Pulinoissa oli rauhallinen päivä. Aurinko paistoi kirkkaasti huuruisen ikkunan läpi keittiöön, jossa vakkarit olivat syömässä. Tai ainakin suurin osa oli. Ainakin Kurpizza ja Atrytone puuttuivat, samoin kuin kaikki unohdetut vakkarit.
Aamu kului, ja unohdetut vakkarit kävivät muiden huomaamatta keittiön pimeissä nurkissa syömässä, mutta vielä kahdeltatoistakaan ei kukaan ollut nähnyt vilaustakaan Kurpizzasta ja Atrytonesta. Ei se ketään sentään vielä huolettanut, mutta kun kolmeltakaan heitä ei vielä oltu nähty, lähetti Santiny vakkaripartioita etsimään kadonneita.
Partioita lähetettiin sinne, tänne ja tuonne, mutta kun kaikki paikat oli käyty läpi, alkoi vakkariväki huolestumaan, ja etsimään VeHin johdolla johtolankoja siitä, minne nämä kaksi olivat kadonneet. Ensin johtolankoja tietenkin lähdettiin etsimään heidän huoneistaan. Vakkarit etsivät ja etsivät, mutta eivät löytäneet kovinkaan paljon. Toki Kurpizzan huoneesta löytyi epämääräinen pino kaikenlaisia vihkoja täynnä runoja, joita kukaan ei kuitenkaan jaksanut alkaa lukemaan.
Mutta sitten tehtiin suuri löytö Atrytonen huoneessa. Oikeastaan se tehtiin vahingossa. Bilse näet oli kyllästynyt etsimään, ja istahti sängylle. Ja nojatessaan takanaan olevaan epämääräisen värisen seinän päällä olevan merirosvolipun kohtaan, tunsi hän hänen päänsä osuneen nappiin. Seinästä avautui mekaanisesti ovi, ja kun Bilse tarkisti merirosvolipun alta, siellä todellakin oli jonkinmoinen nappi, jonka painallus ilmeisesti avannut seinän salaoven.
Atrytonen huonetta tutkineet vakkarit hämmästyivät kuullessaan salaoven narisevan avautumisen, ja kokoontuivat nopeasti kaikki sen lähelle.
"Ehkä meidän pitäisi tutkia se", ehdotti Fuffe.
Vakkarit menivät ovesta sisään, ja katsoivat epäillen. Oven takana oli siis pieni huone, josta lähti käytäviä joka suuntaan, oikealle, vasemmalle, koilliseen ja yläviistoon. Ja nämä käytävät haarautuivat vielä toisiksi käytäviksi, enemmän tai vähemmän kalteviksi ja oudoiksi portaiksi ja joistakin lähti vielä tikapuitakin noin suunnilleen ylös tai alas. Osa käytävistä oli myös hyvin koukeroita ja epätodellisen oloisia, ja monilla käytävillä luki seinällä jotain, kuten 'kidutuskammioon →', 'kirjastoon ↑' tai 'Siiliön huoneeseen ↓→'.
Kaikki katselivat hämilleen ympärilleen, ja osa kuiski hiljaa keskenään.
"Ehkä nämä ovat Pulinoiden unohdettuja huoneita ja tiloja...", sanoi VeH.
"Onko minun huoneeni unohdettu!?", kysyi Siiliö osoittaen käytävää, jonka seinällä luki 'Siiliön huoneeseen ↓→'.
"Eikös sinun huoneesi ollut ylemmässä kerroksessa?", kysyi Sinisiipinen.
Ja kaikki muut totesivat samaa, mutta Alice sai ensimmäisenä sanottua, ettei se silloin voinut pitää paikkaansa.
Ja kun vakkarit siinä pohdiskelivat, totesi Bilse, että ehkä muutkin vakkarit kannattaisi hakea paikalle. Niinpä matkaan lähetettiin Muoviomena, joka sattumalta oli mukana. Eihän Muoviomenaa kuitenkaan mihinkään tarvittu, sillä hän oli jo melkein unohdettu vakkari, eikä oikeastaan koskaan sanonut mitään.
Kun Muoviomena oli hakemassa muita vakkareita paikalle, lähtivät Siiliö ja Alice selvittämään, pääsikö sitä erästä käytävää pitkin Siiliön huoneeseen. Käytävä kuitenkin oli hyvin lyhyt, ja sen päässä oli tikkaat, joista pääsi alas. Siispä he kapusivat tikkaat, ja jatkoivat siellä olevaa käytävää, ja päätyivät käytävän päähän.
"Umpikuja...", sanoi Siiliö, mutta kun Alice kosketti seinää, siihen ilmestyi ovi. Ja kun Alice avasi sen, oli sen takana Siiliön huone, ja heidän avaamansa ovi oli huoneesen nähden siinä, missä ovi yleensäkin oli. Ja pelkäämättä ollenkaan, he astuivat Siiliön huoneeseen, ja Siiliö varta vaaten piti ovea auki, mutta se paiskahti kiinni, aivan kuin sillä olisi ollut oma tahto. Ja ovi horjuttu Siiliön tasapainoa, jolloin tämä kaatui lattialle, ja kaatoi tuolin mukanaan.
"Auts!", lattia vingahti. "Eikö sinulla ole mitään tapoja! Päivät pitkät sinä kävelet ylitseni, etkä sinä koskaan kuuntele, vaikka joka ikinen päivä valitan sinulle, kuinka se tekee kipeätä! Mutta ei, sinä et kuuntele!"
Siiliö ja Alice katsoivat hämmentyneenä lattiaa. Sitten he katsoivat toisiaan. Sitten he katsoivat ovea. Kumpikin käveli sitä kohti niin varovaisin askelin kuin pääsi, ja kun he avasivat sen, oli siellä se sama käytävä, josta he olivat tulleet.
Ja he lähtivät kävelemään sitä pitkin. Se oli samanlainen, kunnes...
"Missä muut ovat?", Alice kysyi.
"En tiedä", Siiliö vastasi.
Ja kun he saapuivat siihen pieneen huoneeseen josta kaikki käytävät alkoivat, tajusivat he jotain olevan vinossa. Siitä huoneesta ei päässyt Atrytonen huoneeseen. Siitä pääsi vain johonkin ränsistyneeseen huoneeseen.
Sillä välin oli Muoviomena hakenut puuttuneet vakkarit paikalle, ja he olivat pällistelleet sitä pientä huonetta joka kantilta. Pikkuhiljaa he kuitenkin alkoivat huolestua, kun Alice ja Siiliö eivät olleet palanneet. Varsinkin Rika oli oikein teennäisen huolestunut, itki suuria krokotiilin kyyneliä, ja vollotti, kuinka hänen rakas Alicensa oli kadonnut teille tietämättömille, eikä kukaan tehnyt mitään.
Ja kun oli pitkä hetki kulunut, päätti Rika lähteä etsimään Alicea, ja muut päättivät lähteä mukaan. Rika kuitenkin jänisti pian, ja palasi takaisin siihen pieneen huoneeseen.
Muut kävelivät aina käytävän päähän asti, ja kun siellä tuli vastaan umpikuja, he hämmentyivät. Ebzu alkoi huudella Siittiö-setää ja sitten hakata seinää, ja silloin seinään ilmestyi ovi kuin tyhjästä. Ebzu hämmentyi siitä kovin, ja asteli tarmokkaasti sisään Siiliön huoneeseen, samalla kun Morso seisoi ovella, ja piti sitä auki.
Ovesta ehti kulkea sisään vain Kiekkoilija ja Sinisiipinen, kunnes ovi omalla tahdollaan taas läimäytti itsensä kiinni.
Siiliön huoneeseen jääneet menivät takaisin ovelle, ja avasivat sen. Siellä ei ollut ketään. He seisoivat hetken ovella, ja ovi läimähti taas kiinni jättäen heidät käytävään, jota he sitten lähtivät kävelemään.
Mutta aika ilmeisesti kulki omituisesti, sillä vakkarijoukko joka oli jäänyt Siiliön oven ulkopuolelle, pällisteli muutaman sekunnin tapahtunutta, kunnes Trotski meni avaamaan oven uudestaan. Huone oli tyhjä.
[Jatkuu... toivottavasti]