Kaukana tuolla jossakin noin - Suolistoruno

Täältä löytyvät upeaakin upeammat suolistotarinat ja muut luovat tuotokset.

Kaukana tuolla jossakin noin - Suolistoruno

ViestiKirjoittaja Ihaa » 11 Kesä 2016, 08:22

Kaukana tuolla jossakin noin, takana puitten, kaukana
Polkuja ristiin rastiin johtamatta minnekkään reitteinä unohdettuina
Vaan josko kerran kulkisit edes yhtä polkua mieli avoinna
Se johtaisi Pulinataloon, joka on olemassa syövereissä ja kaukana kaikesta, unohdettuna

Metsä pimeä ja synkkä nielee sinut ja sylkee ulos tavallisen tallaajan
On metsä vaarallinen, kun sisäänsä jättää erilaisen tarpojan
Metsä on suuri ja puinen, joten sisään on jäätävä onnen arpojan
Pois ei päästä useimmatkaan voi, vaan kunnes itse näkee aikansa loppuvan

Vaan talo keskellä metsää turvapaikaksi eksyneille voisi toimia
Antaa harhateille eksyneille enkeleille ja muillekin taas voimia
Vaan vaikka se siltä joskus näyttää voisi ulkopuolisen silmiin, tekee se paikka silti kaikista vaan heikompia
Pois lähteä nyt voi, vaan useat kokevat vierotusoireita armottomia

Kun mieli yhtenä ja toimivana taloon silloin kauan sitten saapui
Voi sitä nyt muistella lämmöllä, ennen kuin mieli jo heilui
Aluksi värisi ja särisi vähän vaan ja se vaan suureni ja suureni, koska siihen kaatui
Ja mitä kauemmin vaan jatkoi ja voimiaan antoi, oma tulevaisuus silmissä maatui

Pois paetkaa vaan, elämänne on taas mallillaan kun pahan taakseen jättää saa
Yö valvottu takana ja tuumaillessa siinä uusi aamu ja uusi sivu edessä aukeaa
Jos et vielä lähde, joku puolestasi sen sivun vielä kirjoittaa
Mutta siinä on se ainoa tulevaisuus, joten kaikki äkkiä paetkaa


Spoiler: näytä
Jåå eli älkää vetäkö tämän vuoksi sitruunaa perseeseen. Kiitos.
Älkää myös ottako tosissaan.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Paluu Kirjasto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron