Keskellä ei mitään -roolipeli

Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 15 Helmi 2016, 19:37

Pidän roolipeleistä, joten siksi aloitus, vaikka tiedän ettei kukaan teistä paskiaisista lue tätä.

Nonnii.
Elis idean runoilu (inspiroin tässä samalla). Koska kukaan ei suunnittele, niin keksin kaiken.

Joukko epämääräistä väkeä joutuu jostain mystisestä syystä saarelle. Saarella on suuri rakennus, jossa on kellari täynnä ruokaa ja melko kattava lääkekaappi. Saari on keskellä ei mitään eikä siellä ole paikannusvälineitä, veneitä tai xboxia yms. Suurin osa hahmoista ei voi tietää, miksi he ovat saarella (onnettomuus, tieteellinen koe, mielisairaala?) eikä siitä voida saada varmaa tietoa. Pelatessa voi keksiä sinne jotain örkkejä tai kummituksia yms. Tai fasaaneja, jos ruuan puute uhkaa. Aseita voisi olla, muttei mitään konekivääriä tai sinkoa tai panssarivaunua tai dragonlord-amulettia.

Hahmo voi olla miltä aikakaudelta (tai ulottuvuudesta) tahansa, mutta ei kiitos mitään kaiken hakkaavaa Gandalfia tai puolitemppelienkeliritaria tai Voldemortia. Taikomista voi osata, mutta mieluiten ei mitään "Ammumpa tässä nyt meteoriiteilla" -paskaa, vaan sellaista pienimuotoista. (Kun joku kuitenkin tykkää fantasiasta). Sitten voitte kehitellä jotain mielenterveyspotilaita tai lentävään spagettihirviöön uskovia hörhöjä tai vaikka pelata jollain aikamatkaaja Freudilla. <--Luulisi antavan vapauksia?

Miettikää myös, miten hahmoonne vaikuttaa elää vieraiden ihmisten (=sekavien hörhöjen) kanssa keskellä ei-mitään. Muuttuuko hahmon maailmankatsomus tai mielenterveys johonkin suuntaan? (Lähinnä hienovaraisia, pelin aikana tapahtuvia, mitä voi miettiä pelatessakin, ei siis hahmokuvaukseen tarvitse keksiä)

Jos jokin ei käy, niin kitiskää tai keksikää oma.

Säännöistä (jos jollekin vielä epäselvät);
-hahmo ei voi olla kaikista paras ja voittamaton
-et voi tietää, osuuko heittämäsi asia yms. jonkun toisen hahmoon (nukkuminen ja tajuttomuus ehkä poikkeuksia), etkä voi ohjailla toisen hahmon tekemisiä tai sanomisia.
-hahmosi ei tiedä kaikkea mitä sinäkin, eli hahmosi ei voi tietää jos joku suunnittelee hänen tappamistaan
-käyttäkää isoja alkukirjaimia, pisteitä ja pilkkuja oman kykynne mukaan selkeyden vuoksi
-älkää natseilko pilkku- ja yhdyssanavirheistä, ropet kuolevat herkästi muutenkin
-näsäviisastelut ja huomautukset yms. sulkeisiin
Spoiler: näytä
Huono esimerkki: (Eikö nyt ole kesä eikä talvi?)

-yrittäkää käydä vähintään kerran päivässä, varsinkin jos hahmonne keskustelee tai tappelee jonkun kanssa
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 15 Helmi 2016, 20:02

Keksin hahmon, jos joku muukin pelaa.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja icepicked » 15 Helmi 2016, 20:34

Nimi: Kevin Stanford
Sukupuoli: mies
Ikä: 17
Kansalaisuus: Yhdysvallat (Ohio)
Ulkonäkö: tummat hiukset, ruskeat silmät, vaalea iho
Ruumiinrakenne: hoikka, 178cm pitkä
Harrastukset: tv:n katselu, musiikin kuuntelu, tietokonepelit, lorviminen

Kevin on tylsistynyt teini-ikäinen kusiselta pikkupaikkakunnalta. Doom, Wolfenstein ja Street Fighter ovat hänen elämänsä. Hän kuluttaa aikaansa etsien biisejä kulovalkean lailla leviävästä Napster-palvelusta, katsellen tv:tä ja heiluen ympäri kyliä kavereidensa kanssa. Hän on varma, ettei halua jäädä tänne. Hän aikoo muuttaa Los Angelesiin... Tai ainakin Columbusiin. Hän on varma, että tällainen hän oikeasti on ja etteivät mutsin kaltaiset tylsimykset voi puuttua hänen elämäänsä.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 16 Helmi 2016, 09:50

Osallistun, mutta mietin vielä, millä hahmolla. Ehkä joku aiempi hahmoni jostain tekee ulottuvuushypyn.... Kahteen niistä oli panostettu kovin paljon verrattuna siihen, kuinka vähän niillä pääsin pelaamaan.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 16 Helmi 2016, 11:32

Keksin omani tänään. Ehkä.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Atrytone » 16 Helmi 2016, 15:00

Minäkin voisin osallistua. Keksin hahmon tänään.
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 16 Helmi 2016, 20:29

Otan tuon Trotskin pohjan

Nimi: Charli Dwight
Sukupuoli: nainen
Ikä: 19
Kansalaisuus: Iso-Britannia (Englanti)
Ulkonäkö: vaaleat, hieman punertavat hiukset, kermanvaalea iho, siniset silmät. Pisamia.
Ruumiinrakenne: normaalipainoinen, 164 cm
Harrastukset: bodypump ja bilettäminen, kesäisin myös tennis

Charli on englantilainen nuori nainen Manchesterista jonka elämä on ollut perin pohjin helppoa ja mukavaa eikä hän jaksa miettiä tulevaisuuttaan tai mitä hän tahtoo tehdä työkseen. Hän ei välitä juuri koulusta, vaan rakastaa hauskanpitoa ja kavereiden kanssa hengailua. Hänen ylpeydenaiheitaan on hänen huoneensa joka on vuorattu kattoa myöten poikabändien ja jalkapalloilijoiden julisteilla, sekä hänen koiransa, yorkshirenterrieri Betsy. Seurusteleminen on Charlille pakkomielle ja hän on seurustellut poikaystävänsä kanssa 10-vuotiaasta asti.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 16 Helmi 2016, 21:18

Minulla oli päättämisen kanssa ongelmia, joten...noh..

Nimi: Lucy (olen huono keksimään sukunimiä)
Sp: Nainen
Ikä: 18.
Ulkonäkö: kauniit kasvot, ruskeat hiukset, vaaleat silmät
Muuta: vegetaristi, Green peace -aktivisti, 114 seuraajaa IG:ssä, unelmoin koalojen vallankumouksesta ja kärsii tietämättään ylimääräisestä ongelmasta.

2.persoonallisuus
Nimi: Mary
Sp.: Nainen
Ikä: tuntematon
Muuta: piirtää/kirjoittaa ja puhuu itsekseen sekavia

Aloittakaa joku, en itse ehdi kunnolla!
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 16 Helmi 2016, 22:35

Lucy

Haistoin kylmän, ummehtuneen ilman. Ihan kuin turkistarhaajanatsi olisi viimeinkin toteuttanut uhkauksensa ja lukinnut meidät kellariinsa.
Sitten muistin, että olin viimeksi ollut kotona...

Vääntäydyin ylös lattialta ja havaitsin olevani jossain makuuhuoneen tapaisessa. Seinillä oli mummolasta tuttu kukkatapetti, sängyllä kukallinen päiväpeite ja ikkunoissa valkeat, läpikuultavat verhot, joita näkee enimmäkseen kauhuelokuvissa.

Huone, jonne mummot menevät kuolemaan.

Kopeloin taskujani ja tajusin kauhukseni, ettei minulla ollut puhelinta. Mitä saatanan vittua? Ryntäsin huoneen ovelle ja hämmennyin huomatessani, että se oli auki.

Päätin etsiä aluksi ulko-oven ja lähdin hortoilemaan päämäärättömästi.

(koittakaa kestää)
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Ihaa » 16 Helmi 2016, 23:43

Tulen mukaan, kun tämä on lähtenyt tästä etenemään. Hahmo olkoon seuraavanlainen:

Nimi: Tuntematon, joten kutsutaan Nollaksi
Ikä: Ei tiedä itsekään, jotain 16-20 väliltä ilmeisesti
Sukupuoli: mies
Ulkonäkö: N. 160cm, tukevarakenteinen, sotkyiset mustat melkein olkapäille ulottuvat hiukset, ruma nenä, ei mikään ihan valkoihoinen, muttei mitä tummaihoisinkaan.
Luonnetta ja muuta: Omissa oloissaan viihtyvä, höpisee itsekseen päättömiä, ei puhu mitään muiden tuntemaa kieltä. Henkilö, josta ei ole mitään hyötyä, sillä vaikka hän saattaa avuliaasti olla auttamassa, öisin hän esimerkiksi koettaa rikkoa sitä sun tätä. Sekavan oloinen. Suurimmilta osin näyttää vähä-älyiseltä, mutta oikeasti järjenjuoksussa ei ole mitään vikaa. Omaa pienimuotoisia maagisia voimia, joita ei kuitenkaan osaa hallita juuri lainkaan.
Pakka on sekasin
Avatar
Ihaa
Appelsiinikeisari
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 17 Kesä 2015, 12:00
Paikkakunta: Ihaan piha

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja icepicked » 16 Helmi 2016, 23:44

"Hei, Kev!"
Käännyn ympäri. Michael heilauttaa kättään minulle ja lähtee kaahaamaan pyörällään mäkeä alas kuin aikoisi ajaa päälleni. Asvaltille levitetty hiekka rahisee puhkeamaisillaan olevien renkaiden alla ja ystäväni kullanvaaleat hiukset leiskuvat rähjäisen lippiksen sivuilla. Käännyn pois ja jatkan eteenpäin. Michael hidastaa kohdallani yrittäen samanaikaisesti katsoa minuun ja pitää silmällä tietä.
"Minne menet?" hän kysyy.
"Kotiin, tyhmä," vastaan.
Hän hyppää pois pyörän selästä ja alkaa taluttaa lähes rikkinäistä ajoneuvoaan kävellen rinnallani.
"Tulen teille, katsotaan Pulp Fiction."
"Ei meillä ole sitä," vastaan tympeästi.
"Broidi teki minulle kasetin," hän selittää innoissaan pysähtyen kaivamaan reppuaan.
"Katso nyt," hän heiluttelee VHS-kasettia naamani edessä.
"Tule sitten," irvistän.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 17 Helmi 2016, 00:02

Charli
Havahduin syvästä unesta hereille. Ilmeisesti kova kipu ranteissa ja päässä sai minut virkoamaan sillä mieleni olisi kaivannut vielä kipeästi unta. Irvistäen kuitenkin kiskoin itseni jalkeille huomatakseni vain, että olin vaaleassa, suht karussa huoneessa. Ilmeisesti viime yönä oli mennyt pitkään.

Paitsi että... hetkinen. Miten minä tänne päädyin? En muista mitään sitten sen jälkeen kuin nousin lentokoneeseen lentääkseni enoni luokse... vai nousinko minä edes koneeseen? Ei kai kukaan aloita ennen koneeseen nousua?

Pelko kouraisi rintaani ja ryntäsin ovesta ulos. Rakennus oli jonkinlainen rantarakennus sillä se oli meren rannalla. Hyvä, ehkä eno oli hakenut minut loppujen lopuksi kentältä. En vain tiennyt että... näh, en minä mitään maantiedosta tiedä.

"BILL! Hei! Joku!" huusin.
Ei vastausta. Vain meren kohina ja sadetta enteilevät pilvet.
Jumavitunlauta minkälaista kohtelua.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 17 Helmi 2016, 13:31

Nimi: Noora Rose
Ikä: noin 20-30 Ei tiedä, koska ei muista lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja on elänyt lähinnä mielisairaalassa.
Ulkonäkö: Tummat hiukset, ruskeat silmät, normaalin pituinen, perusnätti, mutta ei millään tapaa mieleenjäävä.
Luonne: Usein hyvin etäinen ja välinpitämätön. Ei jaksa keskittyä tekemisiinsä tai muistaa asioita. Parempina kausinaan tai lääkityksen kanssa iloinen ja sydämmellinen.
Muuta: Nooran paras (ja ainoa) ystävä on hänen tulpansa Jones, joka on murhanhimoinen, päihteitä käyttävä pahojen henkien palvoja. Jones ohjaa kehoa välillä, koska Nooraa ei usein kiinnosta ulkomaailma. Jones on myös manannut kehoon Saasta-nimisen keskivahvan demonin, jonka äänen vain hän kuulee.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 17 Helmi 2016, 13:50

Käveltyäni jonkin aikaa hiekkarantaa näen suurehkon talon. Kai minun olisi pitänyt nähdä se jo aiemmin, sillä olen jonkin aikaa kävellyt sen vieressä. Mutta eihän se minun vikani ole. Vasta äskenhän minä käännyin sinnepäin katsomaan, ja sekin vain huudon takia. Joku Bill on ilmeisesti kateissa.... Ikkunasta näkyy joku tyttö, jolla ei vaikuta olevan kaikki hyvin. Heilautan hänelle kättä, ja lähetän vielä hetken mielijohteesta lentosuukon ja hymyilen. Ei ihan normaalia minulta. Jones saattaisi joskus tehdä noin iskeäkseen tyypin, mutta hänkään ei ole nyt paikalla. Nämä pilvet kai saavat minut iloiseksi....
Viimeksi muokannut jokutyyppi19 päivämäärä 17 Helmi 2016, 21:29, muokattu yhteensä 1 kerran
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 17 Helmi 2016, 20:46

Käveltyäni hetken matkaa sisämaata päin näin jättimäisen talon. Se näytti miltei kartanolle, mutta ei ollut aivan yhtä suuri, ainakaan niihin verrattuna mitä näin pienenä maaseutumatkaillessa. Siitä ei myöskään näytetty pidettävän yhtä hyvää huolta kuin kartanoista Isossa-Britanniassa, sillä talon maali hilseili ja kasvillisuus oli päässyt rehevöitymään. Mutta ilmeisesti se oli se hotelli johon meidän oli määrä mennä. Ei minun makuuni, mutta olkoon nyt. Tärkeintä oli löytää Bill jotta voisin valittaa asiasta.

"BILL!" huusin taas. Billiä ei näkynyt missään, mutta ikkunassa joku tummatukkainen nainen heilautti minulle kättään. Heti perään hän lähetti minulle lentosuukon ja hymyili. Loistavaa! Ilmeisesti joku joka tuntee minut, mutta jonka minä olen nähtävästi unohtanut. Ryntäsin sisälle taloon kysyäkseni häneltä Billin olinpaikkaa ja jos hän kertoisi minulle jotain eilisillasta...
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja icepicked » 17 Helmi 2016, 21:04

Päästyämme sisälle tyhjään taloon heitämme reppumme eteiseen. Michael lampsii olohuoneeseen ja rojahtaa sohvalle omistajan elkein.
"Kaapissa on Surgea ja Orbitzia, ota kumpaa vain," kehotan.
"Orbitzia? Eikö sen myynti lopetettu aikoja sitten?" Michael kummastelee.
"Nääh, mutsi hamstrasi niitä silloin vuosikymmenen tarpeiksi," sanon. "Autotallissa on toinen jääkaappi pelkästään niille."

Michael kohauttaa olkiaan. "Katsommeko nyt?" hän kysyy.
"Odota, käyn vessassa," sanon ja käännyn portaikkoa kohti. Loikkiessani portaita ylös kuulen vaimean sihahduksen, jonka tölkin avaaminen aiheuttaa. Käytävän päässä sijaitsevan vessan vuosikymmeniä sitten maalatut seinät hilseilevät ja hana vuotaa.

Tip tip tip.

Hiljaisuudessa ääni käy helposti sietämättömäksi, ja muistan lapsena ärsyyntyneeni jatkuvasti siitä, ettei pytyllä istuessa voinut lukea sarjakuvia, sillä ääni tunkeutui ajatuksiini. Hoidan asiani nopeasti ja pestyäni käteni jään hetkeksi katsomaan itseäni peilistä. Kulmakarvojen välissä kasvaa yksinäinen karva, mutten vaivaudu nyppäämään sitä pois, sillä tuskin se aknen keskeltä mihinkään erottuisi. Yhtäkkiä valot räksähtävät sammuksiin, ja olen jo kiroamaisillani palanutta sulaketta, kun huomaan

ääni on lakannut.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 17 Helmi 2016, 21:45

Nyt kun Jones kerran tuli mainittua, alan olla hieman huolissani. Häntä ei ole näkynyt vähään aikaan.... ainakin luulen niin. Tosin enhän minä edes muista, miksi olen täällä. Tyypillistä minulta.
Tyttö ulkopuolella on kadonnut. En tiedä, etsiikö hän reittiä tänne sisälle, vai juoksiko pakoon. Muistellessani, miltä hän oikeastaan näytti, ilmaantuu Jones viimein paikalle. "Tänne on kuulemma siirtynyt juuri joku. Ei ihan teleportti, mutta jokin vastaava," hän ilmoittaa minulle. Tyyppi löytyy kai todennäköisimmin talon vessasta, eikä edes Saasta tunnistanut, miten hän oikeastaan tänne siirttyi.
En kuitenkaan jaksa välittää siitä nyt. Kuten en siitäkään, että luulen olleeni hetki sitten ulkona.... Nyt olen sisällä, ja janoinen, joten lähden vaeltamaan juotavan toivossa.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 17 Helmi 2016, 22:44

Hortoilin ympäriinsä kiroten jokaista näkemääni kauhuelokuvaa. En löydä ulko-ovea. En tajua, miten se on mahdollista. Mieleni tekee huutaa tai hypätä ikkunasta. Ahdistumisen tunne vääntää vatsaani, sillä yleensä ahdistumisesta seuraa muistikatkoksia. Samalla tunnen jotain sairasta uteliaisuutta taloa ja talon omistajaa kohtaan.

Löydän keittiön. Tai yhden keittiöstä, luulen että niitä on ainakin kaksi. Alan hetken mielijohteesta kurkistella kaappeihin (ei kaunaa, ei morsoa..).
"Lucy, rauhoitu nyt.", sanon itselleni kurkistellessani kaappeihin.

Löydän kylmäkaapin ja kylmäkaapista kananukettipaketin. Tuijotan keltaisia, vastenmielisiä kalan muotoisia palluroita. Nenääni nousee pikaruuan oksettava haju. Käteni alkavat täristä, kun ajattelen kuinka kanoja jauhetaan kokonaisina tehosekoittimessa...

Paketin omistaja ansaitsisi turpaansa.

Istun keittiön pöydän ääreen odottamaan.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Atrytone » 17 Helmi 2016, 23:07

Jaa en saa edes hahmoa keksittyä. Ehkä on parempi olla osallistumatta.
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 17 Helmi 2016, 23:09

Atrytone kirjoitti:Jaa en saa edes hahmoa keksittyä. Ehkä on parempi olla osallistumatta.


Voit osallistua myöhemminkin. Vaikka viikon parin päästä. Tee vaikka pilkkuihin mieltynyt äidinkielen ope.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Atrytone » 17 Helmi 2016, 23:14

Kurpizza kirjoitti:
Atrytone kirjoitti:Jaa en saa edes hahmoa keksittyä. Ehkä on parempi olla osallistumatta.


Voit osallistua myöhemminkin. Vaikka viikon parin päästä. Tee vaikka pilkkuihin mieltynyt äidinkielen ope.


Joo!
Tänään me unohdetaan kaikki turha liikunta
Tänä yönä me ei tarvita tuntiakaan unta
Avatar
Atrytone
Limsamestari
Limsamestari
 
Viestit: 955
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 13:47
Paikkakunta: Panama

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 18 Helmi 2016, 08:56

Saavun jonkinlaiseen ruokasaliin. Varsin tyylikkääseen sellaiseen, vaikkakin yhtä kuolleen hajuiseen kuin muutkin huoneet. Viereisen oven takaa kuuluu kolistelua. Siellä lienee keittiö tai jotain vastaavaa.
Pöydällä on pullo punaviiniä. Eihän se pitkällä tähtäimellä janoon auta, mutta.... Etsin kaapista lasin, ja otan vielä kaksi lisää: ikkunatyypille ja keittiön kolistelijalle. Tosin mitä jos he ovatkin sama? Ja entä se Jonesin mainitsema 'siirtyjä'? Saatankin tarvita jopa neljä.... Näitä miettiessäni tosin ehdin jo kaataa lasit täyteen, joten olkoot niitä nyt kolme. Istun yhden eteen, ja jään odottelemaan.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 18 Helmi 2016, 16:55

Kuulen askelia. Vatsaani vääntää. Nousen hitaasti ylös ja lähden hiipimään kohti ovea, jonka takaa luulen äänen kuuluneen. Nukettipaketti lipsuu hikisissä käsissäni, mutta kannan sitä mukanani kuin talismaania.

(asia virheitä varmaan, mutta olen hiukan kirjoitusrajoitteinen, korjatkaa omassa viestissänne)
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 18 Helmi 2016, 21:58

Charli
Talo ei ilmiselvästi ollutkaan mikään hotelli. Ei väkisin. Olin liian väsynyt välittääkseni, ei tyypillistä minulle mutta outo turtumus palasi taas kehooni ja pääni tuntui painavalta. Otin tukea portaikon kaiteesta. Hengähdin hieman ja etsin katseellani naista jonka näin, mutta en löytänyt häntä. Hapuroin kännykkää taskustani, mutta en löytänyt sitäkään. Olisin halunnut soittaa Liamille. Liam auttaa aina minua. Liam on hyvä. Liam saa minut aina nauramaan. Liam on hyvä. Liam on täydellinen.

Olin hetken aikaa täydellisessä hiljaisuudessa kunnes kuulin ääntä selkäni takaa vasemmalta, portaikon toiselta puolelta. Katsoin ovea, en osannut sanoa mihin se vei. Hiivin hiljaa oven eteen ja painoin pääni oveen kiinni, yrittäen saada äänistä selvää. Ei mitään hajua.

Painoin rivakasti kahvaa mutta jähmetyin saman tien. Pitäisikö minun koputtaa? Eikö se ole kohteliasta? Tämä talo kaiketi kuuluu jollekin?

Lopulta päätin olla välittämättä kohteliausuussäännöistä ja riuhtaisin oven auki. Siellä istui se nainen jonka näin ikkunassa.
Viimeksi muokannut Fnfn päivämäärä 18 Helmi 2016, 22:17, muokattu yhteensä 1 kerran
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 18 Helmi 2016, 22:17

Teen toisenkin hahmon! Laitetaanko nämä yleensä samaan viestiin missä toinenkin hahmo vai...?

S
Nimi: S, muuta nimeä ei tiedetä.
Sukupuoli: nainen
Ikä: n. 30-40
Ulkonäkö: Tummat, kiillottomat kiharat hiukset, erittäin laiha, vaaleanvihreät silmät joissa vähän ruskeaa, ruskettunut, kuiva iho.

S on saarella asuva hieman hassahtanut nainen joka tykkää puutarhanhoidosta, kukista, vihannesten kasvattamisesta ja Gabriel García Márquezin romaanista Sadan vuoden yksinäisyys.

S
Paprikan kasvattamisesta sanotaan, että se on monivuotinen laji vaikka se yleensä ei pidä paikkaansa vaan paprikoita pitää kasvattaa vuodeksi kerrallaan sillä ei se uusiudu, ainakaan minulla, en tiedä teenkö jotain väärin, on joitain poikkeuksia mutta ne ovat aina poikkeuksia enkä tiedä mikä tuossa paprikassa oli erilaista kuin siinä toisessa paprikassa. Kyse on vain puhtaasti sattumasta. Koko elämä ja maailmankaikkeus on pelkästään puhdasta sattumaa väittää muut mitä tahansa. Minä olen sen nähnyt, sattuman. Mikään ei toimi niin kuin sen luulisi toimivan ja kaikki toimii aivan eri lailla. Me emme saa näyttää sitä. Meidän täytyy käyttäytyä kuin mikään ei olisi ihmeellistä tai hämmästyttävää, sillä se ei ole.

Kurkun sanotaan olevan yksivuotinen laji mutta minun kurkkuni ovat hienoja kurkkuja ja elävät syklissä monen monta vuotta, aina edellisen kurkun tilalle kasvaa uusi kurkku. Ihmeellinen on elämä mutta senhän minä jo tiedän. Minä olen ihmeellinen. Kukaan ei hoida kasvimaata yhtä hyvin kuin minä. Minä tiedän, minä kuulen.

Ovatko he jo tulleet?
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 18 Helmi 2016, 22:44

Istuskeltuani vain hetken, saapuu ikkunatyttökin sopivasti paikalle. Nousen hymyillen, ja osoitan yhtä tyhjää paikkaa, jonka edessä on lasi. "Maistuisiko viini?" kysyn, ja jatkan kohti keittiön ovea. Siellä on nyt kovin hiljaista.... Koputan oveen selvittääkseni, onko henkilö siellä vielä. "Onko siellä joku?" kysyn vielä varmuuden vuoksi. "Olisi kovin tylsää, jos joutuisimme viettämään iltaa vain kahden voimin."
"Vaikka aamuhan nyt vielä on...." lisään vähän hiljaisemmalla äänellä.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 18 Helmi 2016, 22:51

(siis kuka on ikkunanainen?)

EDIT: En tiedä missä hahmonne ovat omaani suhteutettuna.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 18 Helmi 2016, 23:56

(Kurpizza, minun ja JT:n hahmot näkivät toisensa ikkunasta joten tavallaan me molemmat kai olemme ikkunanaisia/tyttöjä toisen mielestä. Ajattelin sinun olevan keittiössä joka on yhteydessä ruokasaliin ja minä tulen toisesta huoneesta - vissiin aula- ruokasaliin?)


Charli
"Kyllä kiitos", mumisin yrittäen samalla saada kasvoilleni jotakin hymyntapaista. Mieleni olisi tehnyt huutaa ja kiroilla ja vaatia vastausta tähän kaikkeen, mutta jokin hiljensi minut.
Kävelin pöydän ääreen ja istuuduin penkille. Olin hieman hermostunut joten tarjous viinistä houkutteli. Kaadoin sitä vähän lasin pohjalle ja kulautin sen kurkkuuni. Viinin mausteisuus kutitti kieltäni ja sai ihanasti pääni tuntumaan kevyemmältä. Kaadoin viiniä hieman lisää, mutta nyt jäin vain pyörittämään sormeani lasin ympärystä pitkin. Tarkastelin huonetta ja tummatukkaista naista. Hän puhui itsekseen ja koputteli toiseen huoneeseen. Ilmeisesti täällä oli lisää väkeä?
En uskaltanut sanoa enää mitään, edes kysyä Billistä tai naisen nimeä. Olin niin ymmälläni ja... ehkä peloissani?
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 19 Helmi 2016, 00:08

(Okei, anteeksi.)

Kuulen lisää askelia ja muminaa, ilmeisesti puhetta, oven toiselta puolelta. Puristan nukettipaketin toisella kädellä itseäni vasten. Käteni tärisee. Nojaudun ovea vasten hiiren hiljaa ja yritän toisella kädellä muodostaa kuppia, jolla kuulisin paremmin.

(en tiiä, kelle Noora puhuu)
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 19 Helmi 2016, 08:09

(hän puhuu oven toisella puolella olevalle henkilölle, eli sinun hahmollesi)

Vastausta ei kuulu. Ehkä siellä ei olekaan ketään.... Avaan silti varmuuden vuoksi oven, ja näen tyypin, joka näyttää siltä kuin olisi salakuunnellut meitä.
"Huomenta sinullekin," sanon. "Oletko sinä kenties tämän talon omistaja? Ei kai haittaa, jos lainasin hieman viiniä?"
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 19 Helmi 2016, 16:24

Tuijotan tyttöä häkeltyneeni.
"Öhm...", heristän nukettipakettia hänelle epätietoisena, kun tajuan, että minulle puhuttiin.
"Huoooo...menta. En omista."
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 19 Helmi 2016, 16:57

"Samapa tuo. Istu toki. Sinullekin on jo lasi pöydässä."
Palaan paikalleni ja maistan viiniä, joka maistuu pitkälti viiniltä. En ole juomatuntija.
"Onko jompikumpi teistä kenties ikäänkuin.... siirtynyt tänne salaperäisesti? Nimittäin jos ei, tarvitsemme vielä neljännen lasin."
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja icepicked » 19 Helmi 2016, 18:03

Hapuilen pimeässä etsien ovenkahvaa mutta hätkähdän heti pois, kun käteni osuvat oveen; on kuin oven pinta olisi muuttunut. Ovi on kylmä. Kompuroin taaksepäin ja kompastun vessanpönttöön horjahtaen istumaan kannelle. En minä sulkenut kantta. Nousen jälleen seisomaan. Oikeastaan ilmakin on kylmempää.

Työnnän oven auki hämmentyneenä - niin kahva kuin lukkokin ovat poissa, ehkä olin jo avannut ne, ja ummehtunut kellarin tuoksu leijailee vastaan.
Mitä helvettiä?
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 19 Helmi 2016, 20:01

Kävelen hämmentyneenä istumaan ja juon viinilasin kerralla tyhjäksi.
"Keitä te olette?"
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 19 Helmi 2016, 21:45

"Noora Rose," vastaan, ja käännyn katsomaan ikkunatyttöä odottaen hänen vastaustaan.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 19 Helmi 2016, 22:11

"Minä olen Charli Dwight", vastasin ja katsoin hämmästyneenä Nooraa ja toista tyttöä. "Tarkoitatteko, että tekään ette oikein tiedä miten tänne joudutte? Ettekä tiedä missä olemme? Etkä sinäkään...? Kuka sinä sitten olet? " Katsoin keittiöstä tullutta tyttöä odottaen.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 19 Helmi 2016, 22:39

"Lucy.", töksäytin Charlielle. Naputin vihaisena nukettipakettia ja mulkoilin heitä.
"Tajuatteko, mitä tähän pakettiin joutuneet kanat ovat joutuneet kokemaan? Luultavasti talon, sen jääkaapin, tämän paketin omistaja on joku vitun tunteeton barbaari..!"
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 19 Helmi 2016, 23:39

"Minä muistan hyvin, miten tänne päädyin," sanon. "Kävelin vain rantaa, ja saavuin tähän taloon."
Sitten käännyn Lucyn puoleen. "Ei noihin vaivauduta oikeaa lihaa laittamaan. Moraalin kannalta voit syödä vaikka koko pussillisen. Hyväksi se tuskin on...."
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 19 Helmi 2016, 23:51

Charli
"Oikeasti? Minä vain heräsin jostain ihme rakennuksesta rannalta ja kävelin tänne. Olen Isosta-Britanniasta ja minun oli tarkoitus lentää enoni luo mutta en muista edes lentäneeni... En tajua."

Katselin Nooraa ja Lucya hetken aikaa järkyttyneenä. Miten päädyin samaan tilaan heidän kanssa? Varsinkin Lucy vaikutti olevan ihan kahjo, paasasi jotain nugeteista ja kanojen kärsimyksestä. Mikä lie ituhippi! Minä rakastin nugetteja! On ihan normaalia, että kanoja syödään ja se on vain osa ruokaketjua ja ja...
Käännyin Lucyyn päin. Parasta yrittää tulla toimeen, että saisimme jotain selkoa tähän tilanteeseen. "Hän taitaa olla oikeassa, siinä on varmaan vain jotain jänteitä ja muita hukkapaloja. Mutta kanaa yhtä kaikki, ehkä ne on iloisen kanan nugetteja?" sanoin ylipirteästi hymyillen.

S
Tämä kesä on kylmempi kuin viime vuonna ja sen vuoksi uskon, että suojatoimenpiteisiin tulisi ryhtyä jotta kykenen pelastamaan kaikki hoivaamani. Etenkin kurkku voi kärsiä pahastikin mikäli sitä ei suojella ja muutenkin onhan se kaikenlainen viljely ja puutarhanhoito vaikeaa näillä asteilla. Omenapuiden ympärille tulisi laittaa suojaverkot ettei kanit ja muut villieläimet tapa niitä, ne perkeleet. Aina ovat apajilla. Miten se voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että ne on minun? Elämä on tarpeeksi hankalaa muutenkin.

Möyhin ja painelen multaa. Hyvältä näyttää. Kukaan ei voi pilata tätä.
Taivaalla lipuvat pilvet enteilevät sadetta. Toivottavasti ei tule rankkasadetta. Mutta jos edes vähän.

En tahdo mennä takaisin.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 20 Helmi 2016, 10:17

Lucy

Olen luultavasti nukkunut liian vähän.
"Minä heräsin yhdestä tämän talon huoneesta, enkä löytänyt enää ulos.", vastasin. "Missä olemme?"
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 20 Helmi 2016, 13:32

"En tiedä. En edes tiedä, millä tornin tasolla...." Nappaan kananugettipaketin ja tutkailen sitä. "Kiina. 2012. Kielinä englantia, ja muuta peruskamaa.... Mikä vuosi nyt on?" selitän osittain itsekseni, ja ehkä hieman epäselvin sananmuodoin. Sitten katseeni osuu viinipullon tekstiin.
"Onko kumpikaan teistä koskaan kuullut Hekestaniasta?"
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 20 Helmi 2016, 15:50

Lucy

Noora puhuu pelottavia. Minua ahdistaa.
"Hekestania? Sehän on se lastenohjelman miljöö. Sarjassa oli pääosassa Hekestanian kuningas, joka tuli kuudennella tuotantokaudella hulluksi ja rupesi pukeutumaan prinsessaksi. Kristillisdemokraatit kielsivät sarjan tuottamisen ja näyttämisen." selitin kuin apteekin hyllyltä.
Oloni oli hassu.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 20 Helmi 2016, 18:23

"No, tämäpä sanoo ihan muuta!"
Näytän Lucylle viinipulloa, jonka etiketti sanoo juoman olevan Hekestanialaista. Valtio näyttää pullossa olevan kartan mukaan kattavan laajan alueen Etelä-Euroopasta.
"Minusta tuntuu, että en ole huoneen ainoa, joka ei ole kotoisin tästä maailmasta...."
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 20 Helmi 2016, 18:36

Lucy

"Ja olet aivan varma, ettei talonomistaja vain halua kusettaa sinua?", kysyn ja päättelen että Nooran täytyy olla hullu. Käteni tärisevät ja minun on vaikeaa ajat-

Mary

ymmärtää, miten olen taas päätynyt kummalliseen paikkaan tietämättäni. Äitini oli taas sitonut tukkani ylös ponihännälle ja käskenyt minua pukeutumaan kummallisesti.

Avaan hiukseni. Niin, että ne peittävät kasvoni. Keitä nuo ihmiset ovat? Toinen pitää kädessään viinipulloa. Toinen tuijottaa viinipullotyttöä hämmentyneen oloisena(?). Pöydällä on kolme lasia. Tyhjä on lähinnä minua, joten se on ehkä minun.
"En halua viiniä.", mumisin hiusteni takaa. Vatsaani sattui ja halusin piiloutua.

(en osaa kirjoittaa, koittakaa kestää)
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 20 Helmi 2016, 19:19

"En minäkään enää. Entä sinä, Charli?" Lasken pullon taas pöydälle.
Jones vilkuilee Lucya kiinnostuneen näköisenä tämän avattua hiuksensa. Harmillista, että tulpa ei omaa materiaalista kehoa. Haluaisin päästää Jonesin toteuttamaan seksuaalisuuttaan, mutta että tämän kehon kautta.... Jossakin se raja menee.
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 20 Helmi 2016, 20:27

Noora vilkaisi minua sivusilmällä ja minua alkaa pelottaa, varsinkin kun huomaan nugettipaketin.

Meillä oli kotona aina ruokana nugetteja. Äiti ei koskaan jaksanut tehdä krapulassa ruokaa, ja kun iso-ruma-mies oli heittänyt mikron alas parvekkeelta, en ollut voinut lämmittää nugetteja mitenkään. Äiti oli sitten herättyään heittänyt lakanat roskiin ja teipannut minut tuoliin kiinni. Maanantaina mahani oli aina kipeä liian suolan ja nugettien syömisestä ja sitten menimme terveyskeskukseen söpön-sinisilmäisen-lääkärin luokse.

Mitä jos tämäkin on jokin juoni? Hengitykseni kiihtyi ja haroin enemmän hiuksia naamani eteen.

"Emmehän me syö nugetteja?", kuiskasin.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 20 Helmi 2016, 20:54

Charli
En tajua en tajua en tajua en tajua! Hekestania? Nugetit? Etelä-Eurooppa? Keitä nuo on? Mitä tämä on? ARRRRGGGH.
"Öh, kyllä kiitos... lisää viiniä", sanoin ja tartuin pulloon. Kaadoin sitä lasin täyteen vapisevin käsin. Tarvitsen sitä. "Eli siis... olemmeko me Hekestaniassa Euroopassa? En tunne koko paikkaa vaikka olen käynyt Espanjassa ja Ransk- Minun piti lentää Yhdysvaltoihin Delawareen enoni luo! BILL? Sanooko nimi Bill teille mitään? Ei helvetti!"
Viiniä valui yli valkoiselle pöytäliinalle. Punainen tahra varmaan pinttyi kiinni ja on siinä vielä sadankin vuoden kuluttua. Helvetti helvetti helvetti!
Aloin itkemään raivokkaasti.
"KYLLÄ! Syödään nugetteja!" huusin kurkku suorana, "Minulla on nälkä!"
Nousin ja menin penkomaan kaapista paistinpannua. Nappasin kananugettipaketin Nooran kädestä ja kumosin ne pannulle. "Liam pitää kananugeteista. Liam on poikaystäväni. Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta. Voitteko kuvitella? Se on todellista rakkautta. Liam pelastaa meidän. Liam ei pelkää kananugetteja. Hupsu tyttö!" niiskutin ja heilutin kananugetteja puulastalla vaikka pannu ei ollut edes vielä kuuma.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Kurpizza » 20 Helmi 2016, 21:02

Mary

Arvasin tämän. Minä niin arvasin tämän.
Aloin itkemään ja tärisemään hallitsemattomasti.
Katson viinipisaroita, jotka putosivat lattialle ja oksensin.
Runoja tilaustyönä ja myös silloin kun et niitä haluaisi
Kurpizza
 
Viestit: 2459
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:39

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja Fnfn » 20 Helmi 2016, 23:46

Charli
Nyt se kahjo tyttö oksensi! Ja sekin itkee. Ei tämä näin voi mennä. Pyyhin kyyneleeni pois pikaisesti.
"Voi Lucy, anteeksi, tämä ei ole yhtään tapaistani. Sinun ei ole pakko syödä nugetteja, käykö? Ei tietenkään ole. Mutta eihän haittaa jos minä syön? Minulla on nälkä." Samalla mahani murisi kuuluvasti.

Yhtäkkiä kykenin ajattelemaan selkeästi. Oksennusta lattialla? Nugetit vuodelta 2012? Mikä helvettiä minua vaivasi. En nyt ollut niin nälissäni.

"Tai tuota... en minä sittenkään halua syödä nugetteja", mumisin. "Onko teillä nälkä? Jos katsoisimme löytyykö täältä mitään syötävää?"
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: Keskellä ei mitään -roolipeli

ViestiKirjoittaja jokutyyppi19 » 21 Helmi 2016, 08:32

"Keittiöstä varmaan löytyy jotakin. Eivät nuo nugetit voi olla ainoa.... Toivottavasti täällä on myös siivousvälineitä jossain."
Charli ei vaikuta ihan terveeltä. Kannattaa olla varuillaan. Ja missä se kolmas tyyppi oikein viipyy?
We have such sights to show you.

Everything is chaos but it's synchronized.
Avatar
jokutyyppi19
 
Viestit: 918
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 12:12

Seuraava

Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron