Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

Täältä löytyvät upeaakin upeammat suolistotarinat ja muut luovat tuotokset.

Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 08 Kesä 2015, 14:48

Spoiler: näytä
Paras tapa saada inspiraatiota suolistotarinoihin on vannoa, ettei enää kirjoita yhtäkään. Taputtakaa, jos saan tämän loppuun.


Kurpizza otti muita vakkareita päähän.
Mikäli mahdollista, hän oli jälleen astetta sekaisampi kuin viime kesänä.
Toisaalta hän ei enää jutellut Trotskin kanssa kyseenalaisista jutuista, ellei GTA V:ssä esiintyvää homoutta lasketa oudoksi asiaksi.
Hän ei vain ollut toipunut Nassesta. Tai Pulinoiden paikan vaihdoksesta. Tai viime kesän trollailuista. Tai lukiosta. Tai Kummittelusta. Oikeastaan hän ei ollut toipunut mistään. Viimeinen niitti oli se, kun Kurpizzan mummo osti hänelle hirvittävän neonvärikkään-porno-uutistenlukija kukkamekon ja uhkasi ehdottaa, että Kurpizza pistäisi sen päällensä. Kurpizza hautasi mekon vaatehuoneensa nurkkaan ja toivoo, ettei kukaan enää kuukauden päästä muista sitä. Hänen mummonsa kuitenkin vainosi häntä soittelemalla vaatien, että Kurpizza pistäisi sen karsean hökötyksen niskaansa.
Hän sekosi.
Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin Sinisiipisen Best selleriksi (kyllä, selleriksi!) nouseessa Pimeät Päivät -suolistotarinassa, vaan kuten Kurpizza nyt vain voi seota. Hän puki päivävaatteet ylleen, jos muisti ja joi sitten joka aamu kupin mustaa kahvia, jonka jälkeen hän laittoi kuulumaan musiikkia. Sitten hän lauloi ja hyppeli edestakaisin joskus useitakin tunteja yhteen putkeen. Lopulta hän kyllästyi, rupesi imuroimaan, väsyi ja keskusteli sitten Trotskin kanssa homoudesta ja liikennevalojen ampumisesta.
Loppujen lopuksi aika ongelmatonta (Herra X:n mielipidettä ei kysytty)

Ongelmia ilmaantui vasta sitten, kun hänen olisi pitänyt laittaa eräs tärkeä paperi talteen.

Eräs suomi24:n työntekijä, nimeä ei tiedetä, joku Saaga tai Matti varmaankin, koputti uusien Pulinoiden oveen vaativasti. Hän yllättyi, kun ex-luotsi tuli avaamaan oven musta t-paita ja kietaisuhame yllään sekä toisessa kädessä aseenaan imurin varsi.
"Onko sivuston ylläpitäjä paikalla?" suomi24 ihminen kysyi kohteliaasti.
"Eip." vastasi Kurpizza ja lisäsi jotain silmälasipäisten salaliitosta.
"Onko täällä ketään luotettavaa henkilöä, jolle voisin antaa tämän kirjeen?" suomi24 ihminen jatkoi sinnikkäästi. Kurpizza vilkaisi taakseen. Paikalla olivat hänen lisäkseen Raippari ja Pofuksio.
"Eip." hän toisti ja lisäsi jotain epämääräistä liittyen poroihin. Suomi24 ihminen katsoi epätoivoisesti kahta muuta vakkaria ja Raippari heltyi ensin.
"Minä voin ottaa sen!" hän sanoi iloisesti. Jokin ajatuksen pilkahdus kävi suomi24 ihmisen mielessä.
"Oletko varma? Kuka olet? Vaikutat jotenkin hämärästi tutulta..."
"Olen Yurika." vastasi Raippari. Ja koska suomi24 ihmiset eivät ole koskaan käsittäneet, että raeppavika, suolistohomoraippari, rainbowdash120 ja Raippari ovat samoja henkilöitä, niin hän ojensi tärkeän kirjekuoren entiselle trollille. Kurpizza yritti protestoida selittämällä jotain epämääräistä Apulannasta. Raippari otti kirjekuoren vastaan, kiitti ja sanoi vievänsä sen turvaan huoneeseensa.
Kurpizza puisti tuohtuneena päätään muistellen edellistä kesää ja lähti hypähdellen keittiön suuntaan.
Raippari ja Pofuksio hyvästelivät suomi24 ihmisen ja Raippari kiikutti kirjeen turvaan jonnekin, josta kukaan ei sitä löytäisi.

Parin tunnin päästä Pulinoissa oli jo vilkkaampaa ja rento puheensorina, koskien itikoita ja muita verenimijöitä (kirjoittaja ei vieläkään ymmärrä, miksi lakimiehet kiinnostaisivat Biologinalkua, mutta kaipa ne ovat ihan hyödyllisiä ottaen huomion Bilsen radikaalin luontoystävän X:n) leijui ilmassa.
"Nimeni on Ruma-Ruba Korpela, turpiin vedän kaikkia..."
"Pää kiinni!"
"Jos nakkikioskilla soitat poskea, niin poskeen alkaa koskea..."
Häijy kinan alku päättyi siihen, kun muut alkoivat uhkailemaan mikropizzoilla.

Fnfn (jonka ulkonäkö erosi viime kesästä melko radikaalisti kasvoissa olevien punaisten viirujen takia. Kukaan ei ole täysin varma, mitä ne ovat, mutta ne ovat ilmiselvästi äärimmäisen taiteellisia ja hienoja) maalasi päivänkakkaran kuvia sohvalla nukkuvan Morson kasvoihin. Morso oli pitkään ollut pelätyimpiä vakkareita valkoisten hiushapsiensa ja creepyn hymynsä takia. Lopulta hän oli kertonut olevansa homoseksuaali, jolloin kaikki hyväksyivät hänet porukkaan. Siltikin, aina joskus aamuisin löydettiin olohuoneen nurkista ja pöytien alta pelosta kyyristeleviä vakkareita, jotka öisellä vessareissullaan olivat unenpöpperössä nähneet Morson. Ajan kuluessa nämäkin tapaukset olivat vähentyneet.

"Hei." Santinyt tervehti. Hän oli kelmeä ja vapisi aavistuksen, koska hänen oli tänään ollut pakko poistua Pulinoista hakemaan Muumilimsaa läheisestä Siwasta. Kaiken kauheuden lisäksi hän oli joutunut keskustelemaan samaan kauppaan eksyneen suomi24 ihmisen kanssa. "Yksi wanhan suolen työntekijä kertoi minuun törmättyään tuoneensa tänne jonkin tärkeän kirjekuoren."
Hiljaisuus lankeni Pulinoihin ja Morso aivasti, jolloin hänen valkeat hiuksensa sotkeentuivat vihreään maaliin.

"Minä otin sen." Raippari kertoi iloisesti. Muutamat henkäisivät kauhistuneena. "Vein sen talteen." Raippari jatkoi.
"Voisitko hakea sen minulle?" Santiny kysyi, eikä osannut pelästyä kauhistuksen henkäyksistä. Raippari nyökkäsi innostuneena. Hän ryntäsi huoneeseensa.
Kului hetki.
Toinen.
Kului varttitunti.
Puolituntinen.
Santinylle alkoi tulla huono-olo. Maali haisi pahalta ja Morso näytti saaneen tappavan päivänkakkararokon. Jokutyyppi käveli ohi, katsahti sohvalle ja juoksi karkuun.
Empty pyysi Fuffea maalaamaan hänelle valtavat, mustat viikset. Fnfn maalasi. Ebzu käveli ohi, näki Emptyn ja juoksi naurua pidätellen siihen suuntaan, minne JT oli hetkeä aiemmin juossut.
Tunnin kuluttua huoneeseen menosta Raippari käveli ulos surkean näköisenä.

"En muista, mihin laitoin sen."

Morso heräsi sarjaan läimähdyksiä, jotka sattuivat melkein samaan aikaan. Hän nosti kauhistuneena päätään ja näki suurimman osan peittäneen kasvonsa. Morso käänteli päätään saadakseen selville läimäyksien alkuperän, kunnes näki Emptyn läimäisevän kätensä otsalleen. Ahaa, Morso ajatteli, ja jatkoi nukkumista. Hän mietti, miksi hänen kasvojensa iho tuntui jotenkin oudolta, mutta onneksi se ei unta haitannut.

-Jatkuu-
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja pofuksio » 08 Kesä 2015, 15:00

Hienoa :D
Tämä on vain yksi osa minua
Avatar
pofuksio
 
Viestit: 2031
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 21:51
Paikkakunta: En ole varma, mutta tämä on joko komero tai kaappi

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Herra X » 08 Kesä 2015, 15:13

Ihan kiva. :clap:
Herra X
 

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 08 Kesä 2015, 15:31

-Jatkuu-

Nähtyään Raipparin huoneen, kukaan ei enää syyttänyt häntä kirjekuoren hukkaamisesta, vaan kaikki kummastelivat, kuinka Raippari itse löysi huoneesta ulos. Huone näytti ahtaalta ja ylivärikkäältä, koska seinät oli tapetoitu täpötäyteen ponien, Pofuksion ja animehahmojen kuvia. Joka paikassa oli erisuuruisia valokuvapinkkoja, kirjotuspöytä lainehti animefiguureista ja lattialla oli nilkkoihin asti ponijuttuja. Raipparin sängyllä oli ponipehmoleluja, mikä sai Herren huomauttamaan jotain niin (hänen omien sanojensa mukaan "jumalallisen") nerokasta, ettei sitä tässä voida mainita.
"Öhm." Fnfn sanoi sovittelevasti muiden nikotellessa. "Muistatko yhtään, mihin laitoit sen kirjekuoren?"
"Laitoin sen joko pöydälle tai jonnekin kirjahyllyyn. Se on saattanut pudota lattiallekin." Raippari selitti onnettomana.
"Missä tuolla on kirjahylly?" Trotski kysyi hämmentyneenä.
"Se on tuo korkeampi paperikasa tuossa." veikkasi Atryone.
"Eikä ole!" Raippari älähti tuohtuneena. "Se on vaatekaappini! Kirjahylly on toisella seinustalla!"
Empty kurtisti naamaansa niin, että maalatut jumboviikset näyttivät Hitlerin nenäkarvoilta. "En kyllä yhtään ihmettele, ettet löydä tuolta mitään."
"Meidän on autettava Raipparia." Santiny summasi. "Se paperi on aika tärkeä."
"Apu tosiaan olisi tarpeen." Raippari sanoi virnistäen. "Mutta sängyn alle ei saa katsoa, sillä siellä on minun ja Pofun yksityisviestit."
"Kuka sinne haluaisi katsoa?" Trotski kysyi.
"Miten se voidaan välttää, kun sängyn alla olevat paperit ovat valuneet keskelle lattiaa?" Herre kysyi. Sitten hän kohautti olkapäitään. "Mikä ei tietenkään ole minun ongelmani, sillä en aio mennä tuonne saastaiseen poniluolaan."

Syntyi ongelma, kun oikein kukaan muukaan ei halunnut mennä sinne.
Raippari lupasi kirjoittaa Pofuksiolle rakkausrunoja ja rakentaa hänelle alttarin, niin Pofuksion oli pakko suostua.
Biologinalku lupasi auttaa lintukuvaajakollegaansa ja puhui Herra X:kin mukaan.
Fnfn lupasi maalata ahkerimmalle siivoojalle hienot kasvomaalaukset.
Empty, Herre, Trotski ja Kurpizza pakenivat paikalta.
Atryonea ei kiinnostanut siivoaminen, mutta hän halusi juttuseuraa ja jäi norkoilemaan paikalle.
Santinyn mieleen juolahti karmea ajatus; Pitäisikö hänenkin mennä auttamaan? Mutta seuraava ajatus rauhoitti häntä mukavasti. Hän oli pääjehu täällä. Hän oli valinnut kaksi valvojaa juurikin siivoamaan sotkuja, joita hän ei halunnut siivota. Hän voisi määrätä valvojat siivoamaan apuna.

Morso havahtui taas hereille. Hän yritti haukotella, mutta kasvolihakset eivät jostain syystä liikkuneet kunnolla. Hän nosti päätään nähdäkseen, mihin hän oli herännyt ja näki Santinyn raahaavan äänekkäästi protestoivia valvojia, Trotskia ja Kurpizzaa, kohti Raipparin huonetta. Tilanne näytti äärimmäisen kummalliselta, kunnes Morso näki Rapparin huoneen. Oliko Ebzu raivostunut Raippariin lopullisesti ja käynyt kippaamassa parin kaupungin paperinkeräyslaatikot Raipparin huoneeseen? Siltä se ainakin näytti. Santiny viskasi valvojat huoneeseen ja lupasi siivouspalkaksi Muumitikkarin kummallekin. Kuului kiroamista. Morso käänsi päätään ja näki Emptyn ja Herren kävelevän ruotsia puhuen siitä suunnasta, mistä Santinykin oli ilmestynyt. Emptyllä oli jotain outoa naamassaan. Morso kurtisti kulmiaan, mikä tuntui edelleen kumman vaikealta. Hänen leukaansa kutisi.
Sitten kun Empty ja Herre pysähtyivät tuijottamaan sen näköisinä, kuin Morsolle olisi kasvanut hirven sarvet. Kun Herre mutisi jotain sen suuntaista kuin "...plöö.", niin Morsoa alkoi epäilyttämään koko touhu. Hän hieraisi silmiään. Kasvojen iho tuntui oudolta. Siitä lähti palasia. Oliko hänellä hilsettä koko naama täynnä??

-Jatkuu, pitää mennä-
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja morso97 » 08 Kesä 2015, 15:40

Aika hyvä :D :thumbup:
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja pofuksio » 08 Kesä 2015, 16:12

Upeaa :mrgreen:
Tämä on vain yksi osa minua
Avatar
pofuksio
 
Viestit: 2031
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 21:51
Paikkakunta: En ole varma, mutta tämä on joko komero tai kaappi

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Santiny » 08 Kesä 2015, 17:16

Repesin.
Tiedätkö minä vihaan siivoamista ja olisin vähintään yhtä huono arkistoija :D Tärkeät paperit ovat kaikki yhdessä isossa lahjakassissa, josta sitten yritän keksiä, missä kohtaa kassia tarvitsemani lippulappunen mahtaa olla.
Kuva
I have decided to do motorsports because I don't have to get up there so early in the morning. -Kimi Räikkönen
Avatar
Santiny
Almighty Admin
Almighty Admin
 
Viestit: 2152
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 15:05
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 08 Kesä 2015, 17:50

-Jatkuu-

"Mitä naamassani on?" Morso huudahti panikoiden.
"Rauhoitu." Herre vastasi. "Ei se spitaalia ole, vaikka se siltä näyttääkin."
Morso pomppasi kauhistuneena ylös ja juoksi lähimpään vessaan. Kuului vihaisia huutoja, Fluttershy haukkui Morsoa tirkistelijäksi ja luullen häntä Norskiksi yritti pieksää hänet. Morso huusi ensiksi, että ovi pitäisi laittaa lukkoon, sitten kuului kauhun kirkaisu (kirjoittaja veikkaa hänen nähneen peilikuvansa) ja sitten kuului tömähdys.

Siivoaminen sujui aluksi ihan hyvin. Mutta sitten, kuten arvata saattaa, ongelmat alkoivat. Kurpizza aiheutti ensimmäisen ongelman. Hän nimittäin oli laittamassa roskiin jotain Raipparin aivopierulappusia, jolloin Raippari hermostui, sillä nyky-Pulinoissa oli tapana laittaa asiattomat laput arkistoihin. Kurpizza ei tätä käsittänyt, ahdistui, ja rupesi kiroilemaan. Bilse ei tykännyt siitä, että Kurpizza kiroili, mutta kun hän valitti asiasta, Kurpizza löi häntä ponipehmolla, mikä sitten oli Trotskista tavattoman hauskaa. Siivousta jatkettiin, ja aina kun kukaan ei katsonut, Kurpizza tunkaisi jonkun ponikuvan bittitaivaaseen. Atryone saatiin lahjonnalla ja suostuttelulla auttamaan, mutta häntäkin rupesi ahdistamaan ja vaivaamaan koko sotku. Lopulta hän kilahti ja sytytti suuren läjän papereita palamaan. Hän päästeli suustaan toinen toistaan kimeämpiä "Paskaa paskaa" huutoja. Raippari kilahti lopullisesti ja ryntäsi kynnet ojossa kohti Atryonea aikomuksenaan repiä häneltä silmät päästä.

Tilanne olisi varmaan päässyt pahaksi, ellei Empty olisi tajunnut hakea vaahtosammutinta, jota Herre sitten hyödynsi oppimiensa tietojen pohjalta. Hän kalautti Rapen tajuttomaksi ja suuntasi vaahtosammuttimen suhuutusosan Atryoneen päin ja tyhjensi sen hänen päällensä. Atryone lopetti huutamisen, aloitti yskimisen ja tuli järkiinsä. Tulipalon sammutti Bilse, hän otti yhden Raipparin pehmoleluista ja hakkasi sillä liekit sammuksiin. En pysy laskuissa monesko ongelma, mutta kaikkea muuta kuin viimeinen oli se, että pörheä yksisarvispehmolelu näytti nyt puoliksi kärventyneeltä Terminaattorilta. Empty ja Herre saivat asiakseen hävittää se iäksi. (Trotski pelästyi kuoliaaksi löydettyään sen mökiltään)

Raippari heräsi siihen, kun Fnfn liimasi hänen päässään olevaan kuhmuun laastarin ja oli maalannut hänen poskeensa kuvan miniatyyri-Pofusta. Hän vääntäytyi ylös. Atryone istui nurkassa hänen tiedelehtiensä kanssa. Toinen tasapainotteli avonaisena hänen polviensa päällä, sitä Atryone luki, toinen oli rulalla hänen kädessään (kun Raippari kysyi asiasta, hän tajusi sen olevan sitä varten, että lehtirullalla Atryone häätää ne, jotka koittavat häiritä hänen lukemistaan). Trotski soitti Satumaata harmonikallaan, tosin kappale kuulosti olevan vielä harjoitteluvaiheessa. Muut siivosivat. Tai siis, Herra X ihasteli ponikuvia, Pofu piirteli seinille sydämiä ja Kurpizza siirteli papereita pinosta toiseen höpisten hiljaa itsekseen.

Siivotessaan Raipparin ponilangan tuotoksia, Pofuksio löysi Herren antaman meetwursti paketin. Makkarat olivat vihreitä ja näyttivät siltä, että lähtisivät lähtökäskystä laukkaamaan nopeampaan kuin olisivat laukanneet elävinä. Pofuksio ei koskenutkaan pakettiin, teeskenteli vain, ettei ollut huomannut sitä.
Seuraavaksi paketin näki Herra X, joka ilmoitti sitten suurta halua mennä siivoamaan huoneen vastakkaista puolta.
Raippari katsoi pakettia hetken, ja pelkäsi saavansa syövän, joten hän ei koskenut siihen.
Kurpizza kysyi, mitä paketille kuuluu ja melkein saatuaan vastauksen, laittoi sen keskelle lattiaa, jotta joku muu päättäisi sen kohtalosta.
Trotski teeskenteli, ettei nähnyt koko pakettia.
"Oletteko huomanneet, että täällä on tämmöinenkin?" Bilse kysyi vastuuntuntoisena ja roikotti kahdella sormella epäonnista, hyljeksittyä, meetwurstipakettia. Kaikki puistivat päätään. Bilogi laittoi paketin roskiin.

"SE LÖYTYI!" Pofuksio hihkaisi ja heilutti löytämäänsä valkeaa kirjekuorta, joka oli osoitettu Pulinoiden pääjehulle. Kaikki huokaisivat helpotuksesta. Morso, joka oli rämpinyt ylös vessasta Fnfn:n pestyä hänen naamansa, kysyi loukkaantuneena, miksi Atryone löi häntä lehdellä.

Kaikki vakkarit änkesivät keittiöön innostuneena kuulemaan, mitä kirjeessä sanottaisiin. Santiny kääri paperin juhallisesti auki, huolimatta valvojista, jotka kitisivät tikkareiden perään ja nyysivät lopulta turhautuneina yhden pullon Smurffilimsaa Santinyn varastosta.
"Viikonloppuna hakkeroidaan Suomi24-aineistoja..." Santiny aloitti.

-Jatkuu-
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 08 Kesä 2015, 18:49

-Jatkuu-

Viestissä, jonka uteliaat voivat lukea spoilerista
Spoiler: näytä
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13619064
sanottiin, että Suomi24 päästäisi tutkijoita tutkimaan Suoliston keskusteluja. Tutkimuksen järjestänä toimii kuulemma kristillisdemokraateista tuttu Päivi Räsänen, jolta loppui ideat asioiden kieltämisten suhteen ja päätti tutkia siis nuorten moraalikäsityksiä.
Silloin vakkarit ymmärsivät kaksi asiaa.
1) He olivat kusessa.
2) Nyt oli maanantai.
Hälinä ja huuto syntyi siitä, kun suurin osa tajusi vain toisen näistä asioista, paitsi Raippari, joka tajusi toisen asian lisäksi yhden pehmolelunsa kadonneen. Fnfn huusi kimeän fanityttökirkaisun ja kaikki vaikenivat.
"Soita niille!" Fnfn älähti Santinylle. Santiny soitti. Kaikki pidättivät hengitystään aluksi, mutta minuutin päästä oli viimeistenkin vedettävä jälleen henkeä. Raippari nyyhkytti hiljaa pehmolelunsa perään Pofun kainalossa.

Hetken kuluttua Santiny lopetti puhelun alistuneena.
"He ovat jo lähettäneet tutkimuksen Räsäselle." hän sanoi hiljaa. Raipparikin lopetti ulinansa ja Atryone nosti nenänsä pois lehdestä. "He löysivät kaikki suolistotarinat sekä kesien 2013 ja 2014 sekoilut." Santiny jatkoi.
"Se on loppu nyt." Jokutyyppi totesi synkästi. Tarkoittaen lähinnä sitä, että päivänkakkarat olivat kadonneet Morson kasvoilta.
Masentava hiljaisuus jatkui.
"Tehtäisiinkö jotain hyvää ruokaa, nyt ihan viimeistä kertaa?" Pofuksio ehdotti. Hitaasti kaikki myöntyivät ehdotukseen.

Jotain hyvää ruokaa, kysymys onkin, mitä ruokaa.
Pofuksio ja Kurpizza eivät kuulemma tienneet mitään puurohiutaleiden ja myslien katoamisesta.
Herre kertoi, että feministit olivat murtautuneet Pulinoiden keittiöön ja syöneet kaikki makkarat ja popcornit hitaasti, vähän kerrallaan. Muiden tuijottaessa epäuskoisena, hän lisäsi, että paras tapa pelotella feministit pois on laittaa kerällään oleva puutarhaletku kuistille. Se kuulemma näyttäisi käärmeeltä ja ajaisi kutsumattomat vieraat pois.
Kurpizza ja Trotski saivat tehtäväkseen kiikuttaa vesiletkun kuistille. Assassin tappoi sen seuraavana yönä luultuaan sitä boaksi.
Pakastemarjat olivat kadonneet myös, ja Kurpizza selitti arktisista rotista, jotka söivät pakastemarjoja ja asuivat pakasteessa.
Ebzu lisäsi, että kyseiset rotat söivät myös jäätelöä.
Bilse ja Herra X vakuuttivat, että arktisia rottia oli olemassa ja että ne syövät myös pullia ja leivoksia.
Trotski tunnusti lopulta, että Putinin vakoojat olivat murtautuneet Pulinoihin viime viikolla ja että he olisivat räjäyttäneet ohjuksilla koko talon, ellei Trotski olisi kokannut heille venäläistä ruokaa ja antanut heidän juoda vodkaa puolta pulloa.
Jokutyyppi täsmensi, että itseasiassa kyseiset venäläiset olivat juoneet koko vodkapullon ja syöneet sienisalaatin jääkaapista.
Fnfn selitti, että venäläiset olivat murtautuneet hänenkin huoneeseensa ja vaatineet häneltä vakkareiden karkkikätköjen avaimia.

"Missä kaikki kurkut ja porkkanat ovat?" Pofuksio kysyi silmäillessään Santinyn olan yli jääkaappia.
"Norski vei ne, kun se kävi täällä kyläilyllä." VeHkuli sanoi.
"Itse asiassa, Norski heitettiin kaappiin ja porkkanat ja kurkku myös." täsmensi Empty.
"Sitten venäläiset kidnappasivat Norskin." Trotski sanoi.
"Ja lähettivät hänet Siperiaan." jatkoi Raippari.
"Entä mitä he tekivät porkkanoille ja kurkuille?" Sinisiipinen kysyi huolestuneena.
"Ne olivat kuulemma jotenkin epämääräisiä, joten he postittivat ne ruotsalaisille." Morso tiesi.
"Mitähän ruotsalaiset sanoivat siihen?" Santiny kysyi itsekseen.
"He ostivat laitteita, joilla voisi salakuunnella venäläisiä." ilmoitti Biologinalku, joka luki uutisia.
"Entä mitä tapahtui perunoille?"
Kukaan ei tiennyt.

Lopulta he päättivät tehdä pizzaa. Pohjan teossa oli se ongelma, että vehnäjauhot olivat kadonneet mystisesti, onneksi Empty tiesi, missä ruisjauhoja säilytettiin. Kananmuniakaan ei jäänyt ylimääräisiä, koska Kurpizza viskeli niitä jokaisen niskaan, joka uskalsi kertoa huonoja vitsejä. Oikeastaan, hänellä oli niin huono sihti, että hän useammin osui pilkkaajan vieressä olevaan vakkariin.
Lopulta aavistuksen palanut pizzaa etäisesti muistuttava teos otettiin uunista ulos ja vakkarit kerääntyivät pöydän ympärille "viimeiselle ehtoolliselle", kuten Herre asian ilmaisi. Parempi ehkä, etten kerro, miten se meni. Pahemmilta riehumisilta kuitenkin vältyttiin, mitä nyt pari tyhjillä pulloilla käytyä sotaa sohvan herruudesta sekä muutama vakkari kastui yhden neropatin heitettyä ämpärillisen vettä heidän niskaansa.

Yöllä kaikki menivät nukkumaan ja Herra X löysi kadonneet perunat sängystään. Ne olivat piiloutuneet venäläisiä sinne!

Aamulla Biologinalku vääntäytyi ylös ja tunkaisi yhden palan jotain pizzaa muistuttavaa mikroon ja väänsi huomaamattaan liikaa aikaa. Hän istahti väsyneenä pöydän ääreen ja avasi ensitöikseen Iltalehden. Yllätyksekseen hän ei löytänyt yhtään uutista liittyen Suolisto-tutkimukseen. Mikrosta kuului pamahdus, kun pizzapala räjähti ja parissa huoneessa herättiin sydän kurkussa ja muutama säntäsi heti sekuntia myöhemmin kaapilleen hakemaan vaihtohousuja.

Sen sijaan, että uutisoitaisiin niinkin kuluneesta aiheesta kuin nykynuorison rappiollisuus, lehdet uutisoivat Päivi Räsäsestä, joka oli jäänyt kiinni läheteltyään kiimaisia Facebook-viestejä kaikenmaailman norjalaisille ja Sahlbergeille.

Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Ainakin jonkun aikaa.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Fnfn » 08 Kesä 2015, 21:40

Oh, beautiful! :clap: Todellinen kuvaus arjestamme.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja pofuksio » 08 Kesä 2015, 21:50

Hurraa, sait tehtyä sen loppuun :D
Tämä on vain yksi osa minua
Avatar
pofuksio
 
Viestit: 2031
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 21:51
Paikkakunta: En ole varma, mutta tämä on joko komero tai kaappi

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 09 Kesä 2015, 10:21

Yksi juttu vain! Arktiset rotat syövät vain vanilijajäätelöä!
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 09 Kesä 2015, 11:28

Ebzuli kirjoitti:Yksi juttu vain! Arktiset rotat syövät vain vanilijajäätelöä!


Pyydän anteeksi, meidän rottamme ovat joskus kyllä syöneet muutakin jäätelöä...
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Ebzuli » 09 Kesä 2015, 11:43

Kurpizza kirjoitti:
Ebzuli kirjoitti:Yksi juttu vain! Arktiset rotat syövät vain vanilijajäätelöä!


Pyydän anteeksi, meidän rottamme ovat joskus kyllä syöneet muutakin jäätelöä...


Mutta ovatko ne arktisia?
"Onnittelut, se on terve poika. Vai onko se sittenkin tyttö..?"
"Onnea, synnytys meni hyvin, vaikka tyttö onkin ilmiselvä kommunisti, suosittelen antamaan adoptioon."
Avatar
Ebzuli
Eppu Paranormaali
 
Viestit: 1485
Liittynyt: 27 Helmi 2015, 13:03
Paikkakunta: Ulottuvuus C-137

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 09 Kesä 2015, 12:01

Ebzuli kirjoitti:
Kurpizza kirjoitti:
Ebzuli kirjoitti:Yksi juttu vain! Arktiset rotat syövät vain vanilijajäätelöä!


Pyydän anteeksi, meidän rottamme ovat joskus kyllä syöneet muutakin jäätelöä...


Mutta ovatko ne arktisia?


Jos ne asuvat pakasteessa? Aavikkorotat ovat meillä terraariossa.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Herra X » 09 Kesä 2015, 12:19

:clap: :clap: :clap: :clap: :thumbup:
Herra X
 

Re: Tutkimus, joka oli ihan Suolesta

ViestiKirjoittaja Vieras » 11 Syys 2017, 16:22

:DDD
Vieras
 


Paluu Kirjasto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron