St. Augustine boarding school

St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 02 Maalis 2015, 20:41

Roolipeli sijoittuu 1920-luvun alun Irlannin syrjäseudulle katolilaiseen sisäoppilaitokseen nimeltä St. Augustine boarding school.

Sisäoppilaitoksen oppilaat ovat iältään 13-19-vuotiaita. Rahoituksen puutteen vuoksi (ensimmäinen maailmansota vähentää kummasti porvarienkin innokkuutta lähettää lapsensa ökykouluun) tytöt ja pojat opiskelevat samassa koulussa mutta asuvat eri puolilla tiluksia asuntoloissa, joita vartioidaan, ja käyvät eri oppitunneilla. Minkäänlaista kutemista ei tietenkään sallita. Koulupukuja on pakko käyttää. Oppilaitos sijaitsee syrjässä, joten koulun tiluksilta ei pötkitä pitkälle. Karata voi tietenkin yrittää, mutta kiinnijääminen on todennäköistä. Koulusta lähetettävät ja sinne saapuvat kirjeet tarkastetaan.

Tarinaa ei ole määritelty etukäteen; voimme keksiä sen kuten lopun ympäristönkin pelatessamme. Historiallista tarkuutta vaaditaan sen verran, ettei ala höpöttää television katsomisesta tai valokuvaamisesta aikana, jona televisiota ei ollut yhdessäkään kodissa ja valokuvat olivat kalliita studiokuvia. Pienet epätarkkuudet eivät tietenkään haittaa.

Tarvitsemme niin oppilaita kuin opettajiakin, ja onhan jonkun oltava häijy rehtori. Hahmon voi rakentaa ensi alkuun vaikka näistä ominaisuuksista, jollei keksi, mitä kirjoittaa:
Nimi:
Ikä:
Sukupuoli:
Luonne:
Ulkonäkö:
Perhetausta:
Muuta:

Nimiä: http://www.baby2see.com/names/1920s.html

Säännöt:
Ei toisen pelaajan hahmon liikuttelemista!
Hahmo ei voi tietää kaikkea pelaajan tietämää
; jos Herren hahmo suunnittelee ratsian, on huonoa pelisilmää minulta järjestää joka kerta niin, etten jää kiinni, sillä eihän oma hahmoni voi mistään tietää ratsian tarkkaa ajankohtaa.

e// Koulun nimi otsikossa, kiitos Herrelle.
Peli alkakoon!
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: Sisäoppilaitosroolipeli

ViestiKirjoittaja Herre » 02 Maalis 2015, 21:02

(Trotski, tuossa valmiissa hahmon teko härpäkkeessä pitäisi olla "nimi" Q:§D) //Älä inise. -ET

Nimi: sir Thomas O'Brien
Ikä: 47
Sukupuoli: Mies
Luonne: Tekopyhä, ylpeä, irstailija ja julma.
Ulkonäkö: Lyhyt, paksu, vaalea parta, viikset ja lyhyeksi ajetut hiukset sekä mustat kynnenaluset.
Perhetausta: Tuntemattomasta irlantilaissuvusta, joka käänsi nimensä englantilaisempaan muotoon.
Muuta: Historian ja uskonnon opettaja, joka pitää kurista ja järjestyksestä sekä elättää legendaa sukunsa (olemattomasta) aatelisarvosta ja pitää nimensä edessä etuliitettä "sir". Väittää olleensa 1. maailmansodan veteraani.
Harrastus: tupakointi ja oppilaiden kirjeiden lukeminen (joskus jopa muokkaaminen Q:§D) sekä naisten asuntoloiden epävirallinen vahtiminen rehtorin tietämättä.
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 02 Maalis 2015, 21:26

Nimi: Isaac Callahan
Sukupuoli: mies
Ikä: 17
Luonne: näsäviisas, huomionkipeä, röyhkeä, tarvittaessa kuitenkin avulias
Ulkonäkö: 175 cm pitkä, tummat hiukset, ruskeat silmät, huoliteltu kampaus
Taustaa: perhe ylempää keskiluokkaa, kotona kova kuri, kasvatettu tietyllä tavalla ylemmyydentuntoiseksi
Muuta: Puolet opettajista pitää hänestä, toinen puoli suorastaan vihaa häntä. Salakuljettelee kouluun rivoja postikortteja.

Nimi: Priscilla Lane
Sukupuoli: nainen
Ikä: 39
Luonne: kärsivällinen, ankara, ymmärtäväinen, realisti
Ulkonäkö: 157 cm pitkä, punertavanruskeat hiukset, vihreät silmät, terävä katse
Taustaa: naimaton, lapseton, ranskanopettaja, hänen ikäistään pidetään vanhanapiikana, harras uskovainen
Muuta: Yrittää kannustaa koulussa selvänä vähemmistönä olevia tyttöjä opiskelemaan, huolehtii nuorimpien oppilaiden jälki-istunnoista ja kasvatuksesta, vahtii virallisesti alle 16-vuotiaiden tyttöjen asuntolaa. Harrastaa kissakuvioisia ristipistotöitä.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 02 Maalis 2015, 21:34

Nimi: Charles Prichett
Ikä: 36
Luonne: Ankara, ylväs, usein ylimielinen
Ulkonäkö: 180 cm, pyöreät lasit, isot jalat ja pitkät kädet, laiskasti roikkuvat vaaleat hiukset sliipattuna taakse.
Muuta: Vihaa kun häntä keskeytetään, pukeutuu aina huopatakkiin, toimii poikien tilojen vahtina, matikanopettaja

EDIT: Poistan aikaisemman hahmoni, minusta tuli opettaja!
Viimeksi muokannut <Empty> päivämäärä 02 Maalis 2015, 21:36, muokattu yhteensä 1 kerran
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Herre » 02 Maalis 2015, 21:36

[sir Thomas O'Brien]

Kävelen kaula pystyssä koulun pihalla ajatellen uusia oppilaita joita pääsen kasvattamaan, "tervetuloa pyhän Augustinuksen sisäoppilaitokseen", sanat piti sanoa vain kerran vuodessa mutta silti se on tullut aivan liian tutuksi ja inhosin niitä sanoja sydämeni pohjalta. Suuntaan askeleeni kohti työhuonettani, jonka seinää koristaa krusifiksi kuten koulun jokaista luokkaa.

Huoneessani oli pelkästään kirjoituspöytä ja sänky, sekä kirja hylly jossa oli Raamattu, (P. Augustinuksen) Jumalan valtio ja platonin koottuja teoksia joihin en kajonnut. Pyhä Augustinus oli koulussamme erityisessä asemassa... Suojeluspyhimys... Suhteeni heihin oli melkoinen painajainen; maksoin kirkolle extraa koska en halunnut viettää tuhansia vuosia kiirastulessa päästäkseni taivaaseen... "Miksi Jumala loi naisista niin kauniita ja tupakasta hyvää? Perkelekään ei voisi tehdä mitään noin julmaa", ajattelin ja kävelin kohti poikien asuntolaa.

Toivottavasti mrs. Lane ei huomaa vahtivirkaani reviirillään illemmalla. Nääh, hän on hyväuskoinen hölmö joka ei ole tajunnut mitään pariin vuoteen, ajattelen miettiessäni koulu-uniformuja. Poikien asuntoloissa tarkistan että kukaan ei ole poissa tervetulias-seremonioista jotka uusille kersoille järjestetään...
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Herre » 02 Maalis 2015, 21:39

(Tämä viesti on epävirallisesti poistettu. Heippa.)
Viimeksi muokannut Herre päivämäärä 02 Maalis 2015, 22:23, muokattu yhteensä 2 kertaa
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 02 Maalis 2015, 21:46

[Isaac Callahan]

Maleksin pihan poikki päärakennusta kohti. Rakennuksessa järjestettyyn alkajaisseremoniaan on osallistuttava joka ikinen vuosi, ja tilaisuus kestää kaiken kukkuraksi yli tunnin. Syljeskelen mennessäni harmistuneena, vaikka syljeskely on yhtä kiellettyä kui maleksiminenkin. Kaivan pienen, puisen ristini paitani sisästä; haluanhan näytellä kunnon poikaa saapumispäivänäni, ja oion poikien koulupukuun kuuluvan pikkutakin kauluksia. Uusien oppilaiden joukossa on varmasti muutama ärsyttävän hemmoteltu penikka, jota on kiva kiusata opettajien, etenkin tyttöjen asuntolaa kyttäävän lihavan perverssiukon, silmien välttäessä.

Ukko ärsyttää minua niin paljon ehkä eniten siksi, että haluaisin itse kytätä tyttöjen asuntolaa.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Muoviomena » 02 Maalis 2015, 22:05

Nimi: Edward Robinson
Ikä: 13
Sukupuoli: Mies
Luonne: Vilkas, pätevä, malttamaton
Ulkonäkö: Tummat hiukset, pisamia, pitkä, kulmakarvat melkein yhtyneet
Perhetausta: Äiti kuoli kun Edward oli pieni, eikä Isällä ollut aikaa pojalleen.
Muuta: Hän saapuu usein paikalle kun jotain mihin häntä ei haluttaisi on tapahtumassa. Haluaa päästä pois laitoksesta.
Avatar
Muoviomena
Ei syötävä
 
Viestit: 306
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 16:21

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja morso97 » 02 Maalis 2015, 22:22

Nimi: Melvin Connor
Ikä: 13
Sukupuoli: mies
Luonne: ujo, kiltti, tyhmänpuoleinen
Ulkonäkö: pienikokoinen, laiha, tumma sotkuinen tukka, harmaat silmät, silmälasit, vanha ja nuhjuinen koulupuku
Perhetausta: molemmat vanhemmat kuolleet onnettomuudessa, asui setänsä luona ennen kuin tämä lähetti pojan kouluun
Muuta: monen mielestä omituinen, syrjitty
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 02 Maalis 2015, 22:23

[Charles Prichett]

Notkun seinää vasten koulun porttien läheisyydessä. Juon kahviani rauhallisesti katsellen pilviä. Lähden kävelemään pitkin pihaa ja huomaan että joku on sylkinyt ulkoseinille.

"Ai, ai" Sanon itselleni ja menen sisään.

-
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja morso97 » 02 Maalis 2015, 22:43

[Melvin Connor]

Pelottaa. Albert-setä lähetti minut sisäoppilaitokseen. Hän sanoi, että se olisi minulle hyväksi. En ole koskaan joutunut olemaan paria päivää kauemmin erossa vanhemmistani tai sedästä. Nyt joudun pärjäämään ihan yksin. Parasta on varmaan vain katsoa mitä muut tekevät, ja tehdä perässä. En halua erottua joukosta.

Päärakennus on iso punatiilinen laatikko, jossa pian järjestetään joku lukukauden aloitusseremonia. Sinne on pakko mennä, ja haluan olla hyvä poika. Seuraan pienen matkan päästä muita samanikäisiä poikia asuntolasta päärakennukselle. Keskellä pihaa kuitenkin kompastun kiveen ja kaadun mutalammikkoon. Alan itkeä, sillä housuni ovat aivan kuraiset. Muut oppilaat kulkevat ohitseni välittämättä minusta. Lopetan itkemisen, kun punatukkainen opettajatar auttaa minut ylös. Hän näyttää kiltiltä. "Tule, siistitään sinut ennen kuin seremonia alkaa. Ei olisi mukavaa istua siellä märissä housuissa, eihän?" hän sanoo hymyillen. Nyökkään pienesti ja alan seurata. Haluan olla hyvä poika.
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 02 Maalis 2015, 22:58

morso97 kirjoitti:[Melvin Connor]

Pelottaa. Albert-setä lähetti minut sisäoppilaitokseen. Hän sanoi, että se olisi minulle hyväksi. En ole koskaan joutunut olemaan paria päivää kauemmin erossa vanhemmistani tai sedästä. Nyt joudun pärjäämään ihan yksin. Parasta on varmaan vain katsoa mitä muut tekevät, ja tehdä perässä. En halua erottua joukosta.

Päärakennus on iso punatiilinen laatikko, jossa pian järjestetään joku lukukauden aloitusseremonia. Sinne on pakko mennä, ja haluan olla hyvä poika. Seuraan pienen matkan päästä muita samanikäisiä poikia asuntolasta päärakennukselle. Keskellä pihaa kuitenkin kompastun kiveen ja kaadun mutalammikkoon. Alan itkeä, sillä housuni ovat aivan kuraiset. Muut oppilaat kulkevat ohitseni välittämättä minusta. Lopetan itkemisen, kun punatukkainen opettajatar auttaa minut ylös. Hän näyttää kiltiltä. "Tule, siistitään sinut ennen kuin seremonia alkaa. Ei olisi mukavaa istua siellä märissä housuissa, eihän?" hän sanoo hymyillen. Nyökkään pienesti ja alan seurata. Haluan olla hyvä poika.



(minä loukkaannuin syvästi. Millainen 13v itkee kuraisista housuista? XD PITÄÄ AJATELLA ENNEN KUIN PAINAA "LÄHETÄ" XDDDD
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Herre » 02 Maalis 2015, 23:00

<Empty> kirjoitti:(minä loukkaannuin syvästi. Millainen 13v itkee kuraisista housuista? XD PITÄÄ AJATELLA ENNEN KUIN PAINAA "LÄHETÄ" XDDDD

13-veet on kersoja, joilla ei ole edes kivekset laskeutunut. Q:§D
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 02 Maalis 2015, 23:13

Herre kirjoitti:
<Empty> kirjoitti:(minä loukkaannuin syvästi. Millainen 13v itkee kuraisista housuista? XD PITÄÄ AJATELLA ENNEN KUIN PAINAA "LÄHETÄ" XDDDD

13-veet on kersoja, joilla ei ole edes kivekset laskeutunut. Q:§D



Argumentoisin, mutten kehtaa.



P.S. Älä ärsytä tai teen jotain kamalaa
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 02 Maalis 2015, 23:20

Herre kirjoitti:
<Empty> kirjoitti:(minä loukkaannuin syvästi. Millainen 13v itkee kuraisista housuista? XD PITÄÄ AJATELLA ENNEN KUIN PAINAA "LÄHETÄ" XDDDD

13-veet on kersoja, joilla ei ole edes kivekset laskeutunut. Q:§D

Onko herra opettaja kovinkin kiinnostunut oppilaittensa kiveksistä?
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Herre » 02 Maalis 2015, 23:22

icepicked kirjoitti:Onko herra opettaja kovinkin kiinnostunut oppilaittensa kiveksistä?

Olen kiinnostunut kaikesta. Jätetään tälläiset aiheet Roolipelin ulkopuolelle.
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 02 Maalis 2015, 23:32

Herre kirjoitti:
icepicked kirjoitti:Onko herra opettaja kovinkin kiinnostunut oppilaittensa kiveksistä?

Olen kiinnostunut kaikesta. Jätetään tälläiset aiheet Roolipelin ulkopuolelle.

Ok, ei pelleilyä tänne, mutta vastaatko, jos teen yleiselle puolelle yleisen keskustelun kiveksistä?
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 02 Maalis 2015, 23:34

icepicked kirjoitti:
Herre kirjoitti:
icepicked kirjoitti:Onko herra opettaja kovinkin kiinnostunut oppilaittensa kiveksistä?

Olen kiinnostunut kaikesta. Jätetään tälläiset aiheet Roolipelin ulkopuolelle.

Ok, ei pelleilyä tänne, mutta vastaatko, jos teen yleiselle puolelle yleisen keskustelun kiveksistä?

Ei vastaa.

KOSKA TEEN KYSEISEN KESKUSTELUN ENNEN SINUA!
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja morso97 » 03 Maalis 2015, 08:39

Minun oli tarkoitus tehdä luuseri mutta jos hahmoni ei kelpaa, voin poistaa sen :(
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Fnfn » 03 Maalis 2015, 15:29

Minäkin haluan koittaa roolipelaamista. En tiedä innostunko tai onko minulla aikaa, mutta saa sitä yrittää.

Nimi: Catherine Simms
Ikä: 15
Sukupuoli: tyttö
Luonne: Empaattinen, välinpitämätön, puhelias.
Ulkonäkö: Kalpeat, kermanväriset kasvot, pisamia, vaaleat, hieman kullan väriset pörröiset hiukset (olkapäille), siniset silmät, hoikka
Perhetausta: Kuuluu rikkaaseen sukuun, mutta hänen isänsä Charles Simms oli sukunsa musta lammas, hieman vinksahtanut intektuelli. Lapset asuivat maaseudulla isossa talossa ja he saivat elää kuten tahtoivat. Catherinen äiti kuoli tytön ollessa 12.v. Saatuaan hermoromahduksen Charles lähetti viisi lastaan veljelleen joka taas lähetti vanhimmat lapset sisäoppilaitokseen.
Muuta: Kasvatuksestaan johtuen ei osaa etikettisääntöjä. Harrastaa urheilua (ei tennistä) ja tykkää kiipeillä puissa.
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Fnfn » 03 Maalis 2015, 19:02

[Catherine Simms]

Kolmas kouluvuoteni St. Augustinen sisäoppilaitoksessa alkoi ja voin vain sanoa, ettei mikään ole muuttunut itsessäni tai ajattelutavoissani, toisin kuin rakas setäni uskoi. Vihaan koulua, sen tekopyhyyttä, vihaan ankeaa valkoista huonettani, huonetoveriani, mrs. Lanea, joka tahtoo pitää minut Herran nuhteessa ja etenkin mr. O'Brieniä ja hänen irstasta katsettaan. Ainoa, mikä on muuttunut, on se, että pikkusiskoni Dottie aloitti ensimmäisen vuotensa täällä. Toisin kuin minä, hän oli innoissaan tästä kaikesta. Hän lukee intohimoisesti Raamattua ja on silmät kiiluen ottanut kaiken irti siitä sivistävästä opetuksesta mitä lastenhoitajallamme on ollut vain tarjota.

Kävelen sisään koulun porteista, Dottie kävelee muutaman metrin minua jäljessä. Hän ei halua, että meitä yhdistetään toisiimme, olen kuulemma hänelle häpeäksi. Joku onneton on kaatunut, mrs. Lane on ottanut hänet hellään hoivaansa. Dottie tyrskähtää takanani: se niistä käytöstavoista.
Viimeksi muokannut Fnfn päivämäärä 03 Maalis 2015, 20:13, muokattu yhteensä 1 kerran
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Herre » 03 Maalis 2015, 20:10

(Morso, kyllä se kelpaa... Koska kukaan ei ole julistautunut rehtoriksi pidän sen seremonian.)

[sir Thomas O'Brien]

Kävelen salin puhujan paikalle jossa vanha "saarnatuoli" otti minut vastaan rehtorin ollessa poissa väliaikaisesti odotin oppilaiden tulevan paikalle ja sitten aloitin puheen; "Tervetuloa Pyhän Augustinuksen sisäoppilaitokseen, minun, sir Thomas O'Brienin puolesta. Toivottavasti viihdytte." jatkoin lässyttämällä säännöt ja yleiset asiat lävitse ja sitten kerroin että minuun voi aina ottaa yhteyttä kun tarvitsee apua. "Tavataan uskonnon ja historian tunneillani."

"Muu henkilökunta esittäytyköön nyt", sanon ja katson yleisön joukosta kehittyneimpiä naaraita.

"Kohta alkaa Rule Britannia soimaan", ajattelin muiden opettajien pitäessä puheitaan ja silloin katseeni löysi kohteensa vanhimpien oppilaiden joukossa, "noitakun pääsisi siittämään." Rule Britanniaa seuraa tietenkin joukko virsiä ja God safe the queen... Miksi tämän pitää kestää yli tunti?
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja morso97 » 03 Maalis 2015, 20:35

(Anteeksi Empty jos loukkasin mutta hyvä jos ei tarvitse heti heittää Melviniä roskikseen :D Ja kiva kun Fnfn pelaat myös, niin minun ei tarvitse olla ainoa ensikertalainen)

[Melvin Connor]

Onneksi mrs. Lane auttoi minua siistiytymään. Ilman häntä olisin ollut pulassa, sillä Albert-setä ei suostunut hankkimaan minulle kuin yhdet koulupuvun housut. Hän väittää, ettei meillä ole rahaa, mutta minusta tuntuu että hän vain ei pidä minusta.

Saavun avajaisseremoniaan vähän myöhässä. Lihava opettaja on jo aloittanut puhumisen edessä. Etsin katseellani vapaata paikkaa takarivistä, mutta kaikkialla on täyttä. Joudun kävelemään kaikkien katsellessa salin etuosaan asti vapaalle paikalle. Joku tirskuu, ehkä minulle. Alan kuunnella puhetta, kuten kaikki muutkin näyttävät tekevän.
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 03 Maalis 2015, 20:43

(Normaalisti toisen hahmoja ei saa liikutella, mutta Lanen kohdalla on vähän se ja sama; hän on sivuhahmoni. Voitte luoda uusia, "yleisiä" hahmoja, jotka kuka tahansa voi ottaa käyttöönsä tarpeen vaatiessa.)

[Lane]
Olen opettanut täällä jo kymmenisen vuotta, joten tiedän avajaisseremonian kulun yhtä varmasti kuin oman nimeni. (Minä, pelaaja, en juuri nyt muista hahmoni etunimeä. Onneksi opettajia puhutellaan sukunimellä.) Tylsistyneisyys paistaa etenkin vanhimpien oppilaiden kasvoilta. O'Brienin kasvoilta paistaa lähinnä irstaus, mutta siinä ei ole mitään uutta. Hän tähyilee takariviin, minä puolestani katselen eturivin nuorimmaisia oppilaita etsien katseellani poikaa, jota autoin puhdistamaan housunsa ennen seremonian alkua. Kuraisesta puvusta saa täällä selkäänsä.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 03 Maalis 2015, 21:00

Nimi: Donald Pregnancy
Ikä: 13 tai melkein, koska Donald täyttää 13 kolmen viikon päästä
Sukupuoli: poika
Luonne: tylsä, mielikuvitukseton, jäljittelee aina jotakuta
Ulkonäkö: hieman pullea ja ystävällisen näköinen
Perhetausta: Donald on au-lapsi ja on asunut tätä ennen kahden äitinsä kanssa
Muuta: Donald tykkää tehdä ristipistotöitä, mutta haluaa tietenkin salata sen muilta
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 03 Maalis 2015, 21:36

[Isaac Callahan]
Katselen edessä puolelta toiselle keinuvaa kuoro-opettaja Nancy Liver O'Kidneytä, kun hän yrittää saada järjestystä saliin ennen laulun aloittamista. Hänellä on niin suuri perse, ettei haittaisi, vaikka hän putoaisi lavalta suoraan alas; luultavimmin hän ei edes huomaisi sitä. En mitenkään nauttinut noin viisikymppisen opettajan takamuksen tuijottelemisesta; sain siitä kyllikseni jo ensimmäisen vuoteni aikana kuoroharjoituksissa. Täällä suurin osa pojista meni kuoroon, sillä täytyi valita kuoron ja jonkin instrumentin väliltä, ja kuoro oli usein helpompi vaihtoehto.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Muoviomena » 03 Maalis 2015, 22:36

(Omani on nyt yleinen. Nyt ei vaan ehdi.)
Avatar
Muoviomena
Ei syötävä
 
Viestit: 306
Liittynyt: 09 Helmi 2015, 16:21

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 03 Maalis 2015, 23:03

(Nasse, eikö pregnancy tarkoita raskautta? :D Ja Morso en minä oikeasti loukkaantunut, en loukkaannu)

[Charles Prichett]

Nousen koko koulun eteen, koska on vuoroni puhua.

"Hyvät naiset ja herrat," Pidän korostustauon kuten kaltaiseni kusipää opettaja pitäisi. "Tai siis, Liisat ja Lasset." Vähättelen oppilaiden arvoa. "Minä olen Charles Prichett. Ja te kutsutte minua Mr. Prichettiksi, eikä asiasta keskustella. Tulen olemaan matematiikan opettajanne tänä vuonna." sanon ja menen takaisin sivuun istumaan.


(Trotski mikäs sinä olitkaan vai onko äikänmaikan pesti auki?)
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 03 Maalis 2015, 23:12

<Empty> kirjoitti:(Trotski mikäs sinä olitkaan vai onko äikänmaikan pesti auki?)

Olen ranskanopettaja, ja sanotaan vaikka, että myös saksan.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 03 Maalis 2015, 23:18

icepicked kirjoitti:
<Empty> kirjoitti:(Trotski mikäs sinä olitkaan vai onko äikänmaikan pesti auki?)

Olen ranskanopettaja, ja sanotaan vaikka, että myös saksan.


Elii.... on? Hyvä! Sitten olen matikan ja äikänmaikka. kaksi simppeliä ainetta
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Fnfn » 03 Maalis 2015, 23:19

[Catherine Simms]

Etsin jostain itselleni vapaan paikan juuri ennen seremonian aloitusta. Salissa käy vielä pälätys kun kaverit vaihtavat kuulumisiaan ja mielitietyt vaihtavat lempeitä katseita. Lopulta kuitenkin mr. O'Brien asettuu puhujan paikalle ja sanoo "Tervetuloa Pyhän Augustinuksen sisäoppilaitokseen, minun, sir Thomas O'Brienin puolesta. Toivottavasti viihdytte". Mitä ihmettä? Missä rehtori on?

(Opettelen tätä nyt! :mrgreen: En oikein tiedä vielä miten laitetaan homma kulkemaan. Pitäisköhän minun tehdä myös joku opettaja?)
Sweetness, sweetness I was only joking
When I said I'd like to
Smash every tooth in your head

The Smiths - Bigmouth Strikes Again
Avatar
Fnfn
Positiivinen vetyioni
 
Viestit: 2341
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 23:38
Paikkakunta: Turku

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Herre » 04 Maalis 2015, 20:25

[sir Thomas O'Brien]

Kuuntelen muiden opettajien sanat ja musiikin jonka jälkeen menen salista huoneeseeni lukemaan oppilaiden kirjeitä.
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 04 Maalis 2015, 20:34

[Isaac Callahan]
Avajaisten jälkeen menen makuusaliin järjestelemään tavaroitani. 16-19-vuotiaiden poikien asuntolassa on kaksi makuusalia kuten nuoremmillakin pojilla, tyttöjen asuntoloissa on kussakin vain yksi. Makuusalien on ilmeisesti toivottu torjuvan epäilyttävää käytöstä; kymmenen todistajan edessä on vaikeampaa rikkoa koulun sääntöjä kuin yhden.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja <Empty> » 04 Maalis 2015, 20:44

[Charles Prichett]

Käyn opettajainhuoneen kautta hakemassa avaimet poikien asuntolaan ja takkini, ja etenen poikien asuntolaan. Kävelen ympäri ensin kiertäen 16-19 vuotiaiden osaston.
"Damn."

-Amsterdam
Avatar
<Empty>
Diktaattori päänsä sisällä
 
Viestit: 2145
Liittynyt: 06 Helmi 2015, 19:50
Paikkakunta: Tellus

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Herre » 05 Maalis 2015, 20:01

[sir Thomas O'Brien]

Hörähdän nauruun lukiessani erään pojan kirjettä ja muokkaan sen sisällön hetkessä uuteen uskoon niin hyvin että edes kumitusjäljet eivät näy; kyllä kannattaa olla mestari allekirjoitusten väärentämisessä sekä asiaa helpotti kersan käsiala joka oli niin hentoa että poiskumittaminen oli melkein liian helppoa.

Kohotan katseeni kirjoituspöydästäni muokattuani toisenkin kirjeen johon lisäsin kirjoitusvirheitä jotka saivat jonkun tytön näyttämään kirjoitustaidottomalta ääliöltä.

Nousen hymyillen pois ajatellen ettei ole mitään suurempaa iloa kuin tämä... Tai ehkä sittenkin? Katson kelloa heti kun olen vahtinut ulkona ja pitänyt tuntini voin mennä iltavuoroon näiden kaunottarien pariin; harmi että he eivät pääse minua näkemään yhtä hyvin kuin minä näen heidät.

Kävelen ulos huoneestani ja lukitsen oven.
Avatar
Herre
Hovinarsisti
 
Viestit: 590
Liittynyt: 22 Helmi 2015, 18:18
Paikkakunta: Sivistynyt Etelä - Susirajasta katsottuna

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja icepicked » 05 Maalis 2015, 21:01

[Isaac Callahan]
Valvojaa ei näy eikä kuulu, joten asuntolan huligaanit ovat keksineet keinon huvitella. He ottavat lattioiden pesemiseen varattuja riepuja, kastelevat ne vedellä - eivät sentään kusella kuten silloin, kun itse tulin 16-19-vuotiaiden asuntolaan ensimmäistä kertaa - ja heittelevät niitä uusien poikien kasvoille. Nuorimmaiset eivät ole aivan kädettömiä hekään, ja pian käynnissä on rättisota. Minua ei huvita kastua, joten piiloudun ilmeisimmin samanmielisen Dalton Ferrickin kanssa nurkkasängyn taakse.
Elettih ved' enneigi hos ojan tagan oldih, ojapuuloi poltettih da ojaspäi piivua juotih!
Avatar
icepicked
Kielimiliisi
Kielimiliisi
 
Viestit: 1892
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 21:38

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja Nasse-setä » 05 Maalis 2015, 21:44

<Empty> kirjoitti:(Nasse, eikö pregnancy tarkoita raskautta? :D


Juuri sitä se tarkoittaa. Kyseessä on jonkun viranomaisen kiusallinen lipsahdus, jota ei kuitenkaan saada enää papereihin korjattua. Seikka tullee aiheuttamaan mm. koulukiusaamista.
Avatar
Nasse-setä
Tirehtööri von Pullonvirittäjä
 
Viestit: 434
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 07:14

Re: St. Augustine boarding school

ViestiKirjoittaja morso97 » 06 Maalis 2015, 16:50

[Melvin Connor]

Isojen poikien asuntolasta kuuluu melua. Mitähän siellä tapahtuu? Kävelen pihan poikki ja yritän kurkistaa ikkunasta sisään - olen kuitenkin liian lyhyt. Kierrän ovelle, kiipeän pienet portaat ja astun sisään. Samassa naamaani lentää märkä riepu. Ällöttävää. Heitän rievun takaisin ja lähden. Tämä ei todellakaan ole minun paikkani. Takaisin en ole tulossa, ainakaan vähään aikaan.
Moppe, Morsoliini, Mursu, Mursuli, Morsomur(s)u, Mopo, Morsuli, Mosuli
morso97
 
Viestit: 466
Liittynyt: 14 Helmi 2015, 20:57
Paikkakunta: Stadi


Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron