[Jatkoa edellisestä osasta]
"Minusta meidän ei kannata mennä tuonne, sillä sinne katosi jo monta teille tietymättömille", sanoi hiljainen ja kuiskiva ääni kaikkien vakkareiden takaa. Kuitenkin kun moni käänsi katseensa sinne, ei siellä ollut ketään. Ja tämän johdosta viimeisimmillekin vakkarintolvanoille oli selvää, että tässä oli nyt jonkin sortin koiria haudattuna, ja kun ne kaivaisivat itsensä pois haudastaan, vakkarit tippuisivat sinne. Mutta koska vakkarit eivät ole sellaisia, että he hylkäisivät toiset vakkarit, niin pakkohan se olisi selvittää, mistä tässä kaikessa on kyse.
Selvittämiseen he eivät äkkiseltään keksineet mitään muita keinoja, kuin mennä tähän oletettuun Siiliön huoneeseen, joten niinpä Bilse käskytettiin pitämään ovea auki, ja sisään astelivat JT, Fluttershy ja Empty, mutta kuten aiemminkin, ovi omatahtoisesti läimähti kiinni, mutta tällä kertaa Bilsen käsi jäi oven väliin. Ovi pusersi itseään tiukasti kiinni, ja väri valahti Bilsen kasvoilta. Onneksi kuitenkin Fluttershy oli ollut valppaana, ja meni työntämään ovea sen verran auki, että Bilse sai vedettyä kätensä pois ovenraosta.
Ja niinpä nekin vakkarit jäivät Siiliön huoneeseen hetkeksi. He toki yrittivät palata muiden luokse, mutta joka kerta kun oven avasi, paljastui sen takaa tyhjä käytävä. Empty kuitenkin sai jostain päähänsä, että heidät olisi helpompi löytää Siiliön huoneesta, kuin seikkailemasta pitkin sokkeloita. Siispä porukka päätti kivi-paperi-saksien avulla jäädä ainakin toistaiseksi Siiliön huoneeseen.
Oven sulkeuduttua Trotski riensi ovelle, ja avasi sen. Taas tyhjää. Ehkäpä sinne ei kannattaisi enää mennä, sillä se oli kadottanut jo kahdeksan vakkaria, ja Siiliö ja Alicekin saattoivat olla kadonneet sinne. Mutta kuinkas he muuten selvittäisivätkään tuota salaisuutta, kuin menemällä sinne.
Fuffe kuitenkin sai idean. Jos he lykkäisivät ovesta sisään jotakin, ja kävisivät sitten katsomassa, onko se oikeassakin Siiliön huoneessa. Lähellä ei kuitenkaan ollut mitään jonkin kokoista irtaimistoa, joten vakkarit päättivät lähteä hakemaan jotakin. Ensin he aikoivat toki vain lähettää Oocen yksin hakemaan jotakin, mutta sitten he joku (ei Joku) totesi, että parempi olisi pysyä ainakin näköetäisyydellä muihin, kun tilanne oli mikä oli. Ja niinpä vakkarit lähtivät letkana ohti Atrytonen huonetta tiputtaen aina yhden vakkarin kerrallaan matkasta, mutta kuitenkin näköetäisyydelle toiseen vakkariin.
Ja niin mentiin takaisin ylös, ja ensimmäinen tavara, minkä kukaan sai käsiinsä, oli Kurpizzan runovihko, joka oli täynnä keksimuruja. Kaikki arvelivat, että se kelpaisi hyvin, sillä ei kukaan lukenut koskaan Kurpizzan runoja, ja niitä jäi kuitenkin vielä varmaan kymmenen vihollista, joten tuskimpa tämä yksi vihko kovin tärkeä olisi.
Ja niin palattiin takaisin maagisesti ilmestyvälle ovelle, ja vihko heitettiin huoneeseen ja ovi suljettiin ja avattiin uudestaan. Vihko ei ollut kadonnut. Tästä VeH summasi, että ehkäpä elottomat olennot eivät kadonneet.
Ebzu, Kiekkoilija, Morso ja Sinisiipinen olivat tyhjässä käytävässä. Takaisin palaamisesta he eivät hyötyisi, joten he päättivät jatkaa käytävää takaisin Atrytonen huoneeseen. Olivathan he toki hämmentyneitä siitä, että aiemmin siellä olleet vakkarit olivat kaikonneet kuin neula Itämereen, mutta eivätpä he oikein muuallekaan päässeet.
Kun he olivat palanneet takaisin siihen pieneen huoneeseen, he tulivat yhteistuumin siihen tulokseen, että nyt jokin oli hullusti. Atrytonen huoneen tilalla oli kidutuskammio.
"Vähänkö siisti! Tällaisen minä haluan meillekin", huusi Ebzu juoksennellen ympäri kidutuskammiota sekavasti kuin piripäinen erivaluuttaissusi. Sinisiipinen seurasi esimerkkiä, ja alkoi tutkiskella kidutuskammiota, ja löysi nopeasti vasaran terävällä piikillä. Hän raahasi siitä eteenpäin koko ajan mukanaan. Hän ei laskenut sitä edes silloin, kun löysi jonkinmoista mönjää, joka huusi kun sitä tökkäsi, ja puraisi sitten tökkijää. Sinisiipinen tökki mönjää haltioissaan kaksin käsin, muttei silti laskenut vasaraa kädestään.
Sillä välin Morso ja Kiekkoilija rauhakseltaan tutkivat huonetta, ja yrittivät hillitä Ebzua, joka ilmeisesti halusi koskea kaikkeen, maistaa kaikkea ja ennen kaikkea leikkiä kaikella. Ebzu myös nopeasti huomasi seinällä olevan hyllyn sisältävän purkeittain verta, ja hän alkoi aukomaan purkkeja, haistelemaan niitä, ja muutamaa hän maistoikin.
"Tämä on Atrytonen verta!", huusi Ebzu pääkallopurkin kohdalla. "Tämä maistuu aivan yhtä paljon kieliopilta, kuin Atrytonen veri!!!"
"Olet siis... maistanut Atrytonen verta aiemmin...?
"
"No totta kai olen! Pakko oli saada tietää, miltä kielioppifanin veri maistuu", vastasi Ebzu sen kummemmin miettimättä, kuka häneltä oli kysynyt jotakin.
"Ehkä Atrytone... kenties on vielä täällä?"
Alice ja Siiliö astelivat ränsistyneeseen huoneeseen, ja päättelivät sen olevan ensimmäisen polven vakkariaikojen huone. Huoneen tarkoitusta toki oli hankala selvittää, sillä huoneessa ei yksinkertaisesti ollut mitään. Seinät toki olivat hyvin saastaiset ja lattia kalteva, mutta kaiken lian takaa erotti seinien olleen joskus ehkä valkoiset.
Huoneessa ei kuitenkaan ollut paljon nähtävää, joten he arpoivat summanmutikassa menevänsä kaarevan seinän ovesta. Se ei kuitenkaan ollut hyvä idea, sillä tämä huone oli kai typötäynnä vettä, joka tulvahti heidän päälleen heti oven autessa. Onneksi vesi kuitenkin jatkoi matkaansa kaltevalla lattialla kohti käytäviä. Tai ei oikeastaan. Puolimatkassa se päätti kuitenkin hypätä. Se hyppäsi ikkunaa päin rikkoen sen, ja lätsähtäen suurin osa ikkunasta maahan.
Alice ja Siiliö olivat toki hyvin hämmentyneitä veden kummallisesta käytöksestä, mutta vielä enemmän heitä ihmetytti huone, josta vesi oli saapunut. Se oli Pulinoiden keittiö. Ja se oli mustavalkoinen.
[Jatkuu...
Tahi sitten ei ~_~