Kirjoittaja Ihaa » 26 Huhti 2018, 23:13
Olen kova jumittamaan kappaleissa. Jumitan kappaleissa yleensä 2-30 päivää, usein monessa samaan aikaan. Viime viikon jumikipaleita olivat
Klamydia - S/M
Jannika B - Riisu kokonaan
Sekä jumilevynä
Klamydia - Klamytapit
Yleensä en jumita kokonaisissa levyissä, poikkeuksina mm
Sairas T - Delirium
Toluhaukat - Tyhjä Lipas
Ruoska - Radium
Kakkahätä 77 - Huoltoasemalle unohdettu mies
Pää Kii - Pää Kii
YUP - Toppatakkeja ja Toleidon terästä
Turmion Kätilöt - Mitä näitä nyt oli (kokoelmalevy)
Jumikipaleita osaisin mainita vaikka satoja vuosien varsilta. Jumikipaleen jumitus loppuu vaan kuuntelemalla niin paljon, että se tulee jo suusta ulos. Mutta yleensä ne jäävät silti elämääni. On kipaleita, joita olen jumittanut kauemminkin, ja saattanut kuunnella jotain yhtä kipaletta 20h parissa kuukaudessa. Ei se mitään, mutta kun näitä kipaleita on kymmeniä.
En tiedä. Jään vain asioihin jumiin. Muuhunkin, kuin kappaleisiin. Jään vaan jumiin, että vaikka asioita ei voi tehdä noin kun ei tai ei voida puhua tästä, koska sitruunajääkeitto. Tai jos sattuu jotain ikävää niin kun muut on päässeet siitä yli, niin mä yhä jumitan siinä. Ja pahin, ajattelen vaikka kuukauden jatkuvasti jotain, esimerkiksi sitä, että jään asioihin jumiin, tai sitä että mulla ei ole ajantajua. Tai vaikka sitä, että pururadalla oli pompula ja kaveri on allerginen hyppysenpistoille.
Ja mä voin jumittaa yhdessä asiassa kuukausia, eli homma menee ihan yli. Nytkin oon kaksi viikkoa jumittanut siinä, että mulle määrättiin kokeiluun adhd-lääkkeitä ja sit jumitan niissä lääkkeissä, koska ne oli katastrofi. Sivuoireita kymmeniä ja se kuka ne mulle määräsi, ei suostunut kuulemaan niitä sivuoireita. Ei siinä, mutta kun mm olin lähemmäs 39 asteen kuumeessa ja mieliala heitteli tosi rajusti pari päivää, niin eipä siinä sitten.
Ja nyt tietenkin jumitan siinä, että jos mulla onkin kakssuuntanen. Oon tänäänkin puhunut kakssuuntasesta mun poikaystävän, mummin ja äitin kanssa. Ja itseni, tietenkin. Käyn uudestaan ja uudestaan läpi sitä, mitä tapahtui mahdollisen edellisen (hypo)manian aikana. Ihan liikaa kaikkea. Mieliala oli tosi koholla, impulssikontrolli heikko, mun normaali kontrolli rahaan katosi, mä olin tosi ärtynyt (mikä on mulle epätavallista, kiroilin jopa mun äitille puhelimessa, mitä en oo ikinä tehnyt), sain kyllä paljon aloitettua mutten oikein asioita valmiiksi, unentarve väheni useilla tunneilla, kännäsin elämässäni ensimmäistä kertaa ja oikeastaan suoraan useana viikonloppuna, yhtäkkiä mun seksuaaliset halut pomppas johonki stratosfääreihin, olin yhtäkkiä paljon puheliaampi ja sosiaalisempi, mun itsetunto oli yhtäkkiä terästä, ajatukset pomppi ihan tuhottomasti, jaksoin tekemistä ja touhuamista monta kertaa normaalia enemmän, kaikki huonotkin ideat tuntui hyviltä ja tietty uudelleen mainittuna se et mieliala oli tosi koholla. Joo aloin seurustelemaan, mutta mieliala oli koholla jo ennen sitä ja se sen tuoma hyvä fiilis voimisti mun (hypo)manioita. Nyt on sit kai sekamuotoinen jakso, sekä masentuneisuutts, että (hypo)maniaa samaan aikaan. Sellasia ihan vitullisia kierroksia ja kaikenlaista touhuamista, mutta myös sitä, ettei yhtäkkiä jaksa ees nukkua kun masentaa niin paljon. Ja kaikkea muuta.
Jos vain masentaa, niin saa yleensä pakotettua itsensä tekemään jotain. Ja jos on vain (hypo)maniaa niin saattaa saada tehtyä jotain ja saapa ihan vitusti tehtyäkin jos innostuu (vaan valmista tuskin tulee), joskin esimerkiksi ruuanlaitto voi jäädä, koska ajantaju voi kadota ja sitten huomaa että kappas kippanaa oon viimeksi syönyt 8 tuntia sitten. Mutta kun on molempia, niin se on sellaista, että saattaa saada tehtyä jotain ja sitten yhtäkkiä varoittamatta väsähtää ihan totaalisesti, mutta levottomuus on tosi suurta ja ei jaksa olla paikoillaankaan. Ja ruokaa ei oikein saa aikaan. Suurimman osan ajasta porkkanoiden kuoriminenkin voi vaatia liikaa. Syöminen on myös ihan hukassa, kun ajantaju on vähän hukassa ja nälän tunne muutenkin vähän vinksahtanut, mutta kun sitten vielä jatkuva ahdistus kropan koosta yms, mikä tekee sitä, että saattaa vuoroin paastota, ahmia, syödä normaalisti tai jotain ihan muuta. En mä tiedä, nytkin tuntuu et oon ihan hyvän kokonen, mut kohta voi taas ahdistaa vittuna. Ja kehodysforiatkin siihen vielä. Joskin juuri nyt niitä ei juuri ole, mutta välillä on kovat kehodysforiat, koska omaan kuitenkin naissukupuoliselle tyypillisen kehonmuodon.
Mikä on totta ja mikä ei, en mä tiedä Tätä lausetta olen viime aikoina sanonut usein. Se on jostain kämäsestä youtubevideosta, mutta se sopii hyvin. Alkaa todellisuudentaju taas inan hiipua, kun masennukset ja maniat samalla. Kadotin avaimetkin aivan käsittämättömällä tavalla. Oon kadottanut jotain muutakin, mutten tiedä, mitä. Ja vähän on utuista, mutta kai se johtuu kombosta masennus, mania ja kuume.
Oon ihan helvetin puhelias. No mut no. Tätä tää on.