta pitää erikseen mainita että olen homo vaikka kaikkia muita voi parittaa sukupuolesta riippumatta? :lol:

PS Korjaisit yhdyssanavirheet


Koska melkein kaikki muut ovat bitä. :D


Ei? Alista en ole varma, minä en taida olla, Oce on ja Fuffe on, ja ehkä sinä, mutta muut eivät ole?


Minä ollon bi.
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 03 Tammi 2016, 15:42

Fufu kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:
morso97 kirjoitti:Ihan hauska tarina mutta miksi minusta pitää erikseen mainita että olen homo vaikka kaikkia muita voi parittaa sukupuolesta riippumatta? :lol:

PS Korjaisit yhdyssanavirheet


Koska melkein kaikki muut ovat bitä. :D


Ei? Alista en ole varma, minä en taida olla, Oce on ja Fuffe on, ja ehkä sinä, mutta muut eivät ole?


No Bilse nyt on sellainen homopoika, joka tykkää naisistakin. <3 <3 <3

Ja muut nyt ovat vähän niin ja näin. <3
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50

Re: 2016

ViestiKirjoittaja SpaghettiPapytus » 03 Tammi 2016, 15:43

alice_dolly kirjoitti:
Fufu kirjoitti:
Yurika_ kirjoitti:
morso97 kirjoitti:Ihan hauska tarina mutta miksi minusta pitää erikseen mainita että olen homo vaikka kaikkia muita voi parittaa sukupuolesta riippumatta? :lol:

PS Korjaisit yhdyssanavirheet


Koska melkein kaikki muut ovat bitä. :D


Ei? Alista en ole varma, minä en taida olla, Oce on ja Fuffe on, ja ehkä sinä, mutta muut eivät ole?


Minä ollon bi.


Bi-tiimi!

Kuva

Vaikka sateenkaarilippu on kivempi. :D
Avatar
SpaghettiPapytus
 
Viestit: 4833
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 22:50


Paluu Kirjasto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron