Pofun paritusketju

Täältä löytyvät upeaakin upeammat suolistotarinat ja muut luovat tuotokset.

Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Ihaa » 01 Tammi 2016, 19:34

Minä paritan teitä, ette te minua. Ja jokainen viesti sisältää yhden parituksen.

Aloitetaan Rapesta.

Ensimmäinen paritus

Pulinoissa oli siivouspäivä. Santiny komenteli siivoamaan sitä ja tätä ja vielä tuotakin, vaikka suurinta osaa ei huvittanut ollenkaan. Silti kaikki siivosivat suurella tahi vähemmän suurella antaumuksella. Ja koko päivän siivouksen jälkeen kaikki tietenkin olivat hyvin väsyneitä, ja nukahtivat nopeasti.
Yöllä kuitenkin koko Pulinatalo havahtui siihen, että jokin rymisteli talossa pitkin ja poikin, ja kun Trotski meni katsomaan, oli hirvi murtanut ulko-oven, ja oli nyt sisällä. Ja sisällä ollessaan se oli ehtinyt sotkea koko keittiön.
Trotski alkoi yrittää varovasti paimentaa hirveä ulos, mutta Sinisiipinen sattui paikalle. Hän unenpöpperössä luuli hirven olevan mörkö, joten hän kirkaisi, ja pelästytti hirven, joka alkoin juosta taloa ympäri.
Aamulla tunnelma oli alhaalla. Koko eilisen siivous oli mennyt hukkaan, joten tänään olisi uusi siivouspäivä. Ja kun Raippari kuuli tämän, hän päätti viettää koko päivän ullakolla, ettei hänen tarvitsisi tehdä mitään.
Aamupalan jälkeen muiden lähtiessä siivoilemaan kiipesi Raippari muilta salaa kierreportaita unohdettujen kerrosten läpi aina ullakolle päin. Ja mitä ylemmäs hän kulki, sitä paksummaksi kasvoi pölykerros, ja sitä pahemmin maalipinta oli lohkeillut. Ja ullakolla ei edes ollut maalia. Eikä ilmeisesti valokatkaisintakaan, sillä vaikka Raippri kuinka etsi, ei sitä löytynyt, joten hän käpertyi nurkkaan, ja melkein nukahti sinne.
Muutamaa hetkeä myöhemmin hän säpsähti siihen, että joku toinenkin oli tulossa ullakolle. Hän nousi nopeasti pystyyn, ja oli juuri menemässä piiloon, kun kuuli äänestä sen jonkun olevan jo ylhäällä. Nurkka oli kuitenkin kovin suojaisa paikka, joten hän päätti jäädä sinne.
Se vaikutti viisaalta päätökseltä aina siihen asti, kunnes tämä jokin henkilö alkoi kävellä nurkkaa kohti. Raippari yritti pidättää hengitystään, ettei häntä huomattaisi, mutta askeleiden kumina kertoi tulijan olevan lähempänä ja lähempänä. Hän ei ollut huomannut vielä Raipparia, sillä ullakon pineys oli läpitunkevan mustaa.
Ja henkilö lähestti lähestymistään, kunnes oli jo melkein kiinni Raipparissa. Tulija napsautti valot päälle, ja enimnäisenä Raippari tajusi olleensa koko ajan valokatkaisijan vieressä. Seuraavaksi hän tajusi, että Sinisiipinen tuijotti häntä metrin päästä.
Hetken he siinä seisoivat ja vain tuijottivat toisiaan. Sitten Raippari tajusi, kuinka kipeästi hän kaipasi läheisyyttä, joten hän meni Sinisiipisen luokse, ja suuteli tätä varovasti. Ja sitten hän suuteli uudestaan. Sinisiipinen oli hyvin hämmentynyt, mutta lähti kuitenkin mukaan suuteluun.
Illalla Raippari ei voinut irrottaa katsettaan Sinisiipisestä. Sinisiipinenkin katseli Raipparia yllättävän paljon. Muut eivät kuitenkaan huomanneet mitään, eivät silloinkaan, kun Sinisiipisen mennessä nukkumaan ilmoitti Raipparikin menevänsä nukkumaan, ja seurasi Sinisiipistä tämän huoneeseen. Voitte vain arvailla, mitä siellä tapahtui, kun Raippari lähti sieltä yöllä hyvin euforisen oloisena.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Ihaa » 01 Tammi 2016, 19:59

Järjestyksessään toinen paritus

Raippari ei ollut nukkunut yöllä kunnolla kuin muutaman tunnin, sillä hän oli salaa suurimman osan yötä ollut Sinisiipisen huoneessa. Mutta silti hän heräsin samoihin aikoihin kuin muutkin, ettei aiheuttaisi epäilystä. Vaikkakin väsynyt hän muidenkin silmiin oli, mutta ei ainoa. Monia muitakin väsytti.
Ja aamulla aika pian jotkut menivät huoneisiinsa nukkumaan, kun eivät halunneet hereilläkään olla. Ja niin päätti Raipparikin mennä nukkumaan, mutta aamiasen aikaan olivat huoneet tapaansa vaihtaneet paikkaansa, ja Raippari ei muistanut sitä, vaan meni siihen huoneeseen, mikä oli hänen huoneenaa paikalla. Silmät puoliummessa häb käpertyi möykkyisen peittonsa alle, mutta huomasi peiton alla jo olevan jonkun. Nukkumatti kuitenkin vei voiton, ja Raippari nukahti saman peiton alle.
Sänky oli kuitenkin ahdas, joten he nukkuivat aivan kylkikyljessä, ja kun VeH heräsi, hän huomasi olevansa poski kiinni Raipparin poskessa, ja karjahti pelästyttäen Raipparin hereille.
Hetken he siinä töllistelivät toinen toisiaan, mutta totesivat olevansa molemmat vielä väsyneitä. Näin ollen he kävivät molemmat taas nukkumaan VeH Raipparin kainalossa.
Myöhemmin samana päivänä VeH ja Raippari nähtiin istumassa käsi kädessä katsomassa televisiota, ja illan mittaan he nukahtivat toisiaan vasten, ja aamulla Raippari herätti VeHin pusulla poskelle.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Fnfn » 01 Tammi 2016, 20:11

Perin vaivaannuttavaa luettavaa.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 01 Tammi 2016, 20:24

Hyr! Järkyttävää. :D Ei tarinamielessä lähelläkään hyvää, mutta koska tavoitteena on vain parittaa niin ihan sama.
Jos itse olisin tehnyt paritusketjun (en kyllä tiedä miksi olisin) niin keskittyisin enemmän kuvailuun, ja tekisin pidempiä pätkiä. Kuitenkin kun ideana on vain parittaa, niin jää aika laimeaksi jos vain selostaa tapahtumat. Kuvailua ja enemmän vaivaannuttavia tapahtumia. Kiusalliset paritukset saa kiusallisuuden huippuun lisäämällä kiihkeyttä ja yksityiskohtia... 8-)
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 01 Tammi 2016, 20:35

En tahdo lukea. Äläkä parita minua kenellekään.
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Ihaa » 01 Tammi 2016, 20:36

Parittamisen ilosta paritus

Oli kaunis päivä. Puut ja maa kimaltelivat lumisina ja koskemattomina yön lumisateen jäljiltä. Kohta maassa kuitenkin näkyi jalanjälkiä.
Raippari ja Bilse tarpoivat lumihangessa, sillä he aikoivat mennä tiirailemaan lintuja. Matka olisi pitkä ja päivä lyhyt, mutta lintumiehet aikoivat hyödyntää ajan mahdollisimman hyvin, joten he lähtivät jo aikaisin aamulla ehtiäkseen lintutornille valoisaan aikaan.
He kävelivät ja kävelivät läpi lumisen metsän, ja kauneuden lumoamina he heittäytyivät itsekin vallan kepeiksi. He puhelivat leppoisasti ja rauhallisesti, mutta pian puhe vaihtui innokkaaksi ja odottavaksi. Ja pikkuhiljaa he alkoivat odottaa päivältä muutakin kuin lintuja.
Matkallaan he kuitenkin törmäsivät puroon, jota he eivät paksun lumikerroksen alta nähneet, ja jää murtui puron päältä heidän tallatessaan sille. Kumpikin vajosi polviaan myöten lumeen ja veteen, ja kun Bilse vielä kompastui ja kaatui puroon, päättivät he lähteä takaisin Pulinatalolle.
He kävelivät ja kävelivät jäissään, ja tunnelma oli kylmä. Ei leppoisaa jutuskelua tahi onnellista narua, vaan jöreitä katseita ja vaitonaisuutta, ja toisinaan lyhyitä urahduksia, kun jompikunpi osui kiveen.
Pulinatalolla oli yhtä eloisaa kun aina. Leikittiin ja loikittiin, ja kun jöröttävät lintubongarit saapuivat takaisin, ei kukaan muu huomannut, kuin Herra X. Bilse kiersi takaovesta päästäkseen nopeammin omaan huoneeseensa, ja Raippari meni tavallisen eteisen kautta, jonne Herra X ryntäsi tuomaan viltin kuultuaan Raipparilla olevan kylmä. Ja kun Herra X asetteli peittoa Raipparin harteille, Raippari tunsi palavaa halua halata Herra X:ää kiitokseksi. Ja kun hän halasi, Herra X hämmentyi hieman, varsinkin kun Raippari antoi hänelle pusun poskelle. Ja kun Raippari kääntyi lähteäkseen, huusi Herra X häntä odottamaan, ja suuteli tätä tämän kääntyessä suurella antaumuksella.
Varttia myöhemmin ohikulkumatkalla ollut Morso löysi kaksi poikaa homostelemasta eteisen lattialta, ja lupasi olla kertomatta Bilselle, mikäli hänkin saisi homosteluseuraa. Raippari ja Herra X lupasivat, mutta jatkoivat niin antaumuksella, etteivät tajunneet kuinka Morso oli kaivanut kameran esille. Eivätkä edes sitä, kuinka Bilse käveli eteisen ohi, kunnes tämä tuli irrottamaan Herra X:än ja Raipparin toisistaan, ja lähti pois nyyhkyttäen, kuinka Herra X oli pettänyt hänet olemalla jonkun muunkin kanssa.
Herra X tajusi erheensä, ja meni lepyttelemään Bilseä. Näin ollen Raipparin ja Herra X:än jutusta ei tullut mitään, sillä Herra X rakasti Bilseä enemmän. Raippari masentui kovasti, ja meni nyyhkyttämään sohvalle.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Atrytone » 01 Tammi 2016, 20:49

Parita mut Santinyn, Fuffen, Trotskin, Occen, Kurpizzan tai itsesi kanssa.
Viimeksi muokannut Atrytone päivämäärä 01 Tammi 2016, 20:50, muokattu yhteensä 1 kerran
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 01 Tammi 2016, 20:50

Fufu kirjoitti: Varttia myöhemmin ohikulkumatkalla ollut Morso löysi kaksi poikaa homostelemasta eteisen lattialta, ja lupasi olla kertomatta Bilselle, mikäli hänkin saisi homosteluseuraa.


Lol :lol:

Kekseliäät muuuten nuo otsikointien värit... :angel:
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Ihaa » 02 Tammi 2016, 00:33

Uusi paritus, tavallaan

Raippari oli katsellut Alicea jo monta päivää. Alice oli vaistonnut Raipparin tuijotuksen selässään. Hän ei enää kestänyt sitä tuijotusta, vaan meni kysymään suoraan Raipparilta, jolloin tämä myönsi olevansa kiinnostunut Alicesta. Alice hämmästyi kovin, sillä kukapa hänestä olisi kiinnostunut. Mutta sitten Raippari hätäpäissään lisäsi, että hän oli kiinnostunut Alicesta vain ihmisenä ja piti tästä vain ihmisenä. Alice ei jotenkin kai käsittänyt tätä, vaan tuijotti Raipparia läpitunkemattomalla katseella yhä lähempänä ja lähempänä hänen naamansa, kunnes Raippari käännähti kannoillaan ja lähti juoksemaan Alicea pakoon.
Raippari juoksi aina keittiöön asti, ja piiloutui kaappiin. Ja hän mietti, mitä jos Alice ei uskoisi häntä, vaan saisi tietää hänen ihastuneen tähän. Mutta Ali tiesi sen jo, ja hän huusi kaapin ulkopuolella tietävänsä Raipparin olevan ihastunut ja että hän tiesi myös Raipparin olevan kaapissa.
Raippari pelästyi Alicea niin, että meinasi jo jyrsiä tiensä ulos kaapista, mutta totesi sitten ettei se ollutkaan hyvä idea. Niinpä hän nopeasti hyppäsi ulos kaapista, ja kaatoi vahingossa Alicen alleen. Alice ei kovinkaan pitänyt tästä, kunnes tajusi, että hän oli alla, ja yritti paeta. Raippari huomasi tämän, ja pakeni itsekin.
Ebzu oli katsellut tapahtumia sivusta ja huusi: "Mä niin shippaan teitä!"
Kun Raippari ja Alice kuulivat tämän, he pysähtyivät. Ali meni mulkoilemaan Ebzua, ja Raippari pakeni pöydän taakse. Sitten Ebzu alkoi jahtaamaan Alia, ja ajoi tämän Raipparin luokse.
Ja kun Ebzu tarpeeksi kauan käski Raipparia ja Alicea suutelemaa, he suutelivat, että Ebzu vaikenisi. Mutta he huomasivatkin sen olevan mukavaa, joten he jatkoivat, ja Ebzu toljotti, ja alkoi mätkiä Raipparia. Raippari pakeni, ja Alice pakeni hänen kanssaan.





Älkää tappako, en kirjoittanut kerralla, joten ajatus katkeili.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 02 Tammi 2016, 00:44

1. "Alice hämmästyi kovin, sillä kukapa hänestä olisi kiinnostunut."
TÄH? En minä noin ajattele. Jopa "kukapa ei hänestä olisi kiinnostunut", (kuten ekaksi luin :D ) sopisi paremmin kuin tuo.

2. Ebzu ei todellakaan shippaa/shippaisi meitä... :lol:
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 02 Tammi 2016, 08:23

alice_dolly kirjoitti:1. "Alice hämmästyi kovin, sillä kukapa hänestä olisi kiinnostunut."
TÄH? En minä noin ajattele. Jopa "kukapa ei hänestä olisi kiinnostunut", (kuten ekaksi luin :D ) sopisi paremmin kuin tuo.

2. Ebzu ei todellakaan shippaa/shippaisi meitä... :lol:

Shippaan kaikkea kaikille
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja alice_dolly » 02 Tammi 2016, 11:28

Ebzuli kirjoitti:
alice_dolly kirjoitti:1. "Alice hämmästyi kovin, sillä kukapa hänestä olisi kiinnostunut."
TÄH? En minä noin ajattele. Jopa "kukapa ei hänestä olisi kiinnostunut", (kuten ekaksi luin :D ) sopisi paremmin kuin tuo.

2. Ebzu ei todellakaan shippaa/shippaisi meitä... :lol:

Shippaan kaikkea kaikille


Melkoinen tuuliviiri sinäkin. Lue eiliset wappi-viestimme uudelleen.
hyaah? hyaah.
Avatar
alice_dolly
Vihamieli
 
Viestit: 322
Liittynyt: 04 Helmi 2015, 18:38
Paikkakunta: Lounas

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Ihaa » 02 Tammi 2016, 13:06

Kepeämpi paritus

Santiny katsahti kelloa. Oli jo puoliyö. Vielä hän ei kuitenkaan malttaisi mennä nukkumaan. Vielä pitäisi räpeltää pleikkarin kanssa. Vielä tämä yksi taso. Ja ehkä toinenkin.
Kello oli nyt jo kolme. Voisi mennä nukkumaan, Santiny ajatteli. Tai mitä turhia. Jos vielä muutaman tason pelaisi. Pleikkari hyrräsi tyytyväisenä.
Oli jo aamuyö. Santiny totesi, että nyt kyllä kannattaisi jo mennä nukkumaan. Ja hän antoi hyvänyönsuukon pleikkarille, ja sanoi:
"Niin kauan kuin sinä toimit ja olet yhteistyöhaluinen, minä lupaan antaa sinulle aikaa ja rakastaa sinua. Ja kun sinä hajoat, minä korjaan sinut." Ja niin Santiny meni nukkumaan, ja hänen herätessään hän laittoi pleikkarin päälle, ja se surisi tyytyväisenä Santinyn alkaessa pelaamaan.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja Santiny » 02 Tammi 2016, 13:14

Shhhh Xboxini tulee kateelliseksi! Se muutenkin tuijottaa minua alakuloisen syyllistävästi koska vietän liikaa aikaa tietokoneeni kanssa.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Pofun paritusketju

ViestiKirjoittaja kiekkoilija94 » 03 Tammi 2016, 22:01

Hajosin tuolle pleikkari jutulle. :DDDDDD
It does not do to dwell on dreams and forget to live, remember that. - Albus Dumbledore
Avatar
kiekkoilija94
The most excellent Potions master
 
Viestit: 327
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 19:23
Paikkakunta: Turenki, Kanta-Häme, Etelä-Suomen Lääni


Paluu Kirjasto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron