Minun on jotenkin todella vaikea ystävystyä ihmisten kanssa, siis syvällisemmin. En tajua, miten molemmat ystäväni ovat siinä niin hyviä, aina he löytävät uusia ystäviä ja heistä pidetään. Minäkin koitan kuitenkin hymyillä ja olla ystävällinen, mutta tiedän myös, että liiallinen ystävällisyys on rasittavaa. Ja muut ottavat kontaktia ja yrittävät ystävystyä heidän kanssaan, minusta taas tuntuu, että minä saan tehdä kaiken työn.
Eli siis osa opiskelijatovereistani ovat jo ihan bff:s keskenään, hengailee opiston jälkeen ja viikonloppuisin. Minä en ole vielä tälläisiä kavereita saanut, vaikka olenkin kavereita heidän kanssaan muuten. Toisaalta ehkä siihen on osaltaan vaikuttanut se, ettei minulla ollut whatsappia syksyn periodilla, joten olin joltain osin vähän ulkona sellaisista sponttaaneista tapahtumista. Niin, ja se, että koin syksyllä ihan kamalaa koti-ikävää ja lähdin kotiin joka viikonloppu, jota teen itseasiassa nykyäänkin, ei vaan huvita olla siellä, kun sosiaalinen elämä on niin epävarmaa. Jos tiedän, että siellä on jotkut bileet tiedossa, olen siellä kyllä. Enkä edes jaksa aina bilettää. En osaa päästää ihmisiä lähelle.
Ja ne, keistä pidän eniten, ovat poikia eivätkä he käy missään, joten keskusteltua tulee oikeastaan vaan opistolla
Ja opinnot, no, ne on alkanut mennä päin persettä. En edes jaksanut mennä siihen tenttiin, johon luin, koska en saanut luettua tarpeeksi (n. 100 sivua oli lukematta). En tiedä haluanko opiskella sitä alaa, mutta en tiedä muutakaan. Olisi kiva opiskella kirjallisuustiedettä, koska siellä olisi varmaankin samantyyppistä seuraa, mutta en sitten noin uran kannalta oikein tiedä
Paitsi että haluaisin kyllä olla kirjailija.Odotan vaan kesää kun saan olla kotona ajattelematta mitään ja masennun, koska koen, ettei tämä elämä tästä paremmaksi muutu ja ettei kukaan oikeasti pidä minusta.
Ärsytänkö muuten teistä (edes koskaan) jotenkin? Voisitte kertoa, minkä takia ja missä yhteyksissä, niin osaisin muuttaa käyttäytymistäni.
Lupaan ostaa kirjasi, jos joskus sellaisen julkaiset.
Tuntuu että nykyään pitäisi olla ihan kuoleman kielissä saadakseen apua, muuten vaan haaskaan aikaa oikeasti sairailta. 
Jos haluat kertoa lisää, niin kuunnellaan!
Näin meillä ainakin.
Voin kyllä kuvitella sen hajun.
Yleensä on ollut hauskaa aina, yhden kerran tosin ei ollut...
En minä ole ikinä mokomasta hölmöilystä perustanut, kuori on hyvää ja terveellistä! Muistan kyllä kun matikanmaikka kysyi, miten moni meistä kuorii omat perunansa. Noin kolme, loput söivät kuorineen. Lehtoria oli kovasti asia mietityttänyt, koska vaimo kuorii vielä perheen pojan perunat ja laittoi eväätkin. Lehtori oli niin vanha, että poika on väkisinkin ollut jo teini-ikäinen siinä vaiheessa. Tätä siis pysähtyi kesken tehtävän miettimään. Tuli sieltä kyllä muitakin